(11) kommenttia

Jättisuuri vesilasku on nyt oikeuden puntaroitavana − lasku on lähes sama kuin koko vuoden eläke

Iäkkään eläkeläispariskunnan saama suuri vesilasku on siirtynyt oikeuden ratkaistavaksi. Vesivuodon aiheuttama lasku oli alun perin lähes 13 000 euroa.

Kirkkonummen kunnan vesilaitoksessa käsiteltiin viime vuonna useampaan otteeseen vesilaskua, joka kohdistui Veikkolassa sijaitsevaan asumattomaan kiinteistöön.

Vettä oli valunut vesimittarin läpi viitisen miljoonaa litraa ennen kuin asia huomattiin ja vesilaitos sulki kiinteistön vesijohdon.

Laskua oli mittava. Ensin sitä kohtuullistettiin 12 700 euroon ja vesilaitoksen johtokunta pienensi summaa vielä 8 800 euroon.

>Tuhansien eurojen vesilasku jää kiinteistön omistajan maksettavaksi − vesilaitos antaa vähän helpotusta (Viisykkönen 14.6.2018)

Kiinteistön omistaja hakee hallinto-oikeudessa koko laskun kumoamista tai edelleen kohtuullistamista.

Valituksessa vedotaan siihen, että asumattomassa kiinteistössä on täytynyt olla vikaa vesimittarissa.

Vesilaitoksella ei valituksen mukaan ole mitään näyttöä siitä, että vesivuoto olisi tapahtunut pitkän ajan kuluessa.

Vesilaitos on päätellyt, että vettä on kulunut yli 5 000 kuutiota kahden vuoden aikana ja muistuttaa, että tämänkin suuruinen vuoto voi aiheutua pelkästään wc:n jatkuvasta vuodosta, jossa vettä vuotaa tulitikun paksuudelta.

Valituksessa vedotaan myös kiinteistön omistajan ja hänen puolisonsa korkeisiin ikävuosiin (90) ja siihen, että heidän nettoeläkkeensä ovat vuodessa perittävän vesilaskun suuruusluokkaa.

Hallinto-oikeuteen jätetyssä valituksessa huomautetaan lisäksi, että lasku olisi pitänyt osoittaa kiinteistön varsinaiselle omistajalle eikä hänen miehelleen.

Vesilaitoksella on kaiveltu esille kuusi vuotta vanhoja sähköposteja ja todisteltu, että lasku on kohdistettu samalla tavalla jo vuosia.

Kirkkonummen Veden johtokunta käsittelee vastinetta hallinto-oikeudelle 29.5.

(11) kommenttia

Kommentit (11)

Sivut

Ikävä tapaus, mutta aika huonot eväät on valituksessa. Ei taida olla vesilaitoksen vastuulla osoittaa, että vesimittarissa EI ole ollut vikaa, ja laskuhan on tapana lähettää sille, jonka nimissä liittymäsopimus on, eikä sille, joka omistaa kiinteistön. Vesilaistoksella ei kai myöskään ole velvollisuutta osoittaa, että vuoto on tapahtunut pitkän ajan kuluessa, jos asiakkaalla ei ole esittää pitkältä ajalta vesimittarin lukemia (nehän pitäisi ilmoittaakin vesilaitokselle vähintään vuosittain). Vähän myös ihmetyttää, miksi vesiä ei ole pantu poikki, jos kiinteistö on ollut tyhjillään vuosia.

Teille, jotka sanotte, että vettä Suomessa riittää yms: joo, raakavettä kyllä riittää. Hanavettä siitä ei vaan tule ilmaiseksi.
Joskus se on oma vika
Vesi on nykyään kallista kiinteistöön perille toimitettuna, riippuen myös kulutetusta määrästä ja siitä maksetaanko lasku ajallaan. Lakun perintäkulut ovat kalliita myös ja mikäli tarvitaan oikeudenkäyntiä, se se vasta Suomessa on todellakin kallista, lähellä Amerikan hintoja jopa.
Yleensä on niin, että sen minkä vettä kuluttaa, mikäli on kunnallinen viemäröinti, tulee jätevesimaksukin sen mukaisesti päälle.
Kiinteistön omistajan ja haltijan vastuulla on mitä kiinteistöllä tapahtuu ja mihin on sitoutunut. Sanoa irti liittymät, eli sulkea, jos ei kerran käytä ja halua maksaa.
nim. ei ilmaista vettä ole (järvi,meri ja sadevettä)
Asianomainen voisi myydä asumattoman kiinteistönsä ja saamillaan rahoilla maksaa velkaansa....
Staf-Fan
Tämä lasku pitää nyt antaa vanhuksille anteeksi. Vettähän Suomessa riittää.
Hävytöntäkiskomista
Ihan sama, en maksa toisten maksuja!
Kohtuus kaikessa..

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx