(26) kommenttia

Kirjasto sai nimen, se on Fyyri – kilpailuun tuli yli 500 vastausta, yksikään ei kelvannut sellaisenaan

Kirjaston nimi valittiin ja kehitettiin työryhmässä nimikilpailun pohjalta.

Kirkkonummen uuden pääkirjaston nimi on Fyyri. Nimen valitsi ja kehitti ehdotusten pohjalta työryhmä, jonka mukaan työ oli yllättävän vaikea.

Työryhmälle oli aika selvää, että kirjastorakennuksen nimi tulisi jollain tavalla liittymään mereen. 

Moni kilpailuun osallistunut oli ehdottanut nimeksi Majakka ja Fyren, ja myös Fyri oli mukana ehdotuksissa.

Haasteena oli kuitenkin löytää nimi, joka liittyy mereen, mutta joka toimii sekä suomeksi että ruotsiksi, ja joka on erisnimen kaltainen.

Nimi ei ole suoraan mikään ideakilpailusta saaduista ehdotuksista, vaan nimi kehiteltiin saatujen ehdotusten pohjalta työryhmässä.

– Valinta oli yllättävän vaikea. Nimiä on helppo keksiä, ja itsellänikin oli ehdotuksia, mutta kun maistelee niitä enemmän, niin huomaa, että ei toimikaan ja että osaa on jo käytetty, työryhmässä mukana ollut kirjailija Timo Parvela sanoo.

– Työskentelyssä oli jännittävää todeta, että nimi, joka omassa päässä tuntui hyvältä, ei enää ääneen lausuttuna tuntunutkaan siltä. Kun lausut nimen kahdeksalle ihmiselle ääneen, ja huomaat, että se ei herätä mitään tunteita viidessä ihmisessä, niin silloin on parempi luopua ehdotuksesta, Parvela pohtii.

– Minun mielestäni Fyyri on hyvä sana. Se on oikeastaan ruotsinkielinen sana, joka on saanut suomenkielisen kirjoitusasun. Sen voi nähdä tiedon valona, joka auttaa navigoimaan elämässä, kirjailija Katarina von Numers-Ekman työryhmästä sanoo.

Suomeksi fyyri tarkoittaa höyrylaivan tulipesää.

Työryhmän tavoitteena oli, että nimi toimisi erisnimen tavoin ja toimii hyvin myös taivutettuna.

– ”Mennään Fyyriin – vi går till Fyyri” toimii erinomaisesti, von Numers-Ekman sanoo.

Kirkkonummen uuden pääkirjaston on määrä valmistui ensi kesänä lähes vuoden alkuperäisestä aikataulusta myöhässä.

> Kirjastotyömaa saadaan taas käyntiin, uusi urakoitsija valittiin − lopullinen hinta jää auki (Viisykkönen 27.6.)

 

(26) kommenttia
Kommentit (26)

Kommentit (26)

Puolustan Fyyri-nimeä. Vaikka se ei ole kirjoitus- ja äänneasultaan erityisen kaunis,
on se "tuore", ytimekäs ja kunnan merelliseen historiaan ja sijaintiin liittyvä, myös tiedon valoa ja lämpöä symboloiva.
Nimiä, jotka eivät ole jo käytössä, on todella vaikea löytää.
Fyyrikin on jo muussa kuin alkuperäisessä merkityksessään käytetty mm. konsultointiyrityksen nimenä, podcastina, saariston rakennuksen nimenä.
Mirre
Kyllä sitä saa sanoa edelleenkin kirjastoksi jonka minäkin aion tehdä.
Kirjasto
Olisiko ihan kirjasto ollut hyvä? Miksi ei voi puhua asioista niiden oikeilla nimillä aina pitää keksiä joku ihan ihme nimi mitä ei kukaan tajua ?
mennään skoogeen
Fyyri??? No ei olisi kyllä sanonut yhtään mitään jos ei olisi kerrottu onko se nimen tarkoitus kertoa mistä on kysymys tai että edes viittaisi jollain tavalla esim. kirjastoon näin...
ookko käyny Fyyrissä
Kunnanjohtaja Tarmo Aarnio on tehnyt pitkän rupeaman kunnan ylimpänä virkamiehenä, vuodesta 2000. Olisi ollut kohtuullinen kunnianosoitus nimetä kirjasto hänen mukaansa tulee tasavuosia täyteen kunnan "kipparina".
Tarmo Aarnion kirjasto
Fyrkka+tyyris=Fyyris ---> olet aivan oikeassa!!

Meillä on kaikkien tuntema arvostettu kirjailija kunnassa - Timo Parvela. Työryhmä olisi voinut kunnioittaa ja tehdä tunnetuksi kuntaa jollainen kirjojen hahmon nimillä. Meillä on kirjastoauto Ella, eikö kirjasto olisi voinut ottaa teemansa jostain tunnetusta?

Hyvinvointikeskuksen nimi olkoon Dyyris.
Fyyris-Dyyris ne yhteen soppii
Kauheaa käninää joka asiasta. Itsekään en ensin tykännyt nimestä mutta kun tietää sen merkityksen niin ihan hyvä. Ja ainahan sitä voi sanoa pelkäksi kirjastoksi.
Kaikki haukutaan
Ainahan pitää sekoittaa noita puoliruotsin sano joka paikkaan vailla osaamista yrittää pitää
Anonyymi
Tämä touhu osoittaa juurikin sitä että ei pitäisi olla pakko keksiä jokaiselle kauppakeskukselle ja kirjastolle joku ”nimi”.
Suomalaisten heikkoa itsetuntoa pitäisi osata nostaa muulla tavoin kun vieraskielisillä väkisin keksityiltä nimillä.
Miten olisi asiallinen, toimiva, kohtuuhintainen ja ympäristöönsä sopiva rakennus, jonka nimi olisi Kirkkonummen kirjasto. Sitten on Masalan kirjasto, Veikkolan kirjasto jne
Turhaa touhua
Mitä jos siirryttäisiin amerikkalaiseen nimeämistyyliin, jossa talot/sillat sun muut nimetään jonkun paikallisen merkkihenkilön mukaan: "Eero Saarinen memorial library" och samma på svenska.
foobz
Hassua ellei peräti outoa, ettei kyseinen melko viksu raati halunnut vaalia suomenkieltä nimen valinnassa?
Staffan
Voisiko nimen kääntää yleiskielelle: kännissä! Mahtava nimi, minä ainakin hummallun hyvästä kirjallisuudesta. Kiitos!
Anonyymi
Fyrkka + tyyris = Fyyris. Nimessä näkyy kirjaston laajennuksen historia.
Fyrkkaa lisää
Mikä ihmeen vimma kunnan päättäjillä on saada nimetä kaikki paikat tässä kylässä? Maksetaanko heille palkkaa myös tällaisesta? Mikä kunnantalon nimi on? Fiasko?? Eikö näin pienessä kunnassa riitä että kirjasto on kirjasto??? Pelkkä iso moka koko rakennus. Ulkoisesti se näyttää suurelta mustalta ruumisarkulta kirkon vieressä.
Miten voi olla näin lapsellista touhua
Älkää ny bamlatko skeidaa, onks tää juitsu tehty iha fyyrissä?
stadin gimma
Melko kaukaa haettu...
Ei sano monelle mitään
Melkoinen nimihirviö on keksitty mutta fyrkät on vähissä
Kait se toimii
Joidenkin elämä käynyt liian kalliiksi, jolloin sitä pahaa oloa pitää purkaa, ja kylän pahanilman linnut osaa ulostaa sanomisiaan..
Fyyris voi olla toisille dyyris?
Nimi kuin nimi ja asia kuin asia, Kirkkonummella ei olla tyytyväisiä mihinkään. Kaikki väännetään negatiivisen puolelle.







Anonyymi
Voi miksei siitä tullut Farssi? Olisi toiminut kaikilla kielillä ja on yhtä kaukana merestä kuin kirjasto itsekin.
Anonyymi
Voi ristus....
Anonyymi
Fyrkka vois olla parempi. Viitaten julkisten rakennushankkeiden onnistumiseen tähän mennessä.
Josko nyt onnistuisi...
Voi, olisi kannattanut tsekata stadin slangisanakirjaa: jos on fyyris, on kännissä, sievemmin sanottuna humalassa.
tätäkö haluttiin?
Rimmaa hyvin. Tyyris-Fyyri.
Anonyymi
Fyyrissä tai fyyris, olisiko se stadin slangilla humalassa.
Anonyymi
Tainneet olla aika fyyrissä kun ovat nimen keksineet.
Tietävätköhän mitä tarkoittaa..

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx