(2) kommenttia

Killinmäki toimii vielä neljä vuotta – lopetuspäätös yhä voimassa

Killinmäen hoitolaitos toimii Kirkkonummella vielä tämän vuosikymmenen.

Vammaisten hoitolaitos Killinmäki suljetaan näillä näkymin vuonna 2020. Laitoksen sulkeminen on viivästynyt huomattavasti, sillä laitos piti olla alun perin tyhjä jo tänä vuonna.

Helsingin kaupunki päätti jo vuosia sitten Killinmäen sulkemisesta. Helsinki luopuu vammaisten laitoshoidosta ja hankkii kaupungin rajojen sisältä vammaisille asuntoja muun muassa ryhmäkodeista.

− Arvio on tällä hetkellä, että Killinmäki voitaisiin sulkea vuonna 2020. Vammaisasuntojen rakentaminen on ollut suunniteltua hitaampaa, esimerkiksi ensi vuonna ei valmistu yhtään uutta asuntoa Killinmäkeä korvaamaan, asumis-ja laitospalvelupäällikkö Kristiina Räihä Helsingin kaupungilta kertoo.

Killinmäessä on tällä hetkellä 67 asukasta. Pari vuotta sitten asukkaita oli vielä noin 80. Henkilökuntaa laitoksessa on runsaat 80.

Laitos sijaitsee Kirkkonummen keskustan ja Jorvaksen välillä (katso kartta alla). Se on toiminut vuodesta 1979.

Killinmäessä ei juurikaan ole tyhjää tilaa. Vain yksi entinen henkilökunnan asuinrakennus on Räihän mukaan käyttämättömänä, koska siinä on todettu sisäilmaongelmia.

Kirkkonummella on huhuttu viime aikoina, että Killinmäestäkin tulisi vastaanottokeskus.

Huhut ovat todennäköisesti syntyneet vanhoista tiedoista, joiden mukaan laitoksen toiminta loppusi tai olisi jo loppunut tänä vuonna kuten alun perin oli kaavailtu.

Killinmäki oli esillä myös jossain vaiheessa väistötiloiksi Kirkkonummen terveyskeskukselle. Laitoksen tilojen käyttöä mietittiin siinä vaiheessa, kun vielä suunniteltiin nykyisen pääterveysaseman remontointia.

Väistötiloja ei kuitenkaan tarvita, koska uusi terveyskeskus päätettiin rakentaa kokonaan uuteen paikkaan Jokiniittyyn.


(2) kommenttia

Kommentit (2)

Killinmäki on kun pieni rivitaloalue luonnon keskellä. Asukkaat saavat palveluita hoitohenkilökunnalta, vammaisneuvolan erityistyöntekijöiltä, talon omilta terapeuteilta sekä terveyskeskuksen hammashoitolasta.
Laitoksen ohjaajat järjestävät asukkaille päivätoimintoja ja vapaa-ajan ohjelmaa.
Killinmäen yhteisö on tullut tunnetuksi erityisesti kehitysvammaisten kunnioittamisesta ja heidän ottamisesta mukaan yhteisten asioiden suunnitteluun ja päättämiseen. Laitos on ollut kun pieni kyläyhteisö, jossa kaikista asukkaista on pidetty kokonaisvaltaisesti hyvää huolta. Sekä omaisten etta asukkaiden mielestä kehitysvammaisten asuminen, hoito ja terapiat ja yleensä elinolosuhteet ovat olleet Killinmäessä hyvissä ja ammattimaisissä käsissä.
Renata
Tällaiset hoitolaitokset ovat todella tärkeitä, nuoretkin tarvitsisivat lisää tiloja jossa heitä voidaan auttaa lisäksi nuoret tarvitsevat asuntoja jossa aloittaa oman elämänsä ja tukea siihen muuten meillä on kädessämme turhautuneiden nuorten ihmisten joukko ja tämä purkautuu juuri sellaisena mitä emme toivo, töitä nuorille ja sellaisia töitä mihin he kykenevät koska ei ole vielä tuota työkokemusta tätä toivon Kirkkonummelta ja muilta lähikunnilta koska nuoria on väestöstä valtaosa eläkeläisten lisäksi, viimemainituille myöskin tarvittaisiin lisätiloja kun omat voimat eivät enää riitä tämän elämän pyörittämiseen he ovat jo veromarkkansa kantaneet saadakseen ihmismäistä kohtelua eli tällaisten tilojen hävittäminen näinä aikoina ei ole järkevää sitäpaitsi se tuo työpaikkoja
Tuleva eläkeläinen

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx