(8) kommenttia

Laulaja Kari Tapion elämänkerta valmistui elokuvana ensi-iltaan − katso tuore musiikkivideo!

Video: Solar Films

Kirkkonummella pitkään asuneen edesmenneen laulaja Kari Tapion elämänkertaelokuva tulee ensi-iltaan tasan kuukauden kuluttua.

Muun muassa Kirkkonummella ja Siuntiossa kuvattua elokuvaa markkinoidaan myös isolla yhteiskiertueella, jossa esitetään Kari Tapion lauluja ja tuore elokuva.

Kirkkonummea lähin kiertuepaikkakunta on Lohja. Konserteissa soittaa Kari Tapion orkesteri, ja solistina ovat Jani Jalkanen ja Dimitri Keiski.

Elokuvan tiimoilta on nyt julkaistu myös musiikkivideo, jossa on otoksia Aleksi Mäkelän ohjaamasta elokuvasta ja Kari Tapion perheen kotivideoista.

Olen suomalainen -elämäkertaelokuva tulee ensi-iltaan 13.9. Elokuvan päärooleja näyttelevät Matti Ristinen ja Tiina Lymi.

Elokuva kertoo Kari Jalkasen ja Pia Viheriävaaran elämänpituisen rakkaustarinan.

Lue lisää:

> Tässä ovat "Danny" ja "Kari Tapio" 46 vuotta sitten − elokuvaan löytyi 70-luvun miljöö Kirkkonummelta (Viisykkönen 13.9.2018)

> Kirkkonummi haluaa näkyvyyttä Kari Tapio -elokuvassa − kunta pääsee maksamalla yhteistyökumppaniksi (Viisykkönen 23.8.)

(8) kommenttia

Kommentit (8)

Sivut

ei voisi vähemmän turhempaan raha mennä kun tekemisellä tehdyt ei todelliset elokuvat jossa keksitään elokuva todellisuus on ihan toista
kari tapio fani
Ääni parani kuin vanha viini kiitos kari tapio !
Sypä"
Aika hyvä video oli. Mitä nyt muutamas kohdassa huulet ja musa ei ollut ihan synkassa. Mutta odotan innolla elokuvaa. Jees
Tea

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx