(2) kommenttia

Kirjaston johtajan eläkepäivät koittavat – ura alkoi Kirkkonummella 42 vuotta sitten pienessä puutalossa

Margareta Kull-Poutanen jättää Kirkkonummen kirjastotoimen ja Fyyrin ja siirtyy viranhaltijasta kirjaston ahkeraksi asikkaaksi.

Kirjastotoimenjohtaja Margareta Kull-Poutanen on tehnyt elämäntyönsä vuosikymmenet Kirkkonummen kirjastotoimessa, jonka palvelut ovat tänä aikana tehneet valtavan harppauksen nykypäivään.

Kull-Poutanen jää eläkkeelle, ja viimeinen työpäivä on ensi tiistaina. Kirkkonummen kunnan palvelukseen hän tuli 4.12.1978.

Kirkkonummen uusi pääkirjasto Fyyri on oiva paikka pistäytyä aikamatkalle yli 40 vuoden taakse.

Nuori kirjastovirkailija oli töissä Helsingissä Rickhardinkadun kirjastossa, kun Kirkkonummen kunta haki kirjastonjohtajaa.

− Olin ainut hakija ja minut valittiin. Tosin johtamiskokemusta ei ollut, ja kunta päätti katsoa ensin kaksi vuotta. Sen jälkeen virka oli uudelleen auki, hakijoita oli jo useita, mutta sain jatkaa, Kull-Poutanen muistelee.

Kirkkonummen kirjasto oli tuolloin yhtä kuin ”pääkirjasto” vanhassa pulpettikattoisessa puutalossa nykyisen Kirkkoharjun koulun paikalla.

− Tilaa oli runsaat 170 neliötä, henkilökunnan taukotila oli 11 neliötä. Siellä poltettiin tupakkaa, paitsi minä. Kahvit tuotiin termospullossa, kunnes saatiin ostettua kahvinkeitin.

Silloin kirjasto oli vain kirjoja ja lehtiä. Kaikki oli hyvin alkeellista nykypäivään verrattuna.

Varsinkin suomenkielisiä kirjoja oli Kirkkonummella vähän. Kirjastonjohtaja muistelee, että aamulla saattoi olla vain viisi suomenkielistä kirjaa hyllyssä.

Kirkkonummen kirjastotoimi otti jo tuolloin edistysaskelia. Kirjastoauto oli kiertänyt kuntaa muutaman vuoden. Se ei ollut silloin vielä kovin yleistä.

Keskustan kirjaston ohella oli vain Upinniemessä pieni kirjasto ja kahdella koululla kuntalaisille lainaamot.

Suuri harppaus palveluissa tapahtui vuonna 1982, kun uusi pääkirjasto valmistui. Siis se, joka on nyt Fyyrin uusien ulkoseinien sisällä.

− Silloin muuttui paljon. Kirjastoon tuli esimeriksi musiikin kuuntelumahdollisuus. Asiakkaat voivat kuunnella musiikkia levyiltä, joita kirjaston henkilökunta laittoi soimaan ja käänsi puolta. Se oli todella suosittua silloin, kun musiikin tarjonta oli muuten vähäistä.

Kull-Poutanen olisi voinut jäädä eläkkeelle jo aikoja sitten, mutta hän halusi saattaa uuden kirjastotaloprojektin päätökseen.

Hän on ollut ohjailemassa siten kakkien nykyisten Kirkkonummen kirjastojen eli myös Masalan ja Veikkolan avaamista.

Fyyri on kirjastona nyt kaikkea sitä, mitä nykyaikainen suomalainen kirjasto tarjoaa. Pelkistä lehti- ja kirjahyllyistä on tultu aivan toisenlaiseen maailmaan. Joidenkin mielestä vähän liikaakin.

− Kirjasto on ja pitää olla muutakin kuin painettua sanaa. Nykyisin korostetaan medialukutaitoa, joka on kaikille tärkeää. Kirjastoista löytyy myös 3D-tulostimia ja ompelukoneita. Kyllä se on niin, että myös tekemällä oppii, Kull-Poutanen painottaa.

Eläkepäivät koittavat siis pian, mutta vähän haikeissakin tunnelmissa. −Väistyisipä korona, jotta saisimme pitää kirjastojen ovet kunnolla auki.

Korona ei kuitenkaan estä sitä, mitä Kull-Poutanen aikoo tehdä, kun ensin loma- ja eläkepäivät alkavat. Hän hiihtää, ja siihen tuli kuin tilauksesta mainiot olosuhteet.

Sitten vielä tyypillinen kysymys: Mitä aiot tehdä eläkkeellä?

− Mahdollisimman vähän, Kull-Poutanen sanoo ja viittaa huoleen ilmastomuutoksesta.

(2) kommenttia
Kommentit (2)

Kommentit (2)

Upea ura, nautinnollisia eläkepäiviä!
39v Kirkkonummelainen
Hyviä ansaittuja eläkepäiviä! Kiitos kirjastotoimen kehittämisestä.
Kiitollinen kirjastonkäyttäjä

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx