Klik! mikä Uutisvuosi 2014 – katso 51 valokuvaa ja lue 51 uutista!
Vuodenvaihteessa on perinteisesti aika pysähtyä ja miettiä, mitä vuoden mittaan on tapahtunut. Viisykkönen on julkaissut vuonna 2014 lähemmäs 1 000 uutista. Tässä pieni siivu niistä.
Tähän koosteeseen on kerätty sattuneesta syystä 51 uutisaihetta vuodelta 2014. Valinnassa ei ole yritetty arvottaa uutisia niiden merkityksen mukaan – joukossa on tärkeitä ja vähemmän tärkeitä asioita. Siten monen mielestä isoja ja merkittäviä uutisia on jäänyt pois.
Tässä ohjetta uutiskoosteen läpikäyntiin: Kuvat (pikkuruudut) ja aiheet (linkit) ovat aikajärjestyksessä. Kun kuvan avaa suuremmaksi, eteenpäin pääsee kuvan oikeaa laitaa klikkaamalla ja taaksepäin vasemmasta laidasta.
Kuvien alareunassa on numero, joka viittaa linkkiluetteloon. Linkkejä klikkaamalla jutun alla olevasta luoettelosta aavautuvat itse jutut. Suluissa on julkaisupäivämäärä.
> Pääkirjoitus: Mitä vuodesta 2014 jäi mieleen?
Vinkki: Tällä hetkellä Viisykkösen arkistossa on runsaat 1 100 juttua. Kaikkein parhaiten ne löytyvät Googlen kautta. Kirjoita hakukenttään Viisykkönen ja etsimäsi aihe, Google löytyy jutut yleensä heti.
1. > (10.1.) Masalan löytölapsitapaus yhä mysteeri – joulun alla 2013 löydetty lapsi puhutti pitkään
2. > (14.1.) Mårten Boström toi suunnistuskultaa – kunnan tunnustus aiheutti keskustelua
3. > (24.1.) Eero Aarnion luomukset tunnetaan – nyt niitä on Veikkolan kirjastossa
4. > (27.1.) Musiikkiopistolla kymmeniä tapahtumia – muskari täytti 40 vuotta
5. > (13.2.) Jokavuotiset abi-ajelut – video löytyy 51-teeveestä
6. > (15.2.) Tällainenkin tapahtuma muistui – Uuno Turhapuro Mankin Essolla
8. > (1.3.) Viime talvi oli talvena huono. Hvitträskin jäälle pääsi pilkkimään, ja kalaa nousi
9. > (7.3.) Kuka on vienyt Pikkalanlahden kuhat – Bergmanko?
10. > (14.3.) Kauneusalan yrittäjät petraavat alan mainetta – uusi sertifiointi auttaa
11. > (20.3.) Asukasiltoja oli useita – Luomassa pohdittiin missä kulkee raja Masalaan
12. > (27.3.) Masalan asukasillassa pohdittiin rumuuden olemusta
13. > (28.3.) Sjökullan ruotsinkielinen oppimiskeskus on kuuma peruna – het potatis på svenska
14. > (2.4.) Prisma pistettiin uusiksi miljoonaremontilla
15. > (4.4.) Kallionmurskaus höyrytti Pikkalassa asukasiltaa – big bang luonnehti Arja Alho
16. > (6.4.) Ruotsinkielisillä seurojentaloilla näyteltiin ruotsiksi
17. > (12.4.) 1990-luvulla jäi talo kesken Kantvikissa – viimeinkin se purettiin
20. > (23.4.) Uutta Kirkkonummelle – kansainväliset purjehduskilpailut
21. > (26.4.) Kirkkonummella pelataan innolla lätkää – myös tytöt
22. > (29.4.) Kirjasto se jaksaa yllättää – Masalan kirjastossa avattiin posti
23. > (3.5.) Masalan nuorisoteatteri oli keväällä klassikkonäytelmän maailmoissa
24. > (4.5.) Tätä Viisykkösen uutista luettiin yli 15 000 kertaa – se on koskettava tarina
25. > (6.5.) Presidentti muisti – Vuoden äidin pipokampanja puree yhä
26. > (11.5.) Veikkolassa on pantu olutta monta sataa vuotta – hana löytyi!
28. > (20.5.) Kajakilla pääsee lähes minne vaan, melkein kuivalle maallekin – uudet kartat opastavat
29. > (21.5.) Tv-hahmoja tulee ja menee – munamies kävi Veikkolassa
31. > (31.05.) Valkolakki on aina valkolakki – Ylioppilaiden juhlaa Porkkalan lukiossa
32. > (5.6.) Masalassa Sport Center on ollut 10 vuotta – teollisuushalli muuttui liikuntakeskukseksi
33. > (8.6.) Merikunta-Kirkkonummella on aina ollut vaikea päästää merenrantaan – ei enää
34. > (10.6.) Tulipalo tulee kutsumatta – tämä talo paloi Siuntiossa hirmuisella roihulla
35. > (11.6.) Finnsbackan päiväkodissa majaili home – uusi parakkipäiväkoti on jo käytössä toisaalla
36. > (12.6.) Facebookin avulla syntyy vaikkapa yli 1 000 ihmisen tapahtuma Prisman eteen
39. > (11.8.) Teemu haluaisi oman jäähallin Kirkkonummelle – edessä on kuitenkin pitkä prosessi
40. > (12.8.) Uusi bussilinjasto puhututti koko syksyn – vihaisia ihmisiä oli paljon
43. > (24.9.) Antenneja Kylmälän kylätiellä menossa Metsähoviin – näillä näkyy maailman ääriin
44. > (1.10.) Lopussa kaikki hyvin – poliisikoira löysi eksyneen pojan Jorvaksessa
47. > (7.10.) Harvoin myynnissä – Suitian linna noin 10 miljoonaa. Myyntivideokin on sen mukainen.
48. > (31.10.) Kunnanjohtaja sai ovensa eteen arvokkaan teoksen, jonka historia on mielenkiitoinen
50. > (15.11.) Nyt on tutkittua tietoa: Mistä ovat Kirkkonummen järvien nimet peräisin?
Kommentoi