(7) kommenttia

Oikoradan suunnitelmat valmistuvat kahdessa vuodessa – hankeyhtiö infoaa projektin etenemisestä

Uusi ratalinja on merkitty oransilla. Uusia asemia suunnitellaan neljä ja lisäksi asemavaraukset Espoon Myntinmäkeen ja Vihdin Huhmariin.

Uuden Espoo-Salo -oikoradan yksityiskohtainen suunnittelu on lähtenyt käyntiin ja hankeyhtiö aloittaa infotilaisuudet ratasuunnittelusta.

Uuden oikoradan ja Salo-Turku -radan suunnittelu siirtyi hiljakkoin Väylävirastolta hankeyhtiölle, joka hoitaa ratasuunnittelun loppuun.

Tunnin Juna Oy:ssä on mukana valtio ja radanvarren kunnat kuten Kirkkonummi.

Itse hankeyhtiöllä on neljä työntekijää. Toimitusjohtajana aloitti viime kesänä kirkkonummelainen Pekka Ottavainen.

Varsinainen ratasuunnittelu on kilpailutettu viidelle konsulttiyhtiölle. Ratasuunnitelman Espoo-Vihti -välille tekee Sweco Infra&Rail Oy.

Ratasuunnitelman tekeminen on aloitettu ja tavoitteena on, että suunnitelmat ovat valmiina syksyllä 2023.

Uuden rautatien suunnittelu etenee lain mukaan kahdessa vaiheessa. Espoo-Turku -junayhteyden yleissuunnitelman tekeminen aloitettiin vuonna 2018.

Yleissuunnitelma voidaan hyväksyä sen jälkeen, kun kaavoitus rata-alueen kunnissa on valmis. Jokaisessa uuden ratalinjan kunnassa kaavoitus on käynnissä.

Kirkkonummella kaava etenee Pohjoisen Kirkkonummen liikennekäytävän osayleiskaavana.

Ratahankkeen yksi vaativimmista osuuksista on Veikkolan kohdalla, jossa ratalinja on sovittu koko rataosuuden ahtaimpaan kohtaan moottoritien varteen. 

Hankkeen yksityiskohtainen ratasuunnitelma voidaan puolestaan hyväksyä siinä vaiheessa, kun yleissuunnitelma on hyväksytty.

Hankeyhtiö järjestää 30.11. kaikille avoimen infotilaisuuden ratasuunnittelusta verkossa.

Myöhemmin on tarkoitus järjestää myös asukastilaisuuksia eri paikkakunnilla.

Koko ratahankkeen suunnitteluun on varattu rahoitusta 75 miljoonaa euroa, josta EU on luvannut maksaa puolet.

Tässä vaiheessa päätöksiä on tehty vasta ratahankkeen suunnittelusta. Itse rakentaminen vaatii kokonaan eri päätökset eduskuntaa myöten.

> Uutta oikorataa varten perustetaan hankeyhtiö – Kirkkonummi pääsee mukaan isojen joukkoon ”minisummalla” (Viisykkönen 14.2.2020)

(7) kommenttia
Kommentit (7)

Kommentit (7)

Ihan turha hanke. Mikä ihme asia vaatii että Helsingistä Turkuun pitäisi päästä vajaa puoli tuntia nopeammin kuin nyt?
Ihan samaa suuruudenhulluutta ja toisten rahoilla pelaaminen kun esim Vuosaaren SUURsatama ja SUURpellon asuinalue. Kumpikaan ei ollut menestys, eikä tarve todellinen.
Malttia
Minkätakia Kirkkonummi osallistuu
siiheen rautatie hankkeeseen kun
kunnalla ej ole mitään hyötyä siitä?
Päinvastoin, joutuu luovuttamaan
rakennusmaata ja omakotitalotontteja
ja häätä ihmisiä pois kodeistaan.
Ja vielä lisääksi, tuo pikajuna ej edes
pysähdy kirkkonummella.
Tää, Kyrsälä tataa olla se "Hölmölä" . voi voi. .....
Slöseri med pengar, det det finns redan
en järnväg mellan H.fors och Åbo.
Kan tiden vara så dyrbar för Helsingforsborna att för några minuters
tidsvinst i resandet är det värt att
bygga ny tågförbindlse vilken skulle
kosta många tiotals miljoner euro?
Människans fåfängdhet har inga gränser
när det är fråga om att slösa bort penngar.
Tiden är värd mycket pengar !
Eikö olisi syytä kehittää jo olemassa olevaa rataverkkoa. Espoo-Lohja välille pikaraitiotie, jos moottoritien rinnalle nyt jotain pitää rakentaa.
Autoilija
täysin turha rata, ei mitään järkeä koko touhulla.
pyh
Toi moottoritie välillä Palajärvi - Salo näyttää aika mutkaiselta. Eikö olisi paljon kannattavanpaa rakentaa oikotie moottoritielle? Siinä sitä säästöä syntyisi. Tai vaikkapa ihan uusi moottoritie Helsingin ja Turun välille. Siihen ei tulisi yhtään liittymää vaan voisi ajaa autolla tunnissa Helsingistä Turkuun. Kaikkihan me asutaan keskustoissa?
Uusi idea
Uutta oikorataa on suunniteltu jo siitä lähtien kun Porkkala oli vuokralla.
Mutta kuka sen maksaa, käyttäjätkö? Nykyään on noin 6000 käyttäjää / vuorokausi. Lasketaan 10000 käyttäjällä / vuorokausi. Jokainen maksaa 10€ lipunhinnassa uutta rataa. Uuden radan hinnaksi on laskettu noin 4000000000€, (4 miljardia euroa). 4000000000€ / 100000€ / päivä = 40000 päivää. 40000 päivää / 365 päivää = 110 vuotta. Siis 110 vuotta jokainen matkustaja maksaa 10€ niin sitten rata on maksettu. Lukuun ei sisälly korko, huolto, korjaus, muutos ja muita kustannuksia. Tästä voi päätellä, että rata ei koskaan tule maksamaan itseään takaisin.
Oikorataa ei koskaan kannata rakentaa, ei edes suunnitella. Raidepari Espoo - Lohja on ehkä harkittavissa.
Minäkö maksan vaikka en voi käyttää

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä