(9) kommenttia

Kirkkonummi palkkaamassa viimein vakituisen kuntatekniikan johtajan − sijainen jo lähes kolme vuotta

Kirkkonummen kunnan ylimpään johtoportaaseen kuuluvaa yhdyskuntatekniikan johtajan virkaa hakee viisi diplomi-insinööriä, joukossa myös tehtävän nykyinen hoitaja.

Avoinna olevasta virasta puhutaan yleensä kahdella nimikkeellä, joko yhdyskuntatekniikan johtaja tai kuntatekniikan toimialajohtaja.

Virkaa on hoitanut määräaikaisena eli vt:nä lähes kolme vuotta Anna-Kaisa Kauppinen, joka oli ennen nykyistä tehtävää Kirkkonummen kunnangeodeetti. (Viisykkönen 23.6.2016)

Kauppisen määräaikaisuutta jatkettiin jo kerran, ja se on voimassa tämän vuoden loppuun.

Sijaisuusjärjestelyjä on perusteltu sillä, että kunnassa on ollut mietinnässä organisaatiomuutos.

Viime viikolla kaatunut sote-ratkaisukin olisi tuonut muutoksia kunnan toimintaan ja organisaation.

Virka päätettiin laittaa alkuvuodesta auki ja sitä haki viisi henkilöä, jotka kaikki täyttävät kelpoisuusehdot. Kaikki hakijat ovat diplomi-insinöörejä.

Kirkkonummen kunnanhallitus päätti maanantai-iltana kutsua kaikki viisi ehdokasta haastatteluun.

He ovat: Timo Minkkinen, Henrik Ylitalo, Anna-Kaisa Kauppinen, Petri Koivula ja  Ilari Valtonen.

Yhdyskuntatekniikan johtaja on jäsen kunnan johtoryhmässä, johon kuuluu kuusi viranhaltijaa.

Yhdyskuntatekniikan johtajalle maksetaan palkkaa noin 6 700 euroa kuukaudessa.

(9) kommenttia

Kommentit (9)

Sivut

Mitä tekee yhdyskuntatekniikan johtaja muuta kun juo kahvia kunnantalossa? Titteli on hieno mutta meille veronmaksajille on täyttä hebreijaa mitä kyseinen ihminen tekee päivisin?
Anteeksi tyhmyyteni.
Jotain on pielessä kuntatekniikankin toimialalla, kun sieltä lähtee väkeä menemään. Ihmeellistä!! Jospa saataisiin ryhdikäs ja osaava toimialajohtaja. Sellainen, joka ei lähde ketkuiluihin ja venkoiluihin mukaan! Onnea tähän!
Esimiehiin ryhtiä ja rehellisyyttä tuollakin toimialalla!
Voi, kun nyt löytyisi uusi henkilö hoitamaan pestiä kunnolla. Aina ei ole vara vanhassa parempi, vai miten se sanonta nyt menikään.
Uutta putkeen
Uskaltaako joku vielä tulla kunnan palkkalistoille viime tempun jälkeen?
Oho!

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx