(24) kommenttia

Keskustan liikennevalot joudutaan uusimaan kokonaan – valot ovat muutaman viikon pois käytöstä

Kirkkonummentien ja Vanhan Rantatien liikennevalot uusitaan.

Kirkkonummen keskustan ainoan valoristeyksen tolpat ja tekniikkaa uusitaan kokonaan syksyn mittaan. Arvio on, että valo-ohjaus on neljä viikkoa poissa.

Kymmenisen vuotta sitten asennetuissa liikennevaloissa Vanhan Rantatien ja Kirkkonummentien risteyksessä on ollut ongelmia useasti.

Valot on aikanaan ostettu Siemensiltä, joka on lopettanut liikennevalojen toimittamisen. Siksi varaosien saanti on ollut jo pidemmän aikaa hankalaa.

> Lue: Kirkkonummen ainut valoristeys pimeänä – varaosia vain Euroopassa (Viisykkönen 1.12.2016)

Nyt uudet valot on tilattu toiselta toimittajalta, joka pystyy varmistamaan huollon ja varaosatoimitukset.

Valotolpat pitää vaihtaa, mutta näillä näkymin katuja ei tarvitse sen enempää avata, koska entisiä putkituksia voidaan käyttää.

Kuntatekniikan arvion mukaan työ kestää nelisen viikkoa ja sen ajan valot ovat pois päältä.

Itse risteysalue rakennettiin uusiksi kuutisen vuotta sitten.

> Risteystyöt jatkuvat loppukesälle (Viisykkönen 27.5.2013)

Samalla vaihdetaan myös Vanhalla Rantatiellä Heikkilässä olevat valot ja korjataan liittymiä.

Liikennevalojen vaihtaminen maksaa joitakin kymmeniä tuhansia euroja. Tilaus on niputettu tarjouskilpailussa samaan Tolsantien kevyenliikenteen urakkaan.

Koko urakka maksaa 450 000 euroa. Urakoitsijana on Oy Göran Hagelberg Ab.

Kunta on tilannut syksyksi myös asfaltointia, jonka toteuttaa NCC.

Uutta pintaa tulee seuraaviin kohteisiin: Brissaksentie, Edistie, Kuokkatie, Kuokkakuja, Lukkarinmäki, Hopeahaka, Hevoshaankuja, Karhutien töyssyt, Finnsbackanpolku ja Vanha Rantatie Urheilupuisto. 

(24) kommenttia
Olisiko asian voinut hoitaa kesän aikana . Se on iso risteys jossa päivittäin kulkee paljon koululaisia jalkaisin ja polkupyörillä . Pienen kulkijan on vaikea ylittää iso tie ilman valoja .
Pyörällä päivittäin risteyksen yli
Juurikin näin, liikenneympyrä olisi ehken paras ja myös edullisin ratkaisu tuolle paikalle....
Staffan
Kuulepa nimim. Tero, ei yhtään liikenneympyrää lisää! Tavallinen valo-ohjaamaton risteys jossa Kirkkotallintielle asetetaan joko kärkikolmio tai stop-merkki.
ABCDE
Hienoa
Ei tarvii pitää kiirettä toiminnan palautuksessa
Valoissa seisoja
Kuulepa nimim. Tero, ei yhtään liikenneympyrää lisää! Tavallinen valo-ohjaamaton risteys jossa Kirkkotallintielle asetetaan joko kärkikolmio tai stop-merkki.
ABCDE

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx