(18) kommenttia

Miksi puut piti kaataa terveyskeskuksen edestä? − Moni on kysynyt, tässä vastaus

Loputkin puut Asemankaaren varrelta terveyskeskuksen vierestä on kaadettu, kun katualue levenee.

Kirkkonummen rautatieaseman ja terveyskeskuksen välistä kaadettiin viime viikolla loputkin puut, mikä aiheutti paljon kysymyksiä ohikulkijoissa.

Katutyöt alkoivat jo viime vuonna, ja silloin näytettiin moottorisahaa useille puille.

Viime viikon jälkeen terveyskeskuksen edustan vihreydestä on vain muisto.

Kirkkonummen kuntatekniikan päällikkö Eero Vartianen kertoo, että puidenkaato on tehty kuten alueen suunnittelussa ja asemakaavan valmistelussa aikanaan päätettiin.

Nyt kaikki ne puut, jotka on Vartiasen mukaan ollut tarkoitus poistaa, on kaadettu. Aivan terveyskeskuksen seinän lähelle jää muutama puu.

Asemakaarien ja Nummitien katualue levenee ja siirtyy terveyskeskuksen suuntaan. Puut poistettiin tulevan katualueen alta.

Kuntaankin on tullut kyselyjä ja ihmettelyjä puiden kohtalosta.

 − Se on ymmärrettävää, ihmiset pitävät vehreydestä. Jo yksittäisen puun kaataminen jostain aiheuttaa kyselyjä, Vartianen toteaa.

Kirkkonummen keskustassa ei ole kovin paljon vanhaa puustoa, eikä näin olleen suuria "puukiistoja" ole jouduttu käymään.

Keskustan vanhimmat puut ovat pääsääntöisesti kirkon ympärillä, jossa seurakunta on joutunut tarkkaan miettimään mitä kaadetaan ja mitä ei.

Aseman tienoolla on menossa mittava katurakennustyömaa. Nummitietä siirretään ja bussien taukopysäköinti ja liityntäparkkipaikka tulevat uuteen paikkaan. (Lue: Viisykkönen 3.4.2017)

Alueelle tulee uusi kiertoliittymä, jonka reunakiviä laitetaan tällä hetkellä paikoilleen.

Taksiasema on nyt väliaikaisella paikalla, mutta siirtyy jotakuinkin entiselle paikalle.

Urakka on Vartiaisen mukaan sovitussa aikataulussa. Täysin valmista on ensi syksynä.

Vielä ensi kesänä työt aiheuttavat liikenteelle jonkin verran haittaa. Ensi kesänä alueella on viimeistely -ja vihertöitä.

Katutöillä valmistaudutaan uuden kulkuyhteyden rakentamiseen rantaradan alitse. Uuden tunnelin toteutuksesta ei ole vielä päätöksiä eikä aikataulua.

(18) kommenttia
Kommentit (18)

Kommentit (18)

Nuo puut ovat muutoinkin aivan turhia sillä aiheuttavat kaikenlaista harmia etenkin keväisin allergiaa, kesällä kaikenlaiset ötököt ja linnut pesivät niissä sekä paskovat ynnämuutoin häiritsevät ympäristöa ja syksyisin putoilevat lehdet ovat haitaksi kulkureiteillä.....
Uffe
Töistä vastaavalla päälliköllä lienee liikaa töitä. Varmaan koko ajan poliitikkojen kiusattavana ja vaikka esimiehet eivät valvoisi tai edes hiillostaisi, ei yksi mies voi olla perillä ja vastuussa kaikesta. Yksi esimerkki asioiden ylikuormittumisesta yli vastuupäällikön kapasiteetin yli on Kirkkolaakson KAKSI koirapuistoa. Ydinkeskustan luonnonkauneus on nyt pitkälti raiskattu kun katselen asiaa Cittarin P-paikalta ja Prisman katolta. Kunnassanne tarvittaisiin lisää johtajuutta ja organisointia sekä virkavastuulle annettujen valtuutussummien pienentämistä. En voi muuten kaikkia näkemiäni ymmärtää.
Kesäasukas Porkkalasta
kyllä taasen on mielensäpahoittajia paljon mukamas tietämässä miten ne hommat täytyy tehdä.mihin on maailmassa niin kiire...tie on toisesta päästä auki ei sieltä kukaan kiellä ajamasta.antaa miesten vetää sätkää välillä jos siihen on tarvetta.tie tulee kyllä valmiiksi joko ajallaan tai hieman viiveellä,eihän tästä nyt ole montaakaan vuotta kun ervastintie ja kuninkaantie olivat levällään ja siitäkin selvittiin.kyllä tämä tästä ei hätiä mitiä.
kulkijapoika
Tänään on ollut varmaan pekkaspäivä kun mitään ei ole liikunut työmaalla paitsi pöly.
Varmaan taas huomenna ?
Miten käy rauhoitettujen keltavuokkojen?
Kukkien ystävä
Aseman nurkilta, tuleeko hyvää hiljaa kun muutama vuoden päästä koko Nummitie pannaan poikki kun alikulku ruvetaan rakentaa varmaan joku 3 vuotta ? Jos sekään riittää kun oli ehdotus että Lidli pitäisi purkaa ja siirtää muualle!
Se oli ennenvanhaan se.
Ennenvanhaan oli sanonta, että hiljaa hyvää tulee ja niin tässä rakennustyömaassakin lienee toimintatapa ja hyvä niin...ei siis syytä huoleen :D
Aseman nurkilta
Toivottavasti saavat edes valaistuksen toimimaan ennen kuin syksy pimenee. Nummitien katuvalaistus on nyt pimeänä aseman tienoilta monta sataa metriä Finnsbackan suuntaan. Mukava mennä aamulla junalle säkkipimeän työmaan läpi. Taskulamppu mukaan.
sdkfz
Kyllä muualla tehdään paljon nopeammin vastaavanlaiset työt idässä ja lännessä uudellamaalla. Siellä aikataulut laatii ja määrää rakennuttaja, Kirkkonummella toteutus tapahtuu urakoitsijan mieltymysten/muiden töiden mukaan. Tällaista se on ollut jo pitkään, mutta kukaan ei tee mitään asialle. Kuntalaisia ja heidän tarpeita vähätellään jatkuvasti. Tuntuu siltä että meneillään olevalla työmaalla halutaan näyttää että jotakin "kehitystä" on meneillä, miten pitempi kesto sitä näyttävämpi.
selittelijät vaihtoon
Nämä julkiset työmaat on kyllä käsittämättömän hitaita, ei vain Kirkkonummella vaan vähän joka paikassa. Voisiko hommia painaa edes osan viikkoa pidempiä päiviä ja vaikka kerran kuussa myös lauantaisin? Nyt tuntuu että työmaat pääsee käyntiin ma-pe aamulla seiskan-kasin pintaan ja hiljenee usein jo klo 15 aikoihin.
Veronmaksaja
"valmistaudutaan uuden kulkuyhteyden rakentamiseen ... tunnelin toteutuksesta ei ole vielä päätöksiä eikä aikataulua." - Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.
virtuaalikätyri
Kuinkahan nopeasti tämäkin projekti olisi valmis jos oltaisiin tehty kesäkauden ajan töitä 2-vuorossa kun on valoakin riittää iltaisin ?

Kuntalaisia kiusataan jälleen kerran ja sehän ei maksa mitään.
Usko
Kävely- sekä pyöräilytiet surkeasti sutaistuja tekeleitä, päivittäin saa arvuutella mistä tänään pääsisi kulkemaan. Pienet revityt kartan riekaleet toimivat mukamasopasteena alueella. Juu ei.
Heidi Rask
Itsekin olen ihmetellyt enemmän vauhtia työmaalla kuin paria puuta. Koululle ja asunnoille menee yksikaistainen ränni. Kevyen liikenteen kaistat katkottu. Autoilla ajetaan monttujen pohjia pitkin. Ja sama jatkuu vielä vuoden verran?? Täh?? Yksi kaivuri raaputtaa kahden hehtaarin kentän nurkkaa. Voisko tuoda paikalle toisenkin koneen niin olisi jo keväällä valmista? Nämä on näitä tavallisia kunnan tietöitä joissa ei oikeastaan ole väliä kuinka hitaasti työt tehdään. Vielä vähemmän väliä sillä ettei ihmiset pääse liikkumaan.

Samaa sarjaa legendaariset painumakorjaukset, keskustan liikennevaloristeyksen remontti, uimahallin liikenneympyrät jne...
Vauhtia please
Entä kaadettujen puiden alla kasvavista rauhoitettujen keltavuokkojen kohtalo?
Kasvibongaaja
Kunnan tuntien nyt laitetaan asvaltit ja nurmikot että pääsee repiin auki kun alkaa alitus
Normaali
Paljon on sille työmaalle annettu aikaa, keskeinen paikka keskellä kylää ihan levällään. Hankaloittaa työmatkalle näytä ja on tosi ankean näköistä.
Tehotonta toimintas
Työt olisivat jo valmiit jos työmaalla olisi neljä ukkoa tekemässä jotakin eikä kuten nytt yksi joka vetää sätkää päivät pitkät. Miten joku p-paikan rakentaminen voi kestää noin kauan ?
Alue on täynnä putkia ja koneita mutta mitään ei liiku?
Onko nytt kaikki kunnossa ?

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx