(15) kommenttia

Kakkosautosta tulikin ykkösauto – ”Sähköautoilu onnistuu hyvin Kirkkonummella, jossa pendelöidään paljon”

Yleensä Kim Åstrröm lataa autonsa kotona yöllä. Kirkkonummen Citymarketin katolta löytyy kuusi latauspistettä.

Sähköauton hankinta on selvästi monimuotoisempi ratkaisu kuin esimerkiksi puntarointi ostaako bensiini- vai dieselauton.

Sähköautoilijan on syytä miettiä, millaista autontarve arjessa on.

Kirkkonummelainen Kim Åström päätyi sähköautoon runsas vuosi sitten, eikä Kantvikista Espooseen sähkövoimalla pendelöivä diplomi-insinööri ole katunut päätöstä.

− Paluuta ei enää ole. Oikeastaan näyttää hassulta ajaa bensa-aseman ohi ja katsoa, kun autoja tankataan, Åström naurahtaa.

Sähköauto ostettiin viisihenkiseen perheeseen kakkosautoksi, mutta kuinka kävikään. Kakkosesta tulikin ykkösauto, jolla pyritään ajamaan paitsi työmatkat myös muut arkiajot.

Varsinkin täyssähköautot ovat Kirkkonummellakin vielä harvinaisia. Viime vuoden lopussa niitä oli rekisterissä vain vajaat 50. Lukumäärä on voinut hyvinkin vuodessa tupaantua.

> Kirkkonummi on sähköautojen määrässä ykköskunta koko maassa − moni iso kaupunki jää taakse (Viisykkönen 16.1.2019)

Åströmin perhe kokeili sähköautolla viime kesänä kiertomatkan Poriin ja Tampereelle.

Sekin onnistui hyvin, vaikka ajomatka yhdellä latauksella on vain 100-150 kilometriä. Myös myöhempi reissu Gotlantiin onnistui hyvin.

− Uudemmilla sähköautoilla, joissa akkua on kaksin- tai jopa nelinkertaisesti, matkanteko olisi suorastaan triviaalia.

Tarvitaan vain ennakkosuunnittelua. Lastauspisteitä on riittävästi ja ne löytyvät mobiilisovelluksella. Lataukset osuivat kolmen päivän ”sähköautoseikkailulla” hyvin normaaliin taukorytmiin lasten kanssa.

Åströmin täyssähköauto on vuoden 2015 mallia ja oli hankittaessa vähän käytetty. Hintaa autolla oli noin 20 000 euroa eli liki tuplaten vastaavaan bensa-autoon verrattuna.

Vuodessa mittariin kertyi 20 000 kilometriä. Åström laskee, että säästöä on auton käyttökuluissa syntynyt 2 000 euron verran.

Auto ladataan lähes aina kotona yön aikana. Lataus 100 kilometrille maksaa 2 euroa.

Huoltokuluissa syntyy myös säästöä, koska sähköautoissa ei tarvita esimerkiksi öljynvaihtoa.

Kokonaiskustannuksissa painaa auton korkea hankintahinta.

Åström laskee, että heidän sähköautonsa maksaa itsensä takaisin enintään viidessä vuodessa. Riskinä on akku, jos se pitää vaihtaa. Se olisi noin 6 000 euron lasku.

− Ei tämä taloudellisesti ole ainakaan järjetöntä. Lopulta syntyy myös säästöä.

Kokemukset vastaavat Suomen ilmastopaneelin julkaiseman laskurin vertailuihin. Sähköauton käytöstä syntyy säästöä yleensä 5-8 vuoden kuluttua verrattuna bensiini-ja dieselautoihin.

Sähköauton hankinnassa monella painavat vaa´assa ilmastosyyt. Päästöissä sähköauton paremmuutta rasittaa akkujen valmistus.

Ilmastopaneelin laskurin mukaan sähköauton elinkaaren kokonaispäästöt jäävät kuitenkin selvästi alle bensiini- ja dieselautojen päästöjen.

− Autoilun puhtaus on tärkeä tekijä. Lisäksi auto on ketterä ajaa, hiljainen ja se lämpeneekin kylmällä säällä nopeasti, Åström listaa.

Sähköauto soveltuu Åströmin mielestä hyvin Kirkkonummelle, jossa pendelöidään paljon suhteellisen lyhyitä matkoja ja monissa perheissä on kaksi autoa.

− Suunnittelua arjessa tarvitaan. Aina ei ihan spontaanisti voi lähteä.
Kun lapsia pitää viedä illalla harrastuksiin, on töistä tullessa muistettava laittaa auto lataukseen.

Mutta muuten sähköauton käyttö sujuu rutiinilla. −Olen oppinut luottamaan siihen, mitä auton mittari näyttää kantamasta. Talvikin sujui. Vain kerran kun pakkasta oli 27 astetta, latasin töissä Otaniemessä autoa varmuuden vuoksi.

> Uusi piste avattu: Sähköauton lataus onnistuu kauppareissun aikana – Kirkkonummella vasta muutama latausasema (Viisykkönen 7.5.2019)

(15) kommenttia
Kommentit (15)

Kommentit (15)

Ajatella, että Kirkkonummella nimenomaan Perussuomalaiset olivat aikaansa edellä sähköautoilun mahdollisuuksien kehittämisen suhteen, valtuustoaloitteen muodossa jo vuonna 2009.
VPS
Taitaa mennä tovi ennenkuin kantviikissa ja otaniemessä on kaikilla oma latauspiste.
Utopia
Sähköautoileva perhe

Kaikilla ei ole A vara liisata sähköauto
Kaikilla ei ole B mahdollisuus ladata autoa kotona
Kaikilla ei ole C työpaikka lähellä
Harvalle sopii.
Ensimmäinen sähköautomme oli sama kuin Kimillä, nyt se on jäänyt kakkosautoksi ja tilalle tuli uusi leasing-Leaf, jonka 62 kw:n akulla jo ajelee pidempiäkin reissuja ilman välilatauksia. Ei kaivata tankkauksia, kun liikkeelle voi lähteä kotoa yösähköllä ladatulla täydellä akulla. On jo tullut ihan rutiiniksi laittaa latauspiuha paikalleen parkkeeratessa.

Onneksi tekniikka kehittyy koko ajan ja luotan täysin, että tulevaisuudessa akkuteknologia kehittyy niin paljon, että valmistukseen liittyvä ympäristöongelma saadaan mitigoitua.
Sähköautoileva perhe
Länsiväylä lehdessä hän kertoo että kun oli -27C niin piti ladata Otaniemessä varmuuden vuoksi kun oli ajanut ihan Kantviikistä asti Otaniemeen. Tämäkö on meidän tulevaisuus.
Ei ihan tätäpäivää.
Sähköautolle pitää laskea 30-50gramma CO2 / km. Sen verran menee sähkön tuottamiseen.
Näin Saksassa
Juuri nyt fiksu ja ympäristöystävällinen autoilija hankkii suht uuden dieselmoottorilla varustetun kulkupelin. Uudet dieselit ovat tutkitusti yllättävän vähäpäästöisiä ja niiden hankintahinta on laskenut, koska niitä on demonisoitu rajusti julkisessa keskustelussa. Verotus on yhä pielessä dieselien suhteen, mutta ehkä siihenkin on tulossa muutoksia kunhan maahan saadaan hallitus, joka suhtautuu tieliikenteeseen ja autoilijan asioihin positiivisesti eikä negatiivisesti.
kiisseliä kehiin
Jos vuosisäästöllä 2000 euroa maksaa 20 000 euron sähköauto " itsensä takaisin" , se kestää 10 vuotta. Jos 6000 euron akku laukeaa tulee 3 vuotta lisää... Co2 kokonaispäästöjen osalta sähköauto on kuitenkin vähemmän päästävä 5-8 vuoden käytön jälkeen verrattuna bensiiniautoon.
Kwh
Pitäis kai ottaa huomioon kallion louhinta murskaus kuljetus valmistus kai se latauskin kuluttaa jotain ja lopuksi hävitys
järkeä peliin
Juurikin näin, ei akku kestä Lapin mökille ja näinollen pääsee just ja just Kuopion mökille....kyl sähköauto on paras vain kaupunkiliikenteeseen:)
1X2-kuitti eli kvittu
Käyttöohjekirjassa seuraavia ohjeita; Vältä auton säilyttämistä alle −25 °C lämpötiloissa yli seitsemän päivää.
Älä jätä autoa käyttämättä yli 14 päivän ajaksi, jolloin litium-ioni-akun lataus tyhjenee kokonaan tai lähes kokonaan.
Anna auton ja litium-ioni-akun jäähtyä käytön jälkeen ennen latausta.
Pysäköi ja säilytä autoa viileissä paikoissa poissa suoralta auringonvalolta ja muista lämpölähteistä. Lataa litium-ioni-akku tavallisilla latausmenetelmillä ja minimoi julkisten latauspisteiden tai pikalatauksen käyttö. jne. ( https://www.taloustaito.fi/vapaalla/tiesitko-taman-sahkoauton-akulla-vain-100-000-kilometrin-takuu/#78d9b864 ) + näihin lisäksi riski akkupalosta, jota ei helpolla sammuta (Norjan parkkihallipalo) = ei ihan yksinkertaista eikä turvallista. Varo siis parkkeeraamasta omaa autoasi (tai taloasi) sähköauton viereen...
Autoilija
- Sähköauton akku on epäekologinen,,,Litiumioniakkujen ongelmana ovat kuitenkin raaka-aineiden louhinnasta ja jatkojalostuksesta aiheutuvat hiilidioksidipäästöt ja ympäristöhaitat. ( https://yle.fi/uutiset/3-10853858 )
- Viisi syytä siihen, miksi akun valmistus pilaa sähköauton ympäristöystävällisen maineen,,,Sähköauto on kadulla päästötön, mutta akun valmistaminen tuottaa runsaasti hiilidioksidia. ( https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/484381c5-53a3-4a6a-b337-5c54c75b8959 )
Ekologinen valinta (?)
Vanhassa vara parempi, eli uudessa tai uudehkossa polttomoottoriautossa. Ei tarvitse huolehtia matkan pituudesta tms. En muista aina edes ladata puhelintani, saati sitten autoa. Ja akut on näissä sähköhärpäkkeissä se kriittinen kohta, niiden vaihto tai korjaus ei tosiaan ole halpaa huvia.
BMW
Samoin kävi meillekkin, kakkosautosta tuli ykkösauto ja nyt on myös ykkösauto täyssähköauto.
Sähköautoilija
Tuo mitä Kim kertoo on aivan ok JOS käytät autoa kuten hän tekee mutta jos haluat esim. vetää peräkärryä tai menet lappiin mökille niin ei onnistu.
Hybriidi on ainut oikea täällä maalla.
1+1=5 tai 2

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä