(1) kommentti

Masalassa todistetaan – 120 vuotta vanha tarina yhä ajassa

Sylvi (keskellä) taistelee tunteistaan monessa ristitulessa. Rooleissa Roope Penttilä, Lumi Aunio ja Riina Riekkola.

Masalan Nuorisoteatteri on tänä keväänä pureutunut 120 vuotta vanhaan Minna Canthin näytelmään. Teatteri todistaa, ettei tarinassa ole kuitenkaan mitään vanhaa.

Sen voi tarinasta paljastaa, että se on hyvin traaginen. Nuorisoteatterin ohjaaja Hannele Tuomisen mielestä ei näytelmä juuri vakavampi voisi olla. – Kontrastit ovat todella isot.

Nuorisoteatterin työstämä Canthin näytelmä ”Sylvi” kertoo nuoresta tytöstä, joka jää orvoksi, menee naimisiin holhoojansa kanssa, löytää ensimmäisen kerran rakkauden tavattuaan lapsuudenystävänsä, ja loppu onkin sitten pelkkää tuskaa. Eli itse tarina on sittemmin toistettu miljoona kertaa, mutta 120 vuotta sitten Canthin kirjoittamana se on ollut todella radikaali. Katso video 51-teeveestä

- ”Sylvi” on tarinana klassikko, se ei vanhene koskaan. Teksti on hyvin alkuperäinen, vain muutamia sanoja on modernisoitu. Näytelmässä on kuitenkin hyvin vähän sellaista, mikä ei istu tähän päivään. Ehkä se, että 120 vuotta sitten pidettiin virkamiehen viikon lomaa lähes mahdottomuutena, Tuominen naurahtaa.

”Sylvissä” kiehtoo Tuomista pari peruskysymystä ihmisestä: - Voiko ihminen rakastua niin syvästi, että se johtaa niin ääritekoihin kuin näytelmässä tapahtuu. Toisaalta, onko kaikissa ihmisissä jonkunlainen hulluuden siemen, joka voi tulla esiin, Tuominen kysyy.

Tuominen kertoo, että ”Sylvi” on poltellut mielissä jo useamman vuoden. Canthin ”Anna-Liisa” on jo tehty Masalassa aiemmin. Sekin on tragedia.

Sylvillä kahden tunnin urakka

Pääosaa Sylviä esittävä Lumi Aunio ei pääsee näytelmässä helpolla – ei fyyisesti eikä henkisesti. Pääosan esittäjä on lavalla miltei koko näytelmän ajan eli noin kaksi tuntia.

- Rooliin oli helppo samaistua, koska Sylvi on myös nuori tyttö. Jo ensimmäisellä lukemisella näytelmäteksti alkoi avautua. Sylvin rooli on kiehtova ja intohimoinen, Lumi sanoo.

Lumi on myös sitä mieltä, että tarina on kaunis, vaikka se päättyykin mahdollisimman onnettomasti.

”Sylvin” ensi-ilta on tänään lauantaina (3.4.). Ensi-ilta on loppuunmyyty, mutta esityksiä on vielä toukokuun aikana 13.

Näyttämöllä on kymmenen näyttelijää Masalan Nuorisoteatterin eri ryhmistä. He ovat teatterin kokeneempaa väkeä.

Ryhmä on aloittanut harjoitukset pari kuukautta sitten, eli näytelmä harjoitellaan varsin nopeassa tahdissa. –Täällä vietettiin harjoituksissa vappuaattoiltakin, Tuominen kertoo.

Tuominen on paitsi ohjannut myös sovittanut "Sylvin". Masalan versiosta on jätetty aika paljon pois, sillä alkuperäinen teksti näyttämöllä on jotain kolme ja puoli tuntia.

Esitykset ovat teatterin omassa talossa Masalan Ljusdalassa.

Näytelmässä esiintyvät Pertti Huuskonen, Lumi Aunio, Roope Penttilä, Riina Riekkola, Roosa Kolehmainen, Katri-Maria Halonen, Siiri Karjula, Valter Kulomaa, Jussi Järvilehto ja Sini Handolin.

”Sylvin” esityspäivät löytyvät täältä      


(1) kommentti
Kommentit (1)

Kommentit (1)

No niin, kaikki Siuntiosta ja Kirkkonummelta teatteriin !
kari vierinen

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx