(15) kommenttia

Kivimurskaamo on laajentunut luvatta kunnan maalla ­− vuokraa peritään jälkikäteen

Kivivarasto oli paisunut kunnan mielestä myös naapuritonteille. (ilmakuva: Markku Viitanen)

Strömsbyn teollisuusalueella kiviaineksen varastointiin vuokrattua kunnan maa- aluetta on käytetty osin luvatta. Kunta vaatii nyt vuokraa taannehtivasti.

Valtaisa kivikasa Gyprocin tehtaan naapurissa on ollut vilkkaan keskustelun aihe viime viikot.

Alueen vuokrannut yhtiö anoi neljäksi vuodeksi ympäristölupaa merkittävälle kivenmurskaustoiminnalle, mutta päätti sitten muuttaa anomustaan aiempaa huomattavasti pienemmille kiviainesmäärille.

> Strömsbyn murskaamo: Yhtiö antaa osin periksi ja hakee uutta lupaa, mutta kiveä murskattaisiin kuitenkin (Viisykkönen 8.3.)

Kun yhtiön lupa-anomusta tutkittiin, kunnan tonttiosasto totesi, että kivilouheen varastointia on harjoitettu laajemmalla alueella kuin oli puhetta.

Toiminta oli levinnyt osin myös kahdelle naapuritontille, jotka nekin ovat kunnan omistamia.

Alun perin oli sovittu, että naapuritonttien puolella saa pysäköidä väliaikaisesti ja kulkea niiden kautta, kun varastoaluetta perustetaan.

Pysäköintipaikalle on levitty murskekerros, ja sitä on toissavuotisen ilmakuvan perusteella käytetty myös tuotevarastona.

Kunnan tonttiosasto on neuvotellut tonttialueen luvattomasta haltuunotosta ja päätynyt esittämään, että lisäalue voidaan vuokrata määräajaksi, kunhan yhtiö maksaa ensin taannehtivasti yhden vuoden vuokran.

Kunnalla ei ole näköpiirissä käyttöä kivimurskaamon viereisille tonteille.

Kirkkonummen kuntakehitysjaosto evästi tiistai-iltana tonttiosastoa, että vuokrasopimus lisäalueesta voidaan tehdä.

Jaosto otti sen verran kantaa myös uuteen ympäristölupahakemukseen ja toivoi, ettei melua aiheuttavaa toimintaa olisi kesä-elokuun aikana.

Lupa-anomus kivenmurskaustoiminnasta tulee myöhemmin rakennus -ja ympäristölautakunnan käsittelyyn.

Sitä ennen lupa kuulutetaan, ja tarkoitus on pitää myös infotilaisuus lähiseudun asukkaille.

(15) kommenttia

Kommentit (15)

Sivut

Mikäli murskaus kielletään kolmeksi kuukaudeksi, niin varmastikaan tuolta ajalta ei peritä vuokraa, ja kunta maksaa työntekijöiden kolmen kuukauden lomautuksesta aiheutuvat kulut?

Samalla keskeytetään tietysti muukin melua aiheuttava toiminta, kuten lennot Kirkkonummen ilmatilassa, ajo Länsiväylällä, ruohonleikkurien ja mopojen käyttö, jne.

Kyllä on taas typeryyttä kerrakseen.
TKT
Mitä?! Ei toimintaa kesä-elokuun aikana? Onko jaoston lapsilla mopot ja vanhempien luvalla niitä viritettyinä ajavat tuolla kesät kun nyt heidän ajelunsa turvataan?
Hyväveliverkosto
Voi herranjestas älä tuu yrittäjä kirkkonummelle mee pois
Pekkalöö
Tämä alue on ollut ONGELMA jo kauan aikaa. Nyt he ovat LUVATTA laajentaneet ihan itse aluetta lisää ja mitä tekee kunta??? Perii pelkän vuokran jälkikäteen, antaa jatkaa toimintaa, silittää päähän ja EI VIE LUVATONTA MAANKÄYTTÖÄ OIKEUTEEN! Herää iso kysymys. Onko TAAS menossa Hyvä Veli Verkoston toiminta???
Kuka on vastuussa tästä oikeasti?
Sitten kun kivikasa on poisviety niin alue voisi käyttää koirankakan varastoalueena kun sitäkin löytyy pitkin kävelyteitä ainakin saman varran kun tuo kivikasa.
Sitten olisi hyvä myös tehdä sääntö että ruohonleikkurit eivät saa pörrätä kesä-- elokuussa.
Ainut ongela kunnassa näköjään.

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx