(7) kommenttia

Inkoon keskusta voisi näyttää neljän vuoden kuluttua vaikkapa tältä − katso kuvat rantaraitilta

Kilpailuehdotus "Strandpromenaden" toisi kerrostaloja aivan meren äärelle.

Inkoon keskustan ranta-alueen arkkitehtikilpailussa on saatu viideltä toimistolta ehdotukset ja visiot siitä, millainen uusi merellinen Inkoonranta voisi olla.

Nykyisin suurelta osin tyhjillään olevaa ranta-aluetta kehitetään tähtäimessä miniasuntomessut kesällä 2022.

Hanketta vetää ex-rallikuljettaja Marcus Grönholmin omistama Inkoon Kuntakehitys Oy yhdessä Inkoon kunnan kanssa.

Grönholmin yhtiö ja kunta tekivät tammikuussa sopimuksen Osuuskunta Suomen Messujen kanssa yhteistyöstä.

Tavoitteena on kehittää Inkoo ranta-alueelle uudentyyppistä asumista ja tuottaa ideoita pikkukunnille niiden vetovoimaisuuden lisäämiseksi. (Lue lisää: Viisykkönen 16.1.)

Alueen suunnitteluun kutsuttiin viisi arkkitehtitoimistoa, joiden ehdotukset ja kilpailutyöt ovat valmistuneet. Kilpailu ratkaistaan huhtikuun aikana.

Tässä vaiheessa toimistot osallistuvat kilpaan anonyymisti, ja työt ovat kokonaisuudessaan julkisesti nähtävillä Inkoon kunnantalolla ja nettisivuilla.

Alkukesäksi 2022 suunniteltu messutapahtuma ei ole varsinainen vuosittainen asuntomessut, vaan huomattavasti pienempi tapahtuma, joka järjestetään tuolloin enimmäistä kertaa.

Asuntomessut 2021 on Lohjalla, eikä vuoden 2022 tapahtumaa ole vielä päätetty.  

(7) kommenttia

Kommentit (7)

Sivut

Onko tuo lautoilla kelluvat talot joku vitsi?
Häh
Yhtä ruma kuin Sipoonranta. Tommosissa kolmiotaloissa kun asuu mieli sairastuu.
missäsuunnittelu
Taloja ei ole hyvä toteuttaa näillä leveysasteilla eikä varsinkaan merenrannassa ilman räystäitä.
Räystäät niinkuin Strandissa
Muutan heti takaisin Inkooseen ja muutan näihin taloihin.
Entinen inkoolainen.
Nyt on Inkoolla taas hyvä meininki päällä ja naapurikuntien Siuntio mukaan lukien olisi otettava nyt oppia. Siuntio jäi taas Inkoon junasta selvästi takamatkalle! Siuntiossa on liikaa jarruja ja äänestysten jälkeen vielä häviävä osapuoli on usein tehnyt valituksia erilaisten yhdistysten kautta. Kiinteistövero tulee olemaan merkittävä tulolähde kunnille Maakunta ja Sote uudistusten jälkeen. Kiinteistövero tulee lyhentämättömänä suoraan kunnalle. Tähän ainakin järjellisesti pitäisi panostaa ja tästä plussaa Inkoolle !
kari vierinen, Siuntio

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx