(8) kommenttia

Kirkkonummen ehkä hulppein kiinteistö myynnissä varuskunnan naapurissa – hinta 3,9 milj. euroa

Villa Upinniemi on rakennettu kurssikeskukseksi ja edustustilaksi rakennusyhtiölle 1960-luvulla.

Upinniemellä on laitettu myyntiin erittäin harvinaislaatuinen kiinteistö. Tavallisesta omakotitalosta ei ole kysymys, jo hintapyyntökin sen kertoo.

Aivan Upinniemen varuskunnan naapurissa on myynnissä kolmen talon kokonaisuus. Paikka on nimeltään Villa Upinniemi ja sitä viime vuosina vuokrattu erilaisiin tilaisuuksiin.

Noin 12 hehtaarin tiluksilla sijaitsevassa kohteessa suurin rakennus on yli 900 neliötä. Se valmistunut Haka konsernin kurssi- ja edustustilaksi vuonna 1966.

Haka teki sittemmin konkurssin. Kurssikeskus on ollut myöhemmin Soneran ja TietoEnatorin omistuksessa.

Lisäksi läheisyydessä on kaksi omakotitaloa, jotka ovat runsaan 250 neliön kokoisia.

Hintapyyntö on 3 900 000 euroa.

Villa Upinniemen sivuilla kerrotaan, että kiinteistön omistaa suursijoittaja Kai Mäkelä.

Kiinteistökaupparekisterin mukaan Mäkelä olisi myynyt kiinteistön jo kolme vuotta sitten.

> Lue lisää: Teemu Selänteen ”henkilääkäri” teki miljoonakauppoja Upinniemellä − luksustalo varuskunnan rajalla (Viisykkönen 17.11.2016)

> Kohde esitellään Oikotie-palvelussa

Villa Upinniemen myynnistä kertoi ensin Helsingin Sanomat.

> Veikkaus myy nyt komeaa edustustilaansa – yhtiöllä on Kirkkonummella mökkejä, saunoja, merenrantaa ja neljä saarta (Viisykkönen 2.11.)

(8) kommenttia

Kommentit (8)

Sivut

Näyttää aika huonokuntoiselta tuo Hakan vanha sauna. Hintaa on pari miljoonaa liikaa,.
Jeppe från Överby
Hienoa, jos Mäkelä saa myytyä sen toistamiseen.
Turha ahdistua
Paikka sopii vallan mainiosti myydä itänaapurilaisille, sillä onhan se varuskunnan naapurissa. Rahaakin varmasti on, maksaavat tuplahinnankin. Suomenlahden rannalla ja lyhyt, hyvä yhteys itämerelle. Mikä parasta, myös Viroon ja vapaa pääsy Atlantille, sekä arktisille vesille, suorayhteys Kiinaan.
entistäkiun hulpeampaa tulisi
Tuo kiinteistö maa-alueineen olisi varuskunnallekkin varmaan tuiki tarpeellinen, noin pienellä summalla varmasti puolustusministeriökin saattaisi tulla rahoineen mukaan hankkeeseen eikä olisi ollenkaan huono sijoitus.....
Anonyymi
Liian byrokraatista kunnassa.
Vastahan on vähän yli 60 vuotta siitä kun Neikut palautti Porkkalan alueen. Eihän tyhmyys voi haihtua näin lyhyessä ajassa kunnallisbyrokraattien tyhjästä pallosta.
Ajatteleva

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx