(1) kommentti

Kauppa ei käy - omakotitontteja vuokralle

Sepänkannaksen tontit eivät ole menneet toivotusti kaupaksi. Joitakin rakennustöitä alueella kuitenkin on käynnissä.

Kirkkonummen kunta aikoo pistää omakotitalotontteja lisää vuokralle, koska tonttien myynti on tyrehtynyt lähes kokonaan.

Kunnalla on tällä hetkellä 41 tonttia myytävänä Sepänkannaksen alueella Upinniementien varrella. Tonttikauppa pysähtyi viime vuonna. Sen sijaan muutama vuokralla ollut tontti saatiin vuokrattua. Alue on ollut valmis omakotirakentajille jo yli vuoden.

Ostettavien omakotitonttien kysyntä on ollut vähäistä viime kesästä lähtien johtuen talouden taantumasta ja pankkien luotonannon kiristymisestä.

Kunnan tonttiosaston kokemusten mukaan hyvien vuokratonttien kysyntä on yhä edelleen vilkasta. Vuokratontilla rakentamisen taloudellinen riski kotitalouksille on pienempi ja pankkien halukkuus lainoittaa rakennushanke on parempi. 

Kirkkonummi kokeili tonttien vuokrausta viime vuonna, ja tontit menivät nopeasti. Aiemmin kuntapäättäjät ovat suhtautuneet vuokraukseen nihkeästi.

Valtuuston vanhojen päätösten pohjalta on vielä kahdeksan tonttia vuokraamatta, mutta ne sijaitsevat selvästi hankalammin rakennettavalla alueella kuin myynnissä olevat.

Tonttien vuosivuokra on neljä prosenttia myyntihinnasta. Sepänkannaksen tontit maksavat sadantuhannen euron molemmin puolin, joten vuokra on noin neljäntuhannen euron suuruinen.

Tonttien vuokra-asian päättää lopullisesti kunnanvaltuusto. Ensi viikolla tonttien vuokraamista pohditaan yhdyskuntatekniikan lautakunnassa.

LISÄTTY (28.2.) Yhdyskuntatekniikan lautakunta päätti vuokratonttiasian esityksen mukaan.

(31.1.) Tonttikauppa seisoo – Siuntio kokeili alea  


(1) kommentti
Kommentit (1)

Kommentit (1)

Hienoa, Nyt useammalla on mahdollisuus omakotitaloon
Tero Strand

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä