(16) kommenttia

Kaikki ei ole esteetöntä ja vaarakin voi piillä − aseman tunnelista ja uudesta kirjastosta löydettiin useita puutteita

Esteettömyystarkastelussa asematunnelin portaita pidettiin liian pimeinä. Myös kaidetta keskelle kaivattiin.

Tänä vuonna valmistuneet Kirkkonummen keskustan rakennushankkeet eivät saa täysiä pisteitä esteettömyydestä. Uusi kirjasto Fyyri ja aseman alikulkutunneli on nyt katsottu läpi.

Asematunneli valmistui remontin jälkeen jo alkuvuonna. Heti tuoreeltaan esimerkiksi liikuntavammaisilta on tullut palautetta ongelmakohdista.

Tunnelissa tehtiin laaja pintaremontti, mutta rakenteisiin ei puututtu.

Ilman peruskorjausta ja kokonaan uudelleen rakentamista portaiden, hissien ja luiskien mitoitusta ei voitu muuttaa, eikä esteettömyyttä täysin saavuttaa.

Tunnelin uutta valaistusta ovat monet kehuneet komeaksi. Konsulttiselvityksen mukaan seinät, joissa on valaistus reiällisen metallilevyn takana, eivät korvaa hyvää yleisvalaistusta.

Hämärällä ja pimeällä portaat ovat myös liian pimeät heikkonäköisille.

Hissin oven leveys on vain 84 senttiä, mikä on selvästi alle määräysten, joka on vähintään 90 senttiä.  

Tämä on merkittävä ongelma, sillä osa nelipyöräisistä invamopoista ei mahdu hissin ovesta sisään ja hissi on ainoa vaihtoehto portaille, kun käytetään raiteita 2 ja 3.

Suurimpana ongelmana pidetään selvityksessä sitä, että raiteelle 3 pysähtyvien junien lattiataso jää noin 30 senttiä laituritason alapuolelle.

Näin ollen raiteelle 3 pysähtyvien junien käyttäminen apuvälineillä on mahdotonta.

Kirkkonummen vammaisneuvosto ryhmä on käynyt vieraillut myös uudessa pääkirjastossa Fyyrissä.

Ryhmä havaitsi useita ongelmakohtia, joista osa on sen mielestä varmuudella ja osa mahdollisesti esteettömyysasetusten vastaisia.

Esimerkiksi näkövammaisen tai apuvälineillä liikkuvien on osin hankalaa, mahdotonta tai vaarallista liikkua ilman avustusta kirjastotalossa, ryhmä toteaa ja vaati joitakin korjauksia jo heti.

Portaat ovat samaa vaaleaa väriä kuin lattiapinnat, jolloin niitä on vaikea havaita.

Lisäksi pääportaista puuttuu toisen puolen käsijohde eli kaide. Tämä aiheuttaa kaatumisvaaran etenkin henkilölle, joka voi käyttää vain toisen puolen käsivartta tukeutuakseen kävellessä portaissa.

Ulkoterassille kirkon puolella vaaditaan asennettavaksi kaide, joka estää putoamista reunan yli.

Nyt paikka on esimerkiksi näkövammaiselle ja pyörillä liikkuvien apuvälineitä käyttäville vaarallinen, vammaisneuvoston arviossa todetaan.

Esteettömyysasiat ovat kunnan vammaisneuvoston käsittelyssä 29.10.

> Lue lisää: Raati kävi kävelyllä: Miltä keskusta näyttää liikuntavammaisen vinkkelistä? – Oikeasti esteetöntä väylää ei löytynyt (Viisykkönen 21.6.2017)

 

(16) kommenttia
Kommentit (16)

Kommentit (16)

Näin ei voi tapahtua missään muualla kuin Kyrsälässä!!!
Uskomatonta mutta totta
Kalliiksi tulee kunnalle pitää virtsavartio hississä kun on noita virtsapäitä öisin liikkeellä.
Hätä apu
! Ensisijaisesti kunnan, = tilaaja = rakennuttaja, velvollisuus! on huolehtia, että hanke suunnitellaan ja toteutetaan olemassa olevia lakeja, asetuksia, määräyksiä yms noudattaen. Poliittisten päättäjien velvollisuus on myös huolehtia, että mm. esteettömyys asiat on huomioitu ennen päätöksen tekoa. Tilaajan = kunnan vastuulla on myös valvoa, että em ohjeistuksia noudatetaan.
Esim. kirjasto on julkinen rakennus, jossa kaikilla on yhdenvertaiset oikeudet asioida esteettömästi.. Syrjintä on kielletty!!! Kunnan velvollisuus olisi ollut jo hankkeen suunnitteluvaiheessa tarkistuttaa piirustukset esteettömyyden asiantuntijalla. Vammais- tai vanhusneuvosto ei ole se taho.

syrjitty kuntalainen
Kirjaston sisäänkäynnit ovat todellakin "sumppuja", hieman kuin menisi kellarivarastoon. Olisi luullut että sisäänkäynneistä tehtäisiin avarat ja houkuttelevat. Hieno asia kuitenkin että Fyyri vihdoin avautui, toivottavasti esteettömyysasiat saadaan myös kuntoon.
Lukeminen kannattaa aina..
Esteettömyys tulee ottaa huomioon erityisesti joukkoliikenteen asemilla. Erikoista, ettei suunnitemista ole ymmärretty pyytää lausuntoa Kirkkonummen vammaisneuvostolta. Lienee asennevammaisuutta?
Anne
Nimimerkille. 20 miljoonaa,
Oletan, että kysymys oli retorinen. Joka tapauksessa en tunne suunnittelua niin tarkasti että osaisin vastata.

Esteettömyyden huomiointi jää valitettavasti usein vaillinaiseksi eikä asetusten ja määräysten täyttäminenkään yksistään aina takaa toimivuutta. Esteettömyys tulisi ottaa erikseen huomioon sekä suunnittelussa että työmaan valvonnassa ja tämä vaatii erityisosaamista yhtälailla kuin eri asiantuntijat suunnittelevat vaikkapa perustuksia ja sähköjärjestelmiä. Tarvitaan myös käytäntöjä esteettömyyden huomioimiseksi käyttäjien näkökulmasta jo suunnitteluvaiheessa ja toteutuksen aikana. Näitä ratkaisuja toivottavasti löydetään yhteistyön ja vuoropuhelun kautta.
Stefan Taubert, Kirkkonummen vammaisneuvosto
Eikö olisi ollut syytä vammaisneuvoston tutkia suunnitelmat ennen ko. rakennusten peruskorjausta. Nyt on liian myöhään itkeä puutteista .
Äly hoi
Kirkkonummi 2020


Epätodellista miten huonosti tässä kunnassa asiat hoidetaan.
Anonyymi
On kyllä ihan älytöntä rahan hukkaa jättää näin tärkeät ja helpot asiat hoitamatta jo suunnittelussa.
Keijo
Kirjasto Fyyrin hissiin ei mahdu sähköpyörätuolilla
Kuntalainen
Todella erikoista ettei kirkkonummen kunta noudata lakia siltä osin mitä tulee vammaislakiin. Se kun koskee myös kirkkonummen kuntaa.

Aina on jotain mitä yritetään kiertää!!!!!
Stefan Taubert, Kirkkonummen vammaisneuvosto
Eikö nämä tiedot olisi pitänyt olla arkitektin tiedossa vai voiko kuka vaan pirtää kirjaston.
20 miljoonaa.
Kyllä Kirkkonummi osaa! :D :D

Lisäksi kunnan kuuluu pitää junaaseman hisseistä se joka on asemanpuolella puhtaana vaan EIPÄ KUNTA SITÄ TEE!!! Ja hissi on jatkuvasti virtsan peitossa ja näin korona aikana luulisi kunnankin tajuavan mitä tarkoittaa peruspuhtaus ja siisteys, vaan eipä tajua!

2 ja 3 laiturille vielä hissi on aina siisti, mutta sen siivous kuuluukin Väylävirastolle.

Ja minkä ihmeen takia hissejä ei vaihdettu tuossa remontissa jotta ne vastaisivat nyky standardeja ja myös kaikki liikuntavammaisetkin pääsisivät esteettömästi liikkumaan niinkuin laki vaatii.

Lisäksi tuollainen 70 luvun valaistus ei todellakaan ole riittävä yleisvaloksi. Ja herkimmät epileptikot ja migreenistä kärsivät saavat tuollaisesta valaistuksesta pahoja oireita. Se on ihan tutkittu asia.
Liikuntavammaiset on myös huomioitava!
Sisääntulo pääaulasta ainakin on ihan susi, ihme sumppu. Pyöräparkkikin s-marketin puolella olisi voitu kattaa, niinhän oli jo vanhassa kirjastossa.
Joppe joutomies
On syytä täsmentää, että Kirjastotalo Fyyrissä ei ole vielä tehty esteettömyyskartoitusta. Nyt ajankohtainen käynti oli vain tutustumiskäynti, jonka havaintoja Kirkkonummen vammaisneuvosto käsittelee torstaina kokouksessaan. Kirjastossa on syytä tehdä esteettömyyskartoitus, jotta kaikki ongelmakohdat varmasti tulevat huomattua ja niille voidaan tehdä jotain.

Asemalla on sen sijaan tehty esteettömyyskartoitus,joka oli Väyläviraston tilaama.

Aseman alikulku on tärkeä kahdesta syystä. Juna on monelle liikuntarajoitteiselle ainut joukkoliikenneväline jota voi käyttää ja onkin erityisen tärkeää, että junalle pääsee esteettömästi. Toinen syy on, että alikulku on keskeinen kulkuväylä keskustan eteläisen ja pohjoisemman osan välillä. Siksi tämän kulkuväylän esteettömyys tulisi varmistaa. Tässä tarvitaan nyt yhteistyötä kunnan ja Väyläviraston välillä, jotta asiat saadaan korjattua.

Esteettömyydessä on muistettava, että kaikki ihmiset ovat joskus riippuvaisia toimivasta esteettömyydestä. Toisaalta toimimaton esteettömyys estää joitain ihmisiä täysin käyttämästä tiettyjä palveluja.
Stefan Taubert, Kirkkonummen vammaisneuvosto
Kunta rakentaa kunta tarkistaa silti noin paljon virheitä kirjastossa.
20 miljoonaa.

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx