(8) kommenttia

Kirkkonummelle samat rajoitukset kuin pk-seudulla – myös yksityisissä tiloissa henkilömäärien rajat

Kirkkonummella määrätään samat entistä tiukemmat rajoitustoimet kuin pääkaupunkiseudun isoissa kaupungeissa 1.3. alkaen.

Aluehallintovirasto teki päätökset perjantaina uuden, tällä viikolla voimaan tulleen lain perusteella.

Alun perin oli tiedossa, että rajoitusten tiukennukset tulevat voimaan ainakin pääkaupunkiseudulla, mutta avi niputti päätökseensä myös osan kehyskuntia kuten Kirkkonummen.

Avi perustelee ratkaisuaan kuntakohtaisella epidemiatilanteella.

Käytännössä suurin merkitys Kirkkonummella avin päätöksestä lienee kuntosaleihin ja yksityisiin liikuntatiloihin, joissa saa kerralla olla 1.-14.3 enintään 10 henkilöä. Tiloja ei ole siis pakko sulkea.

Rajoitusten ulkopuolelle on rajattu 12-vuotiaiden ja sitä nuorempien harrastustoiminta, jota saa jatkaa kaikissa sisätiloissa. 

Kirkkonummen kauppakeskuksissa tuskin päätöksellä on vaikutusta, koska kauppoihin on oltava pääsy.

Kunnan omat tilat ovat olleet jo pidempään suljettuna ja Kirkkonummi on päättänyt jatkaa rajoituksia koko maaliskuun.

Yläkoulut ollaan määräämässä etäopetukseen 8.3. lähtien kolmeksi viikoksi myös Kirkkonummella.

Avin määräykset eivät koske yksityis- tai perhe-elämään liittyvää toimintaa.

(8) kommenttia
Kommentit (8)

Kommentit (8)

Hieno päätös hallitukseltamme! Vihdoinkin saatiin lakipykälät ajantasalle tällaisen vaarallisen taudin leviämisen estämiseen. Oli meillä pahasti lakipykälät jäljessä ja niiden mukaan hallituksellamme ei ole ollut muuta mahdollisuutta kuin kehottaa vain suosituksiaan noudattamaan.

Väärää puuta olemme tähän saakka haukkuneet, mutta onneksi edes nyt voivat määrätä kaikki yksityiset toiminnat ja tilat kiinni ravintoloineen.
Harmi vaan, kun ei heti nyt tästä 1 päivästä maaliskuuta 2021.
Tämä viikko tulee näyttämään kuinka bileporukat lähtevät viimeistä viikkoa ennen kiinni menoa bilettämään. Samalla levittävät koronaa ja mutaatioita ja porukat sitten levittävät sitä edelleen. Sen jälkeen ei todellakaan enää pystytä jäjittämään mahdollisia tartuntoja saaneita. Ei jatko hyvältä näytä!!
Rispa
Rukiveer tiedoksi. Ei ole mitään 70-luvun hyvinvointikakaroita vallassa. Ovat jo lähes viiskymppisiä. Vallassa ovat 80-luvun lama-ajan lapset. Eivät halua uutta lamaa.
Opettele laskemaan
Kyllä on hurjaa aikaa. Saa nähdä, kuinka paljon altistumisia ehtii tulla ennen sulun alkua.
Anonyymi
Hoitajalle tiedoksi, että AVI:n päätös on juridisesti pätevämpi, kun STM:n väitteet. Koko koronatouhu on ihmeellistä ja ammattitaidotonta vatkaamista hallitukseltamme. Näin käy, kun äänestetään keskenkasvuisia miniminäpoliitikoita naaman perusteella. Osaaminen katosi ja edelleen katoaa valtakunnastamme -70 lukulaisten hyvinvointikakaroiden päätösten johdosta. Suomi saatiin jumiin 10 vuodessa, hienoa!
Rukiveer
Tullaan viikoksi täältä lomilta tartutteleen yläkouluun ties mitä ennen kuin sulku alkaa.
Hullun hommaa..sulun olisi pitänyt jatkua hiihtoloman heti perään.
Arto
AVI:n tulkinta väärä on tarkoituksena sulkea kaikki kuntosalit ym liikuntapaikat.
Lapset alle 12 v monella harrastukset olleet tauolla syksystä ja loppuu kokonaan kevään osalta.
Nyt talvi ja kohta kevät ja kesä eri mahdollisuuksia liikkua ulkona.Ei tehdä tästä ongelmaa.
Koulujen sulkeminen hyvä ratkaisu virus muunnosten vuoksi.
Päiväkodeissa yhdistetään ryhmiä sairaspoissaoloissa ja edelleen aamuisin kaikki samassa tilassa ekan tunnin se riskialtista.
En ymmärrä miten muualla Euroopassa ollut pitkiä aikoja kaikki kiinni ja jopa ulkonaliikkumiskieltoja.
Täällä hirveä haloo rajoituksista jotka lieviä vielä kuitenkin.
Hoitaja
Turhaa paniikkia, laittakaa mielummin ne rajat kiinni.
Tomppa
Hyvä niin.. Nyt vaan kansalaistenkin tehtävä ryhtiliike niin saadaan normaalimpi kevät /kesä!!
Nyt tsemppiä porukat..

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx