(58) kommenttia

Hyvinvointikeskukselle tulee miljoonia lisähintaa – suunnittelussa on tullut yllätyksiä

Kirkkonummen uuden hyvinvointikeskukseen varatut määrärahat eivät riitä ja hankkeeseen on saatava lisärahoitusta.

Hanke on tämänhetkisen ennusteen mukaan ylittämässä kustannusarvion noin neljällä miljoonalla eurolla.

Hanke on aikataulussa ja valmistuu ensi vuoden keväällä. Runsas vuosi sitten hyväksytty kustannusarvio oli noin 44,5 miljoonaa euroa.

Jo nyt koko hankkeeseen on tehtyjen sopimusten ja hankintojen mukaan sidottu miljoonan verran enemmän kuin kustannusarvio oli.

Ennuste on, että uusi hyvinvointikeskus maksaa noin 48,5 miljoonaa euroa.

Suurin yllätys on huomattu hankkeen edistyessä suunnittelun puolella.

Hankkeen alkuperäiseen suunnittelukokonaisuuteen ei sisältynyt muun muassa akustiikka-, keittiö- ja sairaalalaitteiden suunnittelua. Lisäsuunnittelua on myös toteutettu toiminnallisuuden parantamiseksi.

Hankkeeseen on nyt saatava kunnanvaltuustolta lisämääräraha noin neljä miljoonaa euroa.

Kirkkonummen palvelutuotannon lautakunta käsittelee lisämääräraha-asiaa 5.5.

(58) kommenttia
Kommentit (58)

Kommentit (58)

Sivut

Mitä hyötyä on kilpailuttaa? Kun vedätetään miljoonia lisää terveyskeskussa?
Halvin voittaa aina.
on lottvoitto olla veronmaksaja.odotan innolla
Anonyymi
Mitä väliä sillä on paljonko lopullinen hinta on?Jos suunnittelussa olisi osattu ottaa tarvittavat lisä-osat huomioon,eikö hinta olisi kuitenkin sama?Kyllä näitä tuppaa tulemaan muillekin,eikä vain Kirkkonummelle.
tästäkin selvitään
Hyvinvointikeskus, koulu Masalaan, koulu Gesterbyhyn, ruotsinkielinen koulukeskus, suomen- ja ruotsinkielinen lukiokampus, uusi jättisilta, Masalaan päiväkoti ... Kaikki muutaman vuoden sisään. Tässä alkaa veronmaksajana hirvittää! Ja silti päättäjät ajavat päälle omille äänestäjilleen tärkeitä juttuja. Eiköhän vain joku lämmitettävä pallokenttä ja asukaspuisto vielä heti.
Maksumies
Varmasti pandemian tuomat uudet tilavaatimukset ovat tuoneet hieman yllätystä suunnittelupuolellekkin. Kun tämä rakennus on suunniteltu, ei paljon pandemioista ollut huolta.
Se sitten että esim akustiikkaa ei ole suunniteltu on taas täysin käsittämätöntä. Viimeiset 10-15 vuotta rakennusten akustiikka on ollut jo ISO osa työterveydellisiä kriteereitä, niin on täysin käsittämätöntä jos tätä ei ole suunnittelussa/budjetoinnissa huomioitu.
Pistäisin näistä lisämiljoonista kyllä pari suoraan sen henkilön piikkiin joka näitä aluperin budjetoi.
Sitten se että lisäkustannuksia tulee on täysin luonnollista. Maailmassa ei varmaan ole yhtään sellaista projektia johon ei matkan varrella olisi muutoksia tullut.
Hyvää vappua!
Vaikuttaa että on taas hyväksytty suunnitelmia tarkemmin tutustumatta niihin. Joko ei ymmärretä tai sitten ei osata lukea. Kun ei asiantuntemus riitä niin ei riitä, tämä on tullut esiin muissakin rakennushankkeissa.
Anders Blomqvist
Kirjasto Fyyri, silta ja nyt uusi terveysasema epäonnistunut taloudessa! Ketä oikein pitää äänestää tulevissa vaaleissa?
Kummastunut ja pettynyt asukas
Kirkkonummen kuntaan tulisi tehdä ulkopuolisen tahon suorittama erityistilintarkastus ja konsulttiselvitys koko hallinnon osalta. Kuntalaisten verorahoja on poltettu vuosien varrella miljoonia ehkä jopa kymmeniä miljoonia euroja näihin epäonnistuneisiin hankkeisiin. Kunta vaikenee asioista ja mitään selvityksiä tai muutoksia ei koskaan tehdä. Kiinnitin myös huomioita siihen, että kunnan reilu vuosi sitten ostamassa / julkaisemassa asukastyytyväisyystutkimuksessa arvosanat olivat kiitettäviä. Paikallisen valtuutetun teettämässä vastaavassa tutkimuksessa / verkkokyselyssä tulokset olivat ala-arvoiset.

Onneksi Kauniainen tarjoaa vielä suojatyöpaikkoja joillekin työn sankareille?
Kaikki ei ole kunnossa
Onko alkuperäiset budjetit vedetty todella tiukoiksi jotta ne menisi paremmin läpi päätöksenteossa? Vai mistä tämä johtuu? Yllätykset ovat rakentamisessa ihan tavallisia, mutta sitä varten tehdään erilaisia varauksia ja buffereita budjetteihin.

Yleinen ohje on kertoa arvio 1,4 ja tehdä sen mukaan hankebudjetti.
Unohtuiko kerroin?
Hauskoja nämä kommentit. Kun sillan urakan hinta nousee yli budjetoidun ja homma laitetaan oikeaoppisesti seis jatkosuunnittelua varten, nousee älämölö kun suunnitteluun kuluu aikaa ja rahaa. Kun Hyvinvointikeskuksen budjetti menee yli resursoidun, nousee älämölö kun suunnitteluun ei ole käytetty aikaa ja rahaa riittävästi.

Kannattaa lisäksi muistaa, että toteutuksen loppusumma on suuremmissa kokonaisuuksissa sama riippumatta siitä, tehdäänkö se myöhemmässä vaiheessa vai heti ensimmäisellä kerralla. Pienet muutokset lisätöinä, joita ei voi kilpailuttaa, ovat kalliita. Suuret kokonaisuudet, kuten tässä tapauksessa keittiöt, voidaan kilpailuttaa rauhassa ja niille saadaan kilpailutettu hinta. Lopputulos on sama riippumatta siitä, ovatko nämä mukana alunperin vai vasta myöhemmssä vaiheessa.

Ainao muuttuja toki tulee siitä, että jos muutokset olisi huomioitu alkuvaiheessa olisi jostain muualta voitu karsia ja sitä kautta kokonaisbudjetti pysyy resursoidussa. Suurta vahinkoa tästäkääm ei pääse syntymään. Esimerkiksi akustiikan voi jättää pois jos todetaan, että se ei ole hinnan arvoinen.
JQ
Päättäjät! Eikö teitä hävetä!
Täysin taidotonta porukkaa!
Nimet julki
Me kuntalaiset vaadimme vastuullisempaa toimintaa kunnan päättäjiltä. Jokainen rakennusprojekti EI VOI mennä miljoonilla yli.
komppaan edellisiä
Mikä ja missä on kunnan osto-osaaminen? Miten voi olla, että käytännössä jokainen rakentamiscase epäonnistuu ainakin talouden näkökulmasta? Kuka näitä suunnitelmia ja tarjouspyyntöjä oikein tekee? Pitäisi osallistuttaa näiden valmisteluun oikeasti osaavia tahoja.
Jorma K.
Kyllä meillä on sellainen porukka ettei onnistu yksikään homma putkeen eikö mistään löydä osaavaa väkeä
Laskutaito
Kuka on suunnittelutyön tilannut ja mistä? Jo suunnittelutyön tarjouspyynnöissä nämä kaikki olisi pitänyt huomioida! Kenen vastuulla oli tarjouspyyntöjen laatiminen ja menikö tämä putkeen? Taas näyttää, että kunnan virkamiehet menevät peppu edellä puuhun!
Veronmaksaja vuodesta -62
Ymmärränkö oikein. Pytinki onkin suunniteltu vain osittain?
Ei ei ns. Wall to wall periaatteella.
Jos se kuuluisa "joku" kävisi työ ja suunnitteluvaiheet läpi.. toistaen sitä oikea aikaisesti.
Onko jälleen niin että vastuut on jaettu? Usein siinä vain käy niin että silloin ei vastaa kukaan..
Lisää osaamista toimintaan!
Otetaan se siltatyömaalta, mitä me uudella sillalla tehdään kun vanha toimii mopoautoille.
Vielä jää rahaa säästöön.
Oho, eikö kukaan rakennusprojektin talousasiantuntija osaa enään numeroita, pilkkuja tai muutakaan matematiikkaa....
Haapis
Kummallista, on se sitten kymmenien miljoonien terveyskeskus tai kymmenen euron orvokki-istutus torin laidalla, aina tulee todella yllättäviä lisäkustannuksia, joihin ei vaan kertakaikkiaan osattu ollenkaan varautua. Miten tää voi olla mahdollista?
Kyläpoliisi
Ne sakkopykälät olisi hyvä näissä olla, ettei aina viilata kuntaa linssiin. Mokankorjailut mokailijoiden piikkiin.
Kysyn vaan.
Mitenkä mua ei yhtään tää uutinen yllätä.....
Seppo Palkki
Ullatuus
Sami
Nyt koko porukalle potkut joka tämän on suunnitellut ja hyväksynyt, koko porukka uusiksi.
Metsäpeikko
Tässä ei yllättänyt mikään.
Ei enää yllätä
Jotenkin tämä ei taas ns. yllätä. Eikä varmasti tule jäämään tähän 4 milj.€. Rakennusmateriaalien kysyntä ja hinnat ovat nousussa. Kunnan päättäjät tietäen seuraava vaihe tulee olemaan se, että ne ainoat tällä hetkellä toimivat terveyspalvelut eli Veikkola ja Masala tullaan ajamaan alas. Fyyrissä sama homma budjetit paukkuivat yli ja rahat otettiin ajamalla alas jo muutenkin hädässä olevien ihmisten omaishoidon tuet.
Yllätys
Tässä kylässä ei mikään onnistu.
Tekisi mieli muuttaa
Kuinkas taas kävikään? Olisiko syytä resursoida kunnan hankinta- ja osto-osaamista sekä kilpailutusosaamista paremmaksi? Vai käykö kaikissa kunnissa aina näin?
Julkinen varma maksaja
Heh, Heh.. Tämä ei ole enää mitään uutta Kirkkonummella!! Vedetään raksi torille, jos jokin hanke pysyy budjetissa tai jopa alittaa sen...
Eli raksia odotellessa...

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä