(19) kommenttia

Kirkkonummen Rosso ja pub sulkevat ovensa − VBO: Toiminta on ollut pitkään kannattamatonta

Rosso ja samassa yhteydessä toimiva pub sulkevat lopullisesti ovensa. Ravintolalla on ollut kesäisin terassi torilla.

Osuuskauppa Varuboden-Osla sulkee tämän viikon jälkeen ravintolansa Kirkkonummen torin laidalla. Samassa kiinteistössä on ollut vuosikymmenet ravintolatoimintaa.

VBO sai yt-nevottelut päätökseen tiistaina. Rossossa ja Varella Pubissa on ollut kymmenisen vakituista työntekijää. Halukkaille on VBO:n mukaan tarjottu töitä osuuskaupan muista yksiköistä.

Toimialajohtaja Mikko Ala-Huikku VBO:lta kertoo, että ravintolan toiminta on ollut tappiolista jo vuosia.

− Ravintola on mennyt aikanaan hyvin, mutta kannattavuus on pikkuhiljaa hiipunut. Torin alue on hiljentynyt vähitellen ja näyttää, että pääkaupunkiseudun ravintolatarjonta houkuttelee yhä enemmän myös kirkkonummelaisia, Ala-Huikku arvelee.

VBO:lla ei ole tällä haavaa käyttöä tyhjäksi jäävälle ravintolatilalle. Tilojen vuokraamisesta voidaan Ala-Huikun mukaan keskustella, jos kiinnostuneita on.

Koko kiinteistö on tarkoitus lähivuosina purkaa ja rakentaa tilalle uudisrakennus. Suunnittelu on aloitettu. (Lue: Viisykkönen 9.11.2017)

Varuboden-Oslalla on Kirkkonummella tällä hetkellä ravintolatoimintaa vain Prismassa, jossa on Hesburger ja kahvila. Osuuskaupan lähin ravintola on Pickalan ABC:llä.

− Meillä ei ole Kirkkonummella nyt mitään suunnitelmia uudesta ravintolasta, mutta aktiivisesti seuraamme, jos jossain voisi olla mahdollisuuksia liiketoiminnalle.

Torin varrella on ollut ravintolatoimintaa 1970-luvulla valmistuneessa liiketalossa koko ajan. Aikanaan toisessa kerroksessa toiminut Varella eli keskustan ykkösmenomesta. 

Kirkkonummen keskustassa on tänä vuonna lopettanut Pizzeria Dennis ja intialaisravintola Shiva. Denniksen paikalle avautui uusi pitseria.

> Kirkkonummen ulkopuolellakin tunnettu intialainen ravintola lopetti − uutta yrittäjää kuitenkin etsitään

> Tunnettu pizzeria lopetti vuosien yrittämisen jälkeen − "Kirkkonummelta ei kerta kaikkiaan löytynyt tarpeeksi asiakkaita"

> Toriparkista valmistui suunnitelma − torin alle noin 100 autopaikkaa, varovainen hinta-arvio yli 6 milj. €

(19) kommenttia

Kommentit (19)

Sivut

Juu ei tule ikävä näitä paikkoja. Hiljeneepä viikonlopun möly kun kuppila on suljettu ja Rosso nyt ei ole ollut mIneensa veroinen enään kymmeniin vuosiin. Taso on mennyt alaspäin kuin lehmän häntä ja ruoka huonontunut huomattavasti siitä mitä se oli vielä 10-15v sitten. Mutta hinta jatkoi nousuaan.
Kirkkonummella kun ei vaan osata palvella asiakkaita. Ja silti kunta haluaa tänne lisää asukkaita vaan ei mieti sitä puolta että kylällä ei ole palveluita asukkaille.
Kylä autioituu hitaasti mutta varmasti
Mitä mitä eikö boonukset enään kiinnostaa osakkaat?
Vasta alkua VBO;oole
Niin surullista. Palvelut alkavat pikku hiljaa siirtymään pois kun ihmiset oikeasti lähtevät Espoon puolelle ryypiskelemään ja shoppailemaan. Eilen kuulin myös suru-uutisen joululahja ostoksia tehdessä että myös Kirkkonummen Dressmann sulkee ovensa myös. Mikä teitä ihmisiä vaivaa kun ette tue oman kylän liikkeitä? Kohta Kirkkonummi on autio p***a joka on täynnä parkkihalleja.
Vihainen Kirkkonummelainen
Tervemenoa! Rosson ruoka on ollut karseeta mössöä viime vuoodet, syksyllä tilasin etukäteen pizzan ja se vaikutti siltä, kun se olisi paisettu jo viikko sitten, eli oli kuiva ja mauton saunapefletti. Ei tule ikävä!
Anonyymi

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx