(14) kommenttia

Kirkkonummen kunnalla on työhyvinvointi kyselyn mukaan hyvällä tasolla

Tuoreen kyselyn mukaan Kirkkonummen kunta saa työntekijöiltään hyvät arvosanat työhyvinvoinnista.

Kyselyssä vastattiin 26:een väittämään, joita arvioitiin 1-5 asteikolla. Kunnan henkilöstöstä vastaisi kyselyyn lähes 61 prosenttia. Kunnalla on töissä noin 2 300 henkilöä.

Kirkkonummen kunnan kuntatason tulokset olivat kyselyn mukaan hyvällä tai erinomaisella tasolla.

Vain kolmessa tuli alle 3,5:n tulos. Heikoin tulos oli väittämään ”Minulla on tarpeeksi aikaa saada työni tehdyksi”.

Tähän väittämään kuntatason tulos oli 3,1. Parhaat tulokset olivat muun muassa esimiestyötä koskeviin väittämiin ja työn monipuolisuutta koskeviin väittämiin.

Työhyvinvointikysely toistetaan tästä eteenpäin vuosittain.

(14) kommenttia

Kommentit (14)

Sivut

Ja sitten vielä ihmetellään miksi kunta ei saa hakijoita vapaana oleviin virkoihin.
Valtion huostaan Kirkkonummi vielä joutuu nykymenolla.
uskomatonta
Henkilöstöjohtamisessa on ongelman ydin
Nimimerkin takana kunnan töissä
Miksi kunta antaa tällaisia valheellisia päivityksiä ja tietoja? Jos asiat olisi henkilöstöllä kunnossa niin silloin ei myöskään olisi oikeudenkäyntejä kuntaa vastaan. Ja toinen iso asia on se että jos lääkäri on todennut työntekijän ei kerran vaan moneen kertaan sopimattomaksi työhönsä sairauden tms takia ja työntekijä on uudelleen kouluttautunut uuteen ammattiin, mitä tekee kunta kun koulutus on ohi! Ei tarjoa mitään uutta työtä vaan vaatii työntekijän hyväksymään vanhan työpaikkansa. Ja vaikka asia uudelleen todistetaan lääkärin avulla että työntekijä ei tuota vanhaa työtä kykene enään tekemään, ilmoittaa kunta tylysti että ovi on tuolla ja saat sanoa itsesi irti. Eli kunta käskee työntekijän sanomaan itsensä irti vaikka työntekijä on valmis palaamaan kunnan palkkalistoille mutta eri työtehtävään. Tällaisessa tilanteessa tarvitaan kunnan kanssa lakimiestä jotta kunta tajuaa että irtisanoja on kunta itse! Ei työntekijää saa uhkailla sanomaan itseänsä irti. Mutta kunta noudattaa vain ja ainoastaan "omaa lakiaan" vaikka tämä laki on laiton Suomen Lain rinnalla.
Miksi kunta aina valehtelee että kuva kunnasta on positiivinen työnantajana vaikka totuus on täysin toinen.
Huono ja epäluotettava työnantaja
Kumpa myös hoitajat olisivat uskaltaneet vastata tähän, etenkin vanhustyössä olevat. Ei ole hyvät oltavat kummallakaan.
Voi voi..
TERO STRAND ..kirjoitit asiaa. Mutta kun kunnassa ei tilanne ole parantunut.vaikkattäjät ja virkamiehet ovat tietoisia. Kukaan ei uskalla vaatia ja todella ihsn oikeesti puuttua asiaan.. Ulko ovea on usein esitelty kunnassa.. kun tänne on tulijoita...
Aa

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx