(3) kommenttia

Kirkkonummella on tarjolla elokuvailta parkkipaikalla – drive-in- kiertue käyntiin koronatuella

Kirkkonummella aiotaan näyttää muun muassa Maradona-elokuva. (kuva: Finnkino)

Yhdysvalloista tuttuja drive-in -elokuvia on luvassa kiertueella eri puolilla Suomea. Myös Kirkkonummelle on varattu kaksi iltaa.

Helsinkiläinen CoreCo-yhtiö ryhtyi koronaepidemian tullessa miettimään pikaisesti uutta liiketoimintaa. Syntyi idea drive-in -elokuvakiertueesta, johon saatiin valtion koronatukea yrityksille.

Kiertueella yhtiö tuo ison screenin parkkipaikalle, jossa elokuvaa katsotaan autossa istuen.

Paikallisesti järjestelyt hoidetaan urheiluseurojen kanssa, jotka saavat samalla toimintatukea. Kirkkonummella on yhteyttä otettu FC-Kirkkonummeen.

Kiertue on polkaistu käyntiin hyvin nopeasti. Kirkkonummelle on varattu esitysilloiksi 10. ja 11.6.

Nykynäytöillä valoisuuskaan ei ole este elokuvan katselulle.

Elokuvia olisi tarjolla ”Koiranpäivät”, "Diego Maradona", "Viidakon Veijarit" ja "The Beanut Butter Falcon". Liput ovat 30 euroa per auto.

FCK:n toiminnanjohtaja Sami Rukkila kertoo, että tarjous elokuvanäytöksistä tuli hyvin nopealla aikataululla, eikä paikkaa saatu heti varmistettua.

Esitykset järjestetään K-Citymarketin ylätasoparkkipaikalla. 

Kiertueen järjestävä CoreCo Oy toimittaa tavallisesti maksu- ja kulunvalvontaratkaisuja asiakkailleen tapahtumasektorilla, joka on pysähtynyt lähes tyystin koronaepidemian takia.

− Vaihtoehtoina meillä oli liiketoiminnan alasajo vallitsevan tilanteen ajaksi tai kehittää toimintaa, jolla voidaan tarjota uusia mahdollisuuksia asiakkaillemme, kertoo CoreGon toimitusjohtaja Hannu Elomaa.

> Elokuvakiertueen nettisivut, aikataulut ja liput

(3) kommenttia
Kommentit (3)

Kommentit (3)

Hieno idea!
Lipun ostoon
Ääni tulee auton mankasta. Tosi kiva idea. 4 autollista jo tulossa. Kiitos.
Meidän ja teidän perhe
Eikö tuota rahaa osata tämän paremmin käyttää?? Lisäksi, onko tässä mietitty miten kaupan asiakkaat saavat käyttää parkkitilaa ja minkälainen meteli tuosta kuuluu vieressä oleviin kerrostaloihin.
Luulisi parempaakin käyttöä olevan rahoille

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx