(2) kommenttia

Harvinainen kulkija: Näätä loikki Överbyntiellä

Kotiinsa ajanut Jukka Tammi Ravalssista kertoo kohdanneensa Överbyntiellä asutuksen keskellä näädän ja vieläpä päivänvalossa.

Näätä on eläin, joka liikkuu ja saalistaa lähinnä pimeän ja hämärän aikoihin.

- Nyt kuitenkin, kun olimme tulossa autolla keskustasta kotiimme Ravalssiin päin, niin Överbyntien yli kipitti näätä Museoalueen ja VPK:n talon välisellä alueella, Tammi kertoo.

- Havainto oli selvä, olen sen tarkastanut monista netin näätäkuvista. Pituus on noin 40-45 senttiä ja melko pitkä tuuheahko häntä. Väriltään ruskea. Näitä päivähavaintoja näädästä ei varmaankaan näillä alueilla ainakaan ole paljon, Tammi arvelee.

Näätä on suhteellisen yleinen eläin, mutta sen on erittäin harva nähnyt. Näädät elävät yleensä erämaissa ja liikkuvat öisin.

Asutuksen keskellä ne ovat harvinaisia. Tosin nykyisin asutuskeskuksissa näkee yhä useammin villieläimiä kuten esimerkiksi karhuja, jotka saattavat etsiä ruokaa.

Näätää metsästetään nykyisinkin aika paljon. Suomen Metsästäjäliiton mukaan näätäsaalis on vaihdellut viime vuosina 10 000 – 25 000 yksilöä vuodessa. Näätä on erittäin vaikea metsästää, ja siksi näädän saalistaminen on kokeneiden metsästäjien puuhaa.

Näädästä Suomen Metsästäjäliiton sivuilla

Mielenkiintoinen artikkeli näädästä Kalevan sivuilta

(2) kommenttia
Kommentit (2)

Kommentit (2)

Me olemme ihmetelleet vuosia talvella talon ympärille ilmestyneitä jälkiä lumessa. Tutkimme ja tutkimme ja aina tulimme siihen tulokseen, että kirjan mukaan ovat näädän, mutta eiväthän ne voi olla...
Siis sittenkin olivat!
elp
Tais olla semmonen jonka näin vähän hautausmaan jälkeen! Ku ei ollu kissa ja aloin pohtia et mikä ihne se oli! Juoksi tien yli noin puol yhden aikaan yöllä!
Kaarina

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx