(6) kommenttia

Kunta omistaa Masalassa metsää, johon ryhdytään kaavoittamaan ekologista pientaloaluetta

Kettukorven kaava-alue muistuttaa mudoltaan keihäänkärkeä. (kartta: Kirkkonummen kunta)

Masalassa aletaaan suunnitella pääosin kunnan omistamaan metsään uutta asuinaluetta pientaloille. Alueen kaavoitusprosesssi on alkamassa.

Masalan taajaman länsipuolella on rakentamaton metsämaata sekä kunnalla että yksityisillä maanomistajilla.

Molemmin puolin Sepänkyläntietä on varauduttu jo yleiskaavasuunnittelussa asuinalueiden rakentamiseen.

Suunnittelualue on jaettu kahtia rajana Sepänkyläntie.

Pohjoisessa on menossa Mustikkarinne-niminen kaavahanke. Yksityisomistuksessa olevalle alueelle on suunniteltu ekoälykylää.

> Ekoälykylä on nyt kuntapäättäjien käsissä – idean isä toivoo ripeitä ratkaisuja, muuten hanke ei toteudu sellaisenaan (Viisykkönen 30.6.)

Ekologisuudesta puhutaan myös eteläpuolisen alueen kaavoituksessa. Kaava on nimetty Kettukorveksi.

Tavoitteena on mahdollistaa uusi ekologinen ja viihtyisä, pientalovaltainen asuinalue, jonka vieressä Keskusmetsän lähiluonto ja ulkoilureitit tarjoavat erinomaiset puitteet virkistykselle.

Suunnittelualue on noin 33 hehtaaria ja se pääosin kunnan omistuksessa. Asukkaita on tällä hetkellä alueella kymmenkunta.

Seuraavaksi on tarkoitus hyväksyä osallistumis- ja arviointosuunnitelma, jonka jälkeen varsinainen asemakaavoitus alkaa. Ehdotus uudeksi asemakaavaksi on tavoitteena saada vuonna 2022.

Kirkkonummen yhdyskuntatekniikan lautakunta käsittelee Kettukorven kaavoitusta 19.11.

(6) kommenttia
Kommentit (6)

Kommentit (6)

Ei hemmetti... just kiva ollu asua ja nyt meinaavat takapihalle rupee jotain kylää rakentaa. Niin kiukuttaa
Eikä
Tuttu metsä asuttuamme Nissnikuntie 11:ssa. Siellä oli kiva käydä lasten kanssa ja lenkkeilemässä. Sittemmin 30 vuoden aikana on Masala muuttunut totaalisesti, onhan se ollut kaavoitusohjelman painopistealueena. Emme siis enää asu alueella, mutta kannattaisin metsän säilyttämistä lähivirkistysalueena, joita ei Masalassa liiemmin ole. Kunnalla on puute raakamaasta, mutta en kaavoittaisi niitä rakentamiseen hinnalla millä hyvänsä. Rakennuskaavan hintahan on lähivirkistysalueen menettäminen.
Alkuperäisasukas vuodelta 1988
Kunnan omistama, kaavoitettava alue on Masalan väen lähivirkistysaluetta ja osa Keskusmetsää. Ei ole ekologista rakentaa sinne asuinaluetta. Sepänkylän tien varteen enintään.
masalalainen
Onhan egologinen asumismuoto varsin hyvä vaihtoehto monelle, mutta tarviiko sitä kuitenkään änkeä tuohon ahtaaseen maastorepaleeseen?
Anonyymi
Minulla ei ole mitään ekologista asumista vastaan. Mietin vain, onko paikka todella loppuun asti harkittu.
Veikkaan että vastustusta on luvassa. Alueella on hyvät ulkoilumaastot ja toisaalta Masalan palvelut laahaavat jäljessä suhteessa siihen, miten paljon tänne jo nyt rakennetaan.
Idea hyvä, paikka väärä
Edellisessä uutisessa kerrottiin suunnitelmasta kohottaa metsän virkistyskäyttöä. Nyt tuo sama metsä ollaankin rakentamssa seuraavan uutisen mukaan. Tämän metsäalueen lähellä asuu hyvin paljon ihmisiä, joille liikkuminen metsässä voi olla mahdollista jopa ilman autoa. Ekologista ja terveydelle hyväksi siis.
Virkistystä kaikille vai rakennuksia joillekin?

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx