(5) kommenttia

Kiertotie poistuu ja uusi silta otetaan käyttöön – uudet puistoraitit valmistuvat ensi kesänä

Kiertotie on ollut käytössä toukokuun lopulta lähtien.

Koko kesän ja syksyn jatkunut siltatyömaa Vanhalla Rantatiellä keskustan laidalla siirtyy uuteen vaiheeseen torstaina (5.12.).

Silloin liikenne siirretään uudelle sillalle, minkä jälkeen kiertotie puretaan.

Uuden alikulun rakentaminen jalankulkijoita ja pyöräilijöitä varten liittyy laajempaan urakkaan.

Ensi kesään mennessä valmistuu uusi kevyenliikenteen raitti Kirkkolaaksosta Vanhan Rantatien ali uimahallin pohjoispuolelle.

Uudelta väylältä rakennetaan poikittaisyhteydet jäähallille ja Vesitorninmäen suuntaan.

Kevyenliikenteenväylä palvelee erityisesti Jokirinteen uuden oppimiskeskuksen koululaisia.

Keskuksen on määrä valmistui ensi vuoden loppuun mennessä.  

Väylähankkeet maksavat noin 3,3 miljoonaa euroa. Urakan toteuttaa Oy Hagelberg Ab.

(5) kommenttia
Kommentit (5)

Kommentit (5)

Näin väläyksen tulevasta aseman rautatiealikulusta valoineen, vaikka Destian muovit olivat vielä peittona. Oli hienon näköistä. Oli niin hienon näköistä, että toivon, ettei Destian muoveja poisteta ennen kuin alueella on RIITTÄVÄ kameravalvonta (ei vain töhrijöiden estämiseksi / kiinnisaamiseksi vaan myös turvallisuutta lisäämään).
-Sari
Kyllä kaikenmaailman "Poliisit" pitää huolen, että täydellisyyttä ei sovi unohtaa. Harmi vaan ettei täydellistä ihmistä ole, paitsi ne jotka pitävät itsensä sellaisina.., Tammiharjun seinätkään eivät enään pidä huolta /hoida näitä "täydellisyyksiä" enään.
Pinnat laskettava tarkkaan
Hienoa. Vähän on jännitänyt jäinen ja mutkitteleva ylämäki.
Hyvä ajoitus
Vanha rantatie, ei Vanha Rantatie... Oikeinkirjoitus kunniaan.
Kielipoliisi
Aika halpa kun ottaa huomioon että jo keväällä siinä sillan alla on taidetta joka paikassa eikä kunta edes tarvii siitä maksaa mitään.
Spray-taide.

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx