(0) kommenttia

Jos kuntavaalissa äänet menisivät kuten toissa viikolla − näin Kirkkonummen valtuusto muuttuisi

Kirkkonummen valtuusto kokouksessa viime lokakuussa.

Vaalit eivät ole veljeksiä, eivätkä kunta -ja eduskuntavaalit varsinkaan. Puolueuskollisuutta on kuitenkin, joten miltä Kirkkonummen valtuusto näyttäisi eduskuntavaalin tuloksella.

Eduskuntavaalien voimasuhteet toisivat Kirkkonummen valtuustoon suuriakin muutoksia. Jopa ykköspuolueen paikka voisi vaihtua.

Valtaa on pitkään pitänyt kokoomus. Kuntavaaleissa 2017 kokoomus sai 13 valtuustopaikkaa ja eniten ääniä.

RKP kiilasi kuitenkin rinnalle perinteisellä vaaliliitolla KD:n kanssa ja yhteensä 13 valtuustopaikalla.

Toissa viikon ääniosuuksilla järjestys muuttuisi − edellyttäen, että RKP+KD -vaaliliitto olisi yhä solmittu. 

Tällöin kunnan ykköspomon paikka eli kunnanhallituksen puheenjohtajuus olisi RKP:llä. Tai ainakin puolue pääsisi perinteen mukaan ensin valitsemaan kärkipaikat.

Valtuuston puheenjohtaja, RKP:n Anders Adlercreutz keräsi Kirkkonummelta eduskuntavaaleissa valtakunnallisestikin erittäin korkean suhteellisen ääniosuuden, yli 3 000 ääntä.

Suurimmat muutokset tulisivat perussuomalaisten ja vihreiden paikkalukuihin.

Vihreät menettäisivät valtuustossa jopa 4-5 paikkaa. Asetelmat eivät muutenkaan ole ensi vaaleja ajatellen parhaat mahdolliset. Vihreät ovat jakautuneet kahdeksi valtuustoryhmäksi.

Perussuomalaiset nousisivat keskisuureksi valtuustopuolueeksi ja jopa ehkä tuplaisivat paikkalukunsa. Nykyisin heitä on kolme, kun Sinisten Pekka Sinisalo loikkasi peruspuolueesta uuteen.

Perussuomalaiset Riikka Purra ja Piia Aallonharja keräsivät hyvän äänisaaliin kotikunnastakin.

Tosin tässä vaiheessahan voi vain arvailla, ketä ensi kuntavaaleissa on ehdolla. Ja se koskee tietysti kaikkia puolueita ja ehdokkaita.

Kun verrataan juuri käytyjen eduskuntavaalien ja viime kuntavaalien tuloksia, SDP pitäisi asemansa ennallaan, sanoin Keskusta ja Vasemmistoliitto.

Siniset olisivat eduskuntavaalituloksella tuskin valtuustossa edustettuna.

Yksi mielenkiintoinen kysymys on jatkossa Kirkkonummella, miten kohta "muut" puolueet ja liikkeet ovat mukana. Niitähän ei ole valtuustossa ollut, kuten useilla paikkakunnilla.

Eduskuntavaaleissa NYT-liike sai Kirkkonummella 4,4 prosenttia äänistä ja sillä saisi jo paikan tai kaksi valtuustoon.

Kannatus tuli valtaosin Harry Harkimolle, joka tuskin muuttaa Kirkkonummelle.

Vielä loppuun muistutus: Ihmiset äänestävät usein toisin kunta -ja valtiollisissa vaaleissa, ja kuntavaaleihin on vielä pari vuotta aikaa.

(Toimittaja: Paavo Rantalainen)

> Vaalit eri puolilla Kirkkonummea: Veikkola on taas eri maata − kisa alueiden ykkössijasta: RKP-Kokoomus 4-3 (Viisykkönen 15.4.)

(0) kommenttia

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx