(15) kommenttia

Kunnan lomautuksista ei vielä päätetty – asiaan palataan keskiviikkona 6.5.

Kirkkonummen kunnan mahdollisista henkilökunnan lomautuksista ei tehty vielä maanantai-iltana mitään päätöksiä, vaikka asia oli kunnanhallituksen listalla.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Timo Haapaniemi (kok.) kertoo, että päätöksenteon esteeksi nousi jääviyskysymykset.

Kunnanhallituksessa on kaksi kunnan työntekijää ja heidän osallistumistaan päätöksentekoon ei huomattu tarpeeksi tarkkaan pohtia ennakkoon, eikä kyseisiä kunnanhallituksen jäseniä informoida.

Haapaniemen mukaan jääviyskysymystä selvitetään vielä tiistaina, koska kunnan lakimiehen tulkinnan mukaan lomautuspäätökseen ei saisi osallistu edes kunnanhallituksen jäsen, jonka lähisukulainen on kunnan palveluksessa.

Haapaniemi veti puheenjohtajan oikeudella asian pois listalta, koska hänen mukaansa päätös halutaan tehdä - oli se mikä hyvänsä - juridisesti oikein. 

Ylimääräinen kokous pidetään keskiviikkoiltana.

Kirkkonummen kunta on käynyt jo yt-neuvottelut lomautuksista koronavirusepidemiaan tuomiin poikkeusoloihin vedoten.

Jos lomautuksiin päätetään ryhtyä, niitä voisi pistää täytäntöön aikaisintaan ensi kuun alkupuolella. 

> Yt-esitys: Kirkkonummi lomauttaa yli 520 työntekijää – säästöä tavoitellaan lähes 1 milj. euroa (Viisykkönen 30.4.)

Kunnanhallituksessa lomautusesitys ei ainakaan mene läpi yksimielisesti.

Kunnanhallituksen kaksi Sdp:n jäsentä vastusti yt-neuvottelujen aloittamista ja maanantaina kaksi Vihreiden kunnanhallitusjäsentä olivat valmistauneet tekemään esityksen, ettei lomautuksiin ryhdytä.

(15) kommenttia
Kommentit (15)

Kommentit (15)

Mikko Karlssonille tiedoksi, että vaalijulisteiden esillepano on monissa kunnissa/kaupungeissa teknisen toimen puuhaa (kuten Espoossa). Maksetaanhan kunnan työntekijöille turhemmastakin, usein palkka juoksee ihan lörväillenkin.

Toisaalta aloitteessa, jos sen malttaa lukea ajatuksella loppuun saakka, esitetään selvitettäväksi jos vaikka Toimari eli pitkäikaistyöttömät pystyisivät tekemään ko. työn. En ole itse koskaan havainnut, että esim. perussuomalaisten vaalijulisteet kunnan osoittamissa telineissä olisivat olleet väärässä paikassa tai huonosti asennettuja.
sivustakatsoja
Samat kuntapoliitikot, jotka ovat sössineet Kirkkonummen talouden, ajavat maksumiehiksi yli 500 kunnan duunaria. Eikä sekään riitä. Vaalityötkin halutaan teettää kunnan työntekijöillä ja maksattaa veronmaksajilla. Persujen valtuustoaloitteessa, jossa on allekirjoittajia muistakin ryhmistä, ehdotetaan, että kunnan työntekijät liimaisivat julisteet ja levittäisivät ne telineisiin. On kuulemma vaikea tietää, mihin väliin juliste pitää telineessä laittaa. Olen lukuisissa vaaleissa liimannut julisteita, vienyt niitä paikalleen ja uusinut sotkettua julisteita. Se on yhteisöllistä puuhaa ja nostaa vaalihenkeä. Ja oikea paikkakin julisteelle löytyy keskusvaalilautakunnan ohjeista. Eikö jossain puolueissa enää löydy talkooväkeä? Valtaan pitää päästä ja mielellään niin, että muut tekevät työt ja veronmaksajat kuittaavat laskun. Tämän maksumieheksi en ole valmis.
Mikko Karlsson
Mikko Karlsson
Tuulianna: korona aikana ei ole omavastuu aikaa joten pitäisi saada.
Toivottavasti apua
Ei tuo lomautus taida olla mikään ratkaisu taloudellisesti, mutta jos tietyllä väellä ei ole minkäänmoisia kunnallisia töitä niin silloin pitäisi löytää vaihtoetoisia tehtäviä heille jostain muualta vaikkapa maatalouden puolelta joissa muutoinkin tarvitaan näppäriä sormia ja vahvoja ranteita.....
Uffe
Tasapuolisesti: huono ehdotus, koska jos niin tekee, niin ei saa liitolta korvausta. Pitää olla yhtäjaksoinen lomautus niin saa korvauksen. Näin oli ainakin vuonna 2014 2viikon lomautuksen aikana.
Tuulianna
Ikäihmisten puolelta täysin mahdotonta lomauttaa ketään.Nyt jo tiukoilla ja joustetaan päivittäin.Ilman koronaakin hoitajat kovilla eikä tämä poikkeava tilanne ole hetkeen loppumassa.Tarvitaan jokainen vakituinen hoitaja ja kädet ristissä toivotaan,että tarv sijainen jostain löytyy.
Ympärivuorokautinen hoito,kotihoito, laitospaikat jatkuvasti kuormitettuina. Odotettu hoitajamitoutus taitaa olla haave vain sekin.
Varhaiskasvatuksen henkilökunnan jaksamisen puolesta kannan huoleni myös.
Hoitaja
Nimimerkille Anonyymi
Mielenkiintoinen tiedote pykälästä, jota ei ole edes käsitelty. Neljä vihreää keräsi kokouspalkkiot kahdella kh paikalla ,tämä lienee vihreää säästämistä kokouspalkkioista. Muitakin ryhmiä oli jotka tekivät esityksen lomautusten välttämiseksi mutta eivät tietenkään sortuneet ennenaikaiseen populistiseen tiedottamiseen.
Pete H
Peter Heikkinen
Lomautukset tulevat vielä eteen, mutta toivottavasti koskevat silloin tasapuolisesti kaikkia kunnan työntekijöitä. Lomautuksia voi toteuttaa myös esimerkiksi niin, että 10 päivän lomautus jaetaan kymmenelle viikolla eli tehdään 4 päiväistä työviikkoa. Tapoja on monia.
Tasapuolisesti
Veikkaanpa villisti, että jääviyskysymykset nousivat esille nimenomaan demareiden kh-jäsenten esittämänä. Tässähän todennäköisesti halutaan pelata aikaa, sillä enemmistö kh:sta on lomautuksien kannallta - niin kuin tässä taloustilanteessa pitääkin olla. Voihan nimittäin olla, että koko lomautusasia vedetään kokonaan pois asialistoilta.
villi veikkaus
nyt lomautetaan sitä henkilökuntaa , joiden työt maamme hallitus päätti avata , sijaisllako meinataan korvata lomautetut ?
minä vaan
Kunnassa työskentelee kaksi kunnanlakimiestä ja hallintojohtaja, joiden tehtäviin kuuluu jo etukäteen varmistaa, ettei tämän tyyppisiä kardinaalivirheitä pääse syntymään. Moni päättävistä luottamushenkilöistäkin, pj. Haapaniemi mukaan lukien, ovat siellä penkkejä kuluttaneet jo useamman vuosikymmenen ajan (ts. liian kauan). Heillekin jääviyssäännöt kuuluisi olla peilikirkkaat, ensimmäisestä kokouksesta alkaen. Ja siitä huolimatta käy näin! Onko vähän noloa?
Only in Kirkkonummi
Nimimerkille Hassua: Luepa vihreiden tiedote, kumpikaan paikalla olleista vihreistä ei ole kunnan työntekijä, he ovat ilmeisesti muista ryhmistä.
Anonyymi
Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun Kirkonummella on yt-neuvottelut .
Ei siis ensimmäinen kerta maailmassa ja kyllä nämä jääviysasiat on oltava kaikilla tiedossa.
Näin asian päättäminen lykkääntyy . Oliko ajan pelaaminen tässä kyseessä ?
Jääviys
Hassun hauskaa. Toinen vihreiden edustajista on kunnan työntekijä. Hassun hauskaa että varautuneet tekemään esityksen, vaikka toinen on jäävi?
Hassua
Miten ihmeessä jääviyttä ei huomattu etukäteen? Näin niitä lisäkuluja saadaan näppärästi lisää. Vaikuttaa touhu jo hiukan puuhastelulta.
Abra

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx