(15) kommenttia

Kirkkonummen kasvu painui ennätysalas − syntyvyys pysyi lähes ennallaan, mutta muuttoliike on kotimaassa poispäin

Kirkkonummella syntyvyys on vielä melko korkealla ja lapsia syntyi viime vuonna yli 340. Kuvassa Kirkkonummi-päivien viettoa.

Kirkkonummen väestökasvu hiipui taas viime vuonna ja oli pienin useaan vuosikymmeneen. Kasvussa on huomattava ero Espooseen.

Kirkkonummen väkiluku oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vuodenvaihteessa 39 275.

Kasvua oli vuodentakaiseen 105 asukasta. Kunnan väkiluvun kasvuprosentti oli 0,27.

Kirkkonummen väkiluku kasvoi toissa vuonna 147:lla ja sitä ennen kahtena edellisenä vuonna molempina noin 400:lla.

Kirkkonummen pientä kasvua pitää yllä edelleen syntyvyys. Lapsia syntyi viime vuonna 344, mikä on lähes vuoden 2017 tasoa.

Kotimaan muuttoliikkeessä Kirkkonummi menetti väestöä muihin kuntiin. Nettomuutto Suomen sisällä oli miinus 81 henkilöä.

Ulkomailta muutettiin kuntaan vähän enemmän kuin toiseen suuntaan. Ulkomaanmuutossa tuli muuttovoittoa viime vuonna 53 henkilöä.

Väestönkasvussa on suuri ero naapurikaupunki Espooseen, joka kasvaa edelleen erittäin nopeasti. Espoon väkiluku nousi viime vuoden aikana 4 900:lla. Kasvuprosentti oli noin 1,7.

Sen sijaan länteen päin väestökasvua ei ole olleenkaan. Siuntion väkiluku pysyi lähes samassa ja Inkoossa miinusta tuli 73 asukasta. Raasepori pieneni noin 250 asukkaalla ja Hanko noin 100:lla.

Kehyskunnissa väestönkasvu heittelee. Vihti kasvoi 174 hengellä (+0,6 %), mutta Tuusulassa oli nollakasvu.

Nurmijärvi kasvoi melko rivakasta, asukasluku lisääntyi 518:lla. Myös Järvenpää on kovalla kasvukäyrällä viime vuoden 800 väestönkasvulla.

Kirkkonummi on asettanut strategiassaan kasvutavoitteekseen 600-800 asukasta vuosittain, mikä vastaisi 1,5-2,0 prosentin väestönkasvua.

> Kirkkonummen kasvu tökkii − muuttoliikettä muihin kuntiin, syntyvyyskin hiipuu ja on kaukana huippuvuosista (Viisykkönen 6.3.2018)

(15) kommenttia
Kommentit (15)

Kommentit (15)

Haloo, me asutaan Kirkkonummella ja julkinen on todellakin vaihtoehto. Turha siitä on kitistä. Kuinka nopeasti Korkeasaareen halutaan? Meidän perhe on aina päässyt sinne julkisillakin
Tero
Katsopa hsl:n sivuilta, kauanko kestää julkisilla Kantvikista vaikkapa Korkeasaareen, ja tutki sitten, kauanko sama matka kestää omalla autolla.
julkinen ei ole vaihtoehto
Ihmettelen tuota valitusta joukkoliikenteestä. Keskustasta Junalla pääsee suoraan Helsingin keskustaan ja linjurilla metrolle. Samoin Veikkolasta pääsee linjurilla Helsinkiin motarivauhtia.
Anonyymi
Kirkkonummi on ihan hyvä paikka asua. Tätä jatkuvaa marinaa on tylsä kuunnella. Bussiyhteydet ovat hyvät, koulut suorastaaan huipputasoa (ikävää tuo homeongelma ja se ei ole vain Kirkkonummella). Rakennusvalvonnan kanssa ei ollut mitään ongelmia, todella joustavaa toimintaa jne. Mietin missähän kaikki valittajat asuvat?
Tero
Kuka ihme voi kirkkonummelle haluta .. rakennuslupaa hakiessa nauretaan päin naamaa , eikä vahingossakaan kerrota miksi ja mitä pitää tehdä että lupa menee läpi .. koulut ja päiväkodit homeessa julkisilla ei pääse kun vahingossa , työpaikat ajetaan pois ..jos ei muuten niin valittamalla , virkamiehet johtoa myöten osaamattomia ,niin loppuun ajettu henkilökunta ei välttämättä jaksa enään olla palvelualtista jne jne
Kyllästynyt
Onhan se hyvä jos marisiat ojangolta muuttaa pois on mahdollisuus saada edullisia asuntoja ei niistä voi paljon maksaa kun on niin huono alue
Odotellaan
Slummi 2019: Masalan ja Tolsan pikkuiset kerrostaloasunnot on tehty lähinnä asuntosijoittajille. Harva varmaan sellaista 27m2 koppia omalla+pankkilainalla itselleen ostaa. Asumistukimylly jauhaa ja kyllä näillekin asunnoille asukkaat löytyy.

Joku toinen nillitti Ojangon murskaamosta, kumma jos se niin paljon häiritsee vaikka siellä on jo kipsilevytehdas josta myös lähtee melko kova ääni. Ja se on aika kaukana Sepänkankaalta. Rekkaralli toki on vähän ikävä, mutta Upinniementie on valtion maantie.
sdkfz
Ihmiset alkavat kypsyä pääkaupunkiseutuun mukaanlukien Kirkkonummi. On tylsää, vailla huumoria ja ahdasta.

Tietoiset ihmiset alkavat nyt muuttaa selvästi kauemmas Helsingistä kuin Kirkkonummelle. Itä-Suomessa on todella kohtuuhintaista, rentoa ja hyvää elämänlaatua tarjolla. Itää on vuosikymmenien ajan tehokkaasti haukuttu lyttyyn. Siellä on tätänykyä takuuvarmasti enemmän lämpimän vaatimatonta iloa kun jossain Kirkkonummen epä-lähiössä. Trendikkyys on vahvasti häviämässä, on se jo varsin noloakin. Uskon että hurtit ja rennot arvot nostavat arvostustaan. Ihmiset alkavat ymmärtää siirtyä elämään mukavasti idän pikkukaupunkeihin.

Kirkkonummen väestö alkaa pikkuhiljaa käntymään laskuun. Väestökatoa jatkuu sitten seuraavat 20-30 vuotta. Ei sekään ole pahempi homma.
Uppopaistettu tulevaisuus
Julkinen liikenne kuntoon, suorat bussiyhteydet Helsinkiin. Jos HSL ei siihen kykene löytyy halukkuutta hoitaa homma maaliin yksityiseltä taholta.

Homekoulut purkuun ja uudet terveet rakennukset tilalle. Uudisrakennus jäihin kunnes maksukykyisiä muuttajia löytyy.
Anonyymi
Aikas outoa, uusia asuntoja tosiaankin on rakennettu melkoinen määrä sinne sun tänne? Kuka niitä asuttaa, sillä voisi kuvitella niiden olevan pääosin uudisasukkaille jotka tulevat tekemään työtä Kirkkonummelle?
Uffe
Mitä Kirkkonummi kykenee enään tarjoamaan asukkailleen??? Ei yhtään mitään. Kylää pyöritetään kaveriporukalla ja asioita hoidetaan pärstä kertoimella. Vuokra asunnot annetaan jonojen ohi toisesta maasta muuttaneille ja kaikki rapistuu paikalleen.
Mikä Kirkkonummella on toimivaa ja kaunista?
Ei ihmisystävällinen kunta
Tämä on melko hyvä uutinen. Ei jatkuva kasvu ole hyvää palveluille
Veikkolalainen
Jos Ojangontien kalliomurkaushankkeelle ei tule stoppia
muuttaa täältä kymmeniä oikeita ja isoja veronmaksajia kunnasta pois

Jos kunta alkaa asiassa pelleilemään
Jalat alle
Yksi syy on varmaan esim. tämä keskustan rakentamis-säätö. Tehtäis ensin yksi hanke loppuun, eikä haikailtaisi kymmentä yhtä aikaa.
Muuttaja
Ja silti rakennetaan asuntoja kovaa vauhtia. Esim: vernerin alue masalassa.. asunnot eivät menneen kaupaksi ja nyt asuntoja vuokrataan. Ongelmana on se, että asunnot täytetään ongelma asukkailla ja kirkkonummen kunta takaa vuokrat. Ongelma näkyy jo hyvin selkeästi ja on yleisesti masala alueella tiedossa.
SLUMMI 2019

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx