(15) kommenttia

Henkilöauto törmäsi päin aitaa, lautoja tuli tuulilasista läpi − kuljettaja ja matkustaja olivat "nauttineet" alkoholia

Henkilöauto suistui ulos ajoradalta ja törmäsi aitaan Kirkkonummella Vanhalla Rantatiellä noin kello kahden aikaan viime yönä.

Molemmat auton kyydissä olleet miehet toimitettiin sairaalaan, kertoo poliisi.

Törmäyksestä hätäkeskukseen soittanut ilmoittaja kertoi heränneensä kolaukseen ja menneensä katsomaan ikkunasta tapahtumia.

Tuolloin hän oli havainnut matkustajan päässeen ulos autosta. Kuljettaja oli törmäyksen jälkeen tajuton, mutta hän tokeni hieman pelastushenkilöstön saapuessa paikalle.

Kirkkonummen keskustan suunnasta kohti Masalaa matkalla ollut auto oli suistunut ajoradan oikealle puolelle vasemmalle kääntyvässä mutkassa.

– Auto oli törmännyt kestopuulauta-aitaan, jossa oli betonivalettuja pilareita. Ajoneuvo vaurioitui kauttaaltaan keulasta. Aitalautoja oli myös tullut tuulilasista läpi, kertoo ylikonstaapeli Jukka Koivunen.

Matkustajan mukaan molemmat miehistä olivat nauttineet alkoholia illan ja yön aikana.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos tutkii tapahtunutta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä törkeänä rattijuopumuksena.

Samalla paikalla on sattunut ulosajo ennenkin.

> Raju ulosajo Heikkilässä – auto syöksyi yöllä aidan läpi talon pihalle (Viisykkönen 31.7.2017)

(15) kommenttia

Kommentit (15)

Sivut

Tuo tie ei ole huonossa kunnossa, nopeurajoituskin on sellainen että auton pitäisi pysyä tiellä kelillä kun kelillä. Tässä on kysymyksessä välinpitämätön asenne, liian heppoiset rangaistukset ja riittävän valvonnan puute.
Rattijuopon auto pitäisi välittömästi takavarikoida, myydä huutokaupalla ja rahat poliisitoiminnan tehostamiseksi.
Otetaanhan virvelikin tai verkot, joskus jopa venekin takavarikkoon, vaikka rikoksena kalastaminen ilman lupaa, ei vaaranna kenenkään henkeä tai omaisuutta.
Totuutta ei saa missään muotoa muuntaa, väittämällä että tie on huono.
Asukkaiden turvallisuutta ajatellen siihen voisi toki asentaa tukeva kaide, niitä on turhemmissakin paikoissa.
lisää pamppua
Tuosta kaarteesta pitäisi liikennemerkillä varoittaa, jotta ainakin tunnolliset autoilijat osaisivat sitä varoa. Ulkokurvia ajaessa saa talviaikaan mennä kieli keskellä suuta, etenkin jos ajat vanhalla takavetoisella autolla, joka lähtee herkästi kaarteissa sivuluisuun.

Liikennemerkin lisäksi kannattaisi pystyttää metalliaita tien reunaan, koska liian monelle autoilijalle tuo kurvi näyttää olevan haasteellinen. Ei ole kohtuullista, että omakotiasukkaat joutuvat säännöllisin välein korjaamaan aitaansa vain siksi, että tuo tien kohta on jätetty turhan vaaralliseksi.
Lunes
Muistaakseni viides kerta 1983 lähtien.
123
Onhan tuo tie varsin surkeassa kunnossa.....
Trixi
siinä kolisee joka vuosi kovemmat rangaistukset ja tehkäö siihen tielle jotain viattomat ihmiset kärsii ja varmaan näitä talojen omistajia ottaa pattiin onneksi on tuo aita ettei tuu tupaan
anonyymi

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx