(0) kommenttia

Kartanon kesä: Martoilla on kahvipannu kuumana ja vaunusta saa tuoreet fajitat, falafelit ja tortillat

Ingelsin martat Else-Maj Lönnroth, Birgitta Lemström ja Gun-Maj Beck pitävät kartanossa kahvilaa auki heinäkuussa.

Juhannuksen myötä heräsi myös Wohlsin kartano kesäeloon. Kartanolla voi alkuviikosta kahvitella ja loppuviikolla maistella Etelä-Amerikan ja Välimeren makuja.

Viime kesän rohkaisemina kirkkonummelaiset kokit Shlomit Pierrot ja Pablo  Hurtado tuovat jo tällä viikolla ravintolavaununsa Wohlsin parkkipaikalle vanhan tallin eteen.

Viime vuonna ravintola aukaistiin elokuun alussa, mutta nyt jo ensi torstaina. (Lue: Viisykkönen 3.8.)

Konsepti on viime vuodelta hyväksi havaittu, monenlaista pikkusyötävää, suolaista ja makeaa, jota ei perinteisesti suomalaiskeittiössä löydy.

Pöydät on varustettu vaunun vieressä sijaitsevaan kunnostettuun talliin.

− Aika lailla sama menu kuin viimeksi, mutta pikkuisen on muutettu. Mutta tälläkin kertaa kaikki on tuoretta ja itse tehtyä. Uutena on artesaanijäätelö, joka tulee Porvoosta, Hurtado kertoo.

Wohls Gårdin toiminnanjohtaja Håkan Näsman kertoo, että yleisö on tervetullut vapaasti liikkumaan koko kartanon alueella, puutarhassa, rannalla ja opastetulla luontopolulla.

Itse kartano eli päärakennus on auki heinäkuussa maanantaisin ja tiistaisin kello 15-19. Silloin kunnostetussa kartanossa toimii martojen kahvila.

Shlomitin ja Pablon ravintola-kahvilavaunu on puolestaan auki perjantaista sunnuntaihin kello 12-18 aina elokuun loppupuolelle saakka.

Molemmat kahvilat ovat avoinna poikkeuksellisesti torstaina 27.6. kello 14-18 koko perheen käsityöläistapahtuman Korjaa & Renovera -päivänä.

(0) kommenttia

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx