(10) kommenttia

Kymmenien uusien lähijunien hankintaan varaudutaan – junakauppa kytköksissä varikkojen perustamiseen

HSL tähtää, että uusissa junissa olisi enemmän ovia ja käytävätilat nykyisiä junia suuremmat.

HSL alkaa valmistella isoa junakauppaa, jolla tähdätään kymmenien uusien junayksiköiden hankintaan joidenkin vuosien kuluttua.

Tällä hetkellä lähiliikenteen Flirt-junayksiköitä on 81 kappaletta. HSL arvio, että 2025 jälkeen tarvitaan 30-40 junaa lisää.

Lähijunat omistaa pääkaupunkiseudun kaupunkien junayhtiö, jolle uudetkin junat on tarkoitus hankkia.

Lähijunaliikennettä hoitaa toistaiseksi VR. Lähiliikenteen kilpailutus on käynnissä, ja liikenteen operoija saattaa muuttua runsaan puolentoista vuoden kuluttua.

Junahankinnalla HSL varautuu matkustajamäärien ja liikenteen kasvuun.

Junaliikenteen kysyntä on kasvanut selvästi, ja esimerkiksi Espoon kaupunkirata ja Järvenpään HSL-jäsenyys vaativat uutta kalustoa.

Lisäksi nykyiset liikenteessä olevat Flirt-junat ovat 2020-luvulla tulossa peruskorjausikään.

Kalustohankinnan rinnalla HSL haluaa varmuutta uusista junavarikoista, joita on kaavailtu Kirkkonummelle, Espooseen, Vantaalle Kehäradan varrelle ja Keravalle.

> HSL: Uudet junavarikot on pakko saada – väläyttää Y-junien poistamista ja lisähintaa ruuhkajuniin (Viisykkönen 21.11.)

HSL toivoo, että varikkojen sijoituspaikka-asia ratkaistaan ensi vuoden loppuun mennessä.

Uusien junien hankkimiseksi tarvitaan HSL:n mukaan 2020-luvulla yksi uusi varikko, mutta 2030-luvun puolivälissä varikoita tarvitaan vielä yksi tai kaksi lisää.

HSL hallitus valtuutti tiistaina kuntayhtymän toimitusjohtajan valmistelemaan junakauppaa ja samalla neuvottelemaan alueen kuntien ja kaupunkien kanssa varikkoratkaisusta.

Nykyisten Flirt-junien hankinta aloitettiin jo vuonna 2005. Hankinnan viimeinen junayksikkö tuli käyttöön kaksi vuotta sitten,

Nykyisen Flirt-kaluston hankinta maksoi yhteensä yli 500 miljoonaa euroa, joten yhden junayksikön hinnaksi tulee yli 6 miljoonaa euroa.

(10) kommenttia

Kommentit (10)

Sivut

Kyllä tiettyjä "asiantuntijoita" kun oltaisiin kuunneltu aikojen saatossa, niin ihmiskunta asuisi edelleen luolissa ja taivasalla.
Ei Kirkkonummen kannata jäädä jokaisesta junasta jälkeen, joten varikko, työpaikkoineen ja lisää raiteineen ovat tulevaisuutta eikä kaipuu menneeseen.
Johan Vietävä
Käsittämätöntä toimintaa, taas kerran. Miksi kukaan kirkkonummelainen voi haluta isoa likaista ja haiseva junavarikkoa Kirkkonummelle?? Se ei tuo työpaikkoja eikä nopeita junayhteyksiä Helsinkiin.
Sairasta touhua taas
Varikkoliikenne ei tuo Kirkkonummelle matkustajajunavuoroja lisää. Se on selvä asia. Alueen liikennöinti ja säännöllisyys junalla on nytkin alle minimin. Se ei tule paranemaan nykyisestään.
Mikäli halutaan käydä kauppaa, pitää saada vastinetta. Eikö niin, päättäjät?
Extra-ale raidekapasiteetissako
Ei se varikko tuo lisää Kirkkonummelle matkustajaliikennettä. Miksi toisi? Se on varikko johon tuodaan junia huoltoon riippumatta juna-aikatauluista.

VR voi hankkia vaikka kuinka paljon junia ja rakentaa 3 varikkoa Kirkkonummelle, mutta Kirkkonummen junien määrät ei kasva.
Halio
Se olisi positiivista saada Kirkkonummelle jotain uutta mutta eiköhän se jo ole jo kuopattu kylän tuntien
Toivotonta

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx