K-nummen kauriskannat Uudenmaan tiheimpiä
Kirkkonummen metsissä on Uudenmaan tiheimmät kauriskannat. Ne ovat kasvaneet niin voimakkaasti, että varoitusmerkkejä ja riista-aitoja pitäisi viranomaisten mukaan lisätä.
Kirkkonummi on ylipäätään hirvieläintiheydessä maakunnan kärkeä. Tiheimmät hirvikannat talvehtivat Porkkalanniemen alueella 51:n eteläpuolella. Kauriita on puolestaan eniten keskisen Kirkkonummen alueella.
Yhtä suuri kauriskeskittymä kuin Kirkkonummella on Uudellamaalla Bromarvin seudulla ja Inkoossa. Kauriita on tavallista enemmän varsin yhtenäisesti koko Länsi-Uudenmaan rannikkoseudulla. Kauriseläimiä ovat valkohäntäpeurat ja metsäkauris sekä varsin harvinainen täpläkauris.
Länsi-Uudenmaan kauriskanta on kasvanut voimakkaasti 2000-luvulla, mutta on parina vuonna tasaantunut ilvesten määrän lisääntymisen myötä. Kauriita on tiheimmillään 20-30 eläintä neliökilometriä kohden.
Riista-aitaa Veikkolaan
Uudenmaan Ely-keskus on kartoittanut hirvieläinkantaa ja miettinyt mitä se merkitsee liikenteen kannalta. Erityisesti kauriseläinonnettomuudet ovat kasvussa. Kaurisonnettomuudet ovat nykyisin viisi kertaa yleisempiä kuin hirvionnettomuudet. Kauris-ja hirvionnettomuudet ovat kolmanneksi suurin onnettomuusluokka liikenteessä.
ELY-keskus on listannut Uudenmaan alueella kiireellisimpiä hankkeita, joilla hirvieläinonnettomuuksia voitaisiin välttää.
Listan kärjessä on riista-aidan rakentaminen moottoritien varteen Veikkolasta länteen päin. Veikkolaan saakka riista-aita jo on, samoin 51:n uuden moottoritien varrella.
Riista-aita Veikkolasta eteenpäin maksaisi runsaat 300 000 euroa. Ely-keskuksella ei ole kuitenkaan minkäänlaisia määrärahoja tällä hetkellä riista-aitoihin.
ELY-keskuksen mielestä Kehä III:lla pitäisi raivata tienreunan pusikoita Sundsbergin ja Espoonkeskuksen välillä.
Myös varoitusmerkkien lisäämistä pitäisi ELY-keskuksen mielestä katsoa erityisesti rannikkoalueen kauriseläinalueella.
Hirvieläinraportti löytyy tästä
Kommentit (1)
Kommentoi