(18) kommenttia

Kirkkonummen Alko nostaa sijoitustaan koko maan suurimpien myymälöiden listalla

Kirkkonummen Prisman yhteydessä toimiva Alko on myyntitilastossa Suomen suurin myymälä isojen kaupunkien ulkopuolella. Sijoitus on noussut edelleen.

Tämän vuoden ensimmäisen vuosipuoliskon myynnillä Kirkkonummen Alko on sijalla kuusi. Viime vuoden myyntisijoitus oli 8. ja toissa vuonna 14.

Tämän vuoden myynnissä Kirkkonummea edellä on vain pääkaupunkiseudun myymälöitä ja kärjessä Espoon Sello. Koko maan ykkönen on Alkon verkkokauppa.

Kirkkonummen myymälän jälkeen seuraavana on Vihdin Alko.

Alko ei ole moneen vuoteen julkaissut myymälöiden euromääräisä myyntilukuja, vain 30 Alkon myymälän suuruusjärjestyksen.

Vuonna 2014 Kirkkonummen Alkon vuosimyynti oli vakaat 9 miljoonaa euroa.

Kirkkonummen Alkon myymälä uudistettiin ja remontoitiin kolme vuotta sitten.

> Kirkkonummen Alko remontoidaan uuteen konseptiin − kassa kilisee iloisesti, myynti on yksi Suomen suurimmista (Viisykkönen 14.4.2018)

Koronavuosi on lisännyt Alkon myyntiä selvästi, mutta kesäkuussa tilanne näyttää normalisoituvan.

Alko myi kesäkuussa yhteensä 8,8 miljoonaa litraa juomia, mikä oli 4,6 prosenttia edellisvuotta vähemmän.

−Koronatilanne on onneksi pikkuhiljaa helpottanut. Alkukesän aikana on kevennetty rajoituksia, mikä on helpottanut ravintoloiden tilannetta ja siirtänyt alkoholin myyntiä osittain vähittäismyynnistä takaisin anniskeluun, sanoo Länsi-Suomen palvelujohtaja Kimmo Mäkelä.

Verkko-ostamisen suosio on kasvanut edelleen. Alkon verkkokaupan kesäkuun tilausmäärä oli 29 prosenttia ja koko alkuvuoden lähes 63 prosenttia edellisvuoden vastaavia lukuja suurempi.

Tammi-kesäkuussa Alkon myynti litroissa oli 0,8 prosenttia viime vuotta pienempi.

 

 

(18) kommenttia
Kommentit (18)

Kommentit (18)

Valitettavasti näitä kehujia näkee turuilla ja toreilla.. Luulevat olevansa fiksuja käyttäjiä vaikka oikeasti ovatkin alkoholin orjia.. Säälittävää elämää..
Onneksi on muuta kuin viina:)
Paikallisille tuo putiikki on vähän kaukana, kun joutuu kipuamaan sillan yli ja vielä takaisinkin....
pentti hilkuri
Juu, se on ihan hyvä, että on kunnon Alko, josta saa hyvää Tapiota. Muutenhan, jos joutuu kuivin suin olemaan veden varassa, ei ollenkaan tunnu viihdeeltä. Viihdehän se on nykyään ajanvietteistä kokonaisvaltaisin.
Muutenkin Alko tarjoaa jokaiseen lähtöön ja makuun todellakin laajanvalikoiman teräviä, teräväähän sen nykyään pitää olla ja globaalia yhteiskuntaa ja kestävää kehitystä, niin suurestihan se on yritettävä. Alkohan se coronatkin torjuu, defisioi.
ninm. kaikkihan ne nykyään ovat suurta ja kaunista
Hyvässä paikassa, siitä johtuu, ja hyvä valikoima.
Turha ”majuri vsop” ym valittaa, ei ole teiltä pois!
Pena
Kirkkonummen Alkossa on myös erittäin hyvä palvelu, kiitos siitä!
Vinkkuli
Sorry vaan, alkoholinkäyttö vaikuttaa nimenomaan toisiin!!! Otapa selville miten paljon tulee kuluja mm.terveydenhuoltoon, Poliisille, sosiaalihuoltoon.. Suomi olisi maailman rikkain maa ilman päihteiden suurkäyttöä!! Eli aivan turhia jättimäisiä kuluja viinan takia.
Ei oma asia!!
Myöskin Prisma varmaan hyötyy siitä että ulkopaikkakuntalaiset käy täällä Alkossa...
Anonyymi
Hyvä kun on laskissa nuo myydyt määrät.

Kirkkonummen alkon kovaa myyntiä selittänee suuri alue jota palvellaan. Espoossa ja Helsingissä on 500m-5km välein alkoja. Kauklahti, Lohja ja Inkoo lähimmät meillä.

Viinasta on vain haittaa, viini tai olut ei anna ruokaan mitään lisää.
Majuri vsop
Taitaa aika iso osa ostajista olla pääkaupunkiseutulaisia jotka täydentävät varastoja mökkimatkalla.
Olen käynyt
Kyse on varmaankin siitä, että moni mökkiläinen tai muu matkailija käy matkansa varrella hakemassa kätevästi eväänsä juurikin Kirkkonummen myymälässä....:)
Staffan
Tuskinpa Kirkkonummelaisilla on varaa moisiin lukuihin,eiköhän ne ole ohikuljijat jotka lukuja nostattaa.Kyllä tässä Coronan keskellä on hyvä joskus ottaa tuikku jos toinenkin.
suomi nousuun
Taitaa kesävieraat ja läpikulkevat ostaa aika paljon Kirkkonummen Alkosta ja tämä on kasvanut viimeisen parin vuoden aikana...
Joten älkää välittäköö muiden ongelmista, pitäkää huolta omista ongelmista.
Metsäpeikko
Miten se voi olla mahdollista? Minä suurkuluttaja lopetin alkoholin käytön joulukuussa 2019.
EX Juoppo
Onko artikkeli tehty, että olemme ylpeitä, että Kirkkonummella myydään alkoholituotteita näin paljon, itse olisin ollut huomattavasti tyytyväisempi, jos Kirkkonummen myynti olisi ollut pienempi.
SLF
Ja tämäkö in hyvä asia??
Ongelmia lähelle
Ei tätä kunnan rahan haaskausta selvinpäin kestä.
Jep,jep!
Kyllä varmaan totta, se näkyy katukuvassa.
Ei mikään ihme.
Eipä ole mikään hyvä uutinen! Alkoholin haitat ovat kasvava ongelma täälläkin Kirkkonummella. Suurinosa väkivaltarikoksista, kotihälytyksistä ja yleensäkin rikoksista johtuvat alkoholista.. Näin se vaan on.
Onneksi ei tarvitse käydä!

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä