(13) kommenttia

Kirkkonummi kysyi mielipiteitä: Nämä sanat nousivat vahvimmin esille kuvaamaan kotikuntaa

Kirkkonummi-päivät on jälleen tällä erää vietetty. Lauantaina tori oli kokolailla kansoitettu.

Kirkkonummen kunta halusi tietää mitä kuntalaiset ovat mieltä asuinpaikastaan. Kyselyyn vastasi noin 850 henkilöä.

Kyselyssä tiedusteltiin muun muassa mitä adjektiiveja kunnasta tulee ensimmäisenä mieleen, mitkä laatusanat kuvaavat Kirkkonummella parhaiten ja huonoiten.

Positiiviselta kannalta selvästi eniten kannatusta saivat: rauhallinen ja luonnonläheinen.

Myös turvallinen, pieni, vehreä ja merellinen kumpusivat vastanneiden mieleen.

Mikä on puolestaan parasta Kirkkonummella? Siinä on yksi sana ylitse muiden: luonto.

Kaikki ei ole kuitenkaan auvoista, sen kyselykin kertoo. Huonoiten kyselyn mukaan Kirkkonummea kuvaat sanat: moderni, kaupunkimainen, viihtyisä ja dynaaminen.

Merellisyys jakaa mielipiteitä vahvasti, toiset nostavat sen selvästi vetovoimatekijäksi, kun taas toiset pitävät ilmausta vähintäänkin onttona.

Kysely tehtiin netissä kesäkuun aikana ja nyt tulokset on purettu.

> Mikä kuva Sinulla on Kirkkonummesta? Kunta pyytää apua ja etsii brändiä, logoa ja slogania eli selkeää kuntakuvaa (Viisykkönen 5.6.)

Kyselyyn vastasi kaikkiaan 851 henkilöä. Tyypillisin vastaaja oli palkkatyössä oleva 35-49 vuotias kirkkonummelainen nainen. Naisia oli vastaajista yli 60 prosenttia.

Vastausten perusteella Kirkkonummi on ennen kaikkea rauhallinen ja luonnonläheinen kunta, jossa on hyvä asua ja elää. Paikkakunnalla on turvallista, kunnan sijainti on oivallinen ja liikkumismahdollisuudet ovat hyvät.

Yksiselitteistä kyselyn mukaan on kuitenkin se, että kuntaa ei pidetä kaupunkimaisena, modernina eikä dynaamisena. Viihtyisyydenkin kanssa on vähän niin ja näin.

Keskeisimmäksi kehittämiskohteeksi mainitaankin kaupunkimiljöön viihtyvyys.

Julkisia palveluita, hallintoa sekä päätöksentekoa toivotaan myös kehitettävän.

Noin 40 prosenttia vastanneista pitää kuitenkin kuntaa houkuttelevana asuinpaikkana ja 36 prosenttia melko houkuttelevana.

Yli 70 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että Kirkkonummella on melko hyvä tai hyvä maine.

Siitä huolimatta lähes 75 prosenttia vastaajista ilmoittaa, ettei ole havainnut Kirkkonummea markkinoitavan.

> Kyselyn kaikki tulokset löytyvät täältä

(13) kommenttia

Kommentit (13)

Sivut

Kyllä julkisen liikenteen pitäisi parantua. Pohjoiskirkkonummella kulkee vain koulubussit. Siinä välissä ei mitään. Kaikilla ei ole autoa ja nuoret käyttäisi bussia jos on mahdollista. Roskikset pursuaa muovista ja niin isoja kuoppia että autot kärsii. Olis varmaan lanaus tarpeen. Mutta mitään ei tapahdu.
Anonyymi
Taitaa olla jonkun mielikuvituksen tuotetta, että kylällä olisi mitään huumehörhöjä ainakaan valoisan aikaan mutta pimeällä saattaa hyvinkin olla mikäli joku muukin pöljä sattuu silloin liikkumaan maisemissa?
Anonyymi
51 ltä nousu keskustaan kökkö. Ratkaisuna liikenneympyrä. 51 ltä pitäisi päästä suoraan Prisman pihaan. Sieltä pääsisi myös Lidlin suuntaan siten helposti. K-raudalta 51lle meno tosi vaarallinen varsinkin ruuhka-aikoina.
Kirkkonummi on vielä kaunis paikka. Voi kun esteettisyydestä huolehdittaisiin. Se on ykkös juttu asumismukavuudessa.
Tuula
Kadunmiehet on eri asia kuin huume hörhöt ja sekavat tyypit, niitä löytyy Cm ja aseman kulmilta.. Turha väittää muuta!
Faktaa on
Harmittaa, että tuli muutettua Kirkkonummelle. Olisi pitänyt pysyä Espoossa tai Helsingissä. Kirkkonummella ei ole enää terveydenhoitoa kun kunnan budjetti sanelee hoidontarpeen. Hammaslääkäriin ei pääse kuin kolmen vuoden välein ja hygienistille kahden vuoden välein. Terveyskeskukseen on kuukauden jono. Bussiliikenne ei enää toimi, ellei asu keskustassa. Ihan kuin oltasiin jossain kehitysmaassa. Espoossa työtön pääsee harrastamaan työväenopistoon ilmaiseksi. Kirkkonummella on kalliit kurssit. Eipä ole enää mitään hyvää sanottavaa Kirkkonummesta.
kumpa pääsis pois

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx