(36) kommenttia

Fyyri avattiin koruttomasti koronan merkeissä ilman juhlapuheita – fanfaari kuitenkin soitettiin ulkona

Uusi kirjasto avattiin fanfaarilla ilman suurempia seremonioita.

Kirkkonummen uusi pääkirjasto on nyt auki yleisölle. Tapahtumaa oli torilla todistamassa pieni joukko, kun pääovi avattiin kello 9.

Koronatilanteessa kirjaston avaaminen remontin ja laajennuksen jälkeen hoidettiin hyvin pienimuotoisesti ilman juhlavia avajaisia.

Kirkkonummen musiikkiopiston puhaltajat esittivät ulkona Kirkkonummi-fanfaarin, jonka on säveltänyt opiston käyrätorvensoiton opettaja Hanna Nikamaa.

Pitkin avajaispäivää henkilökunta esittelee uutta taloa. 

Avajaispäivän musiikkiohjelma huipentuu kello 18 tapahtumasalissa alkavaan kamarimusiikkikonserttiin.

Esiintyjinä on musiikkiopiston oppilaita ja juontajana toimii Titta Kalaja.

Kirjaston tiloissa avautui samalla myös asukaspuisto. Ensimmäinen nuorisoilta alkaa kello 15.

> Uuteen kirjastoon on sovitettu monia toimintoja samoihin tiloihin – ratkaisu on uusi ja erikoinen (Viisykkönen 7.10.)

> Yleisö pääsee pian katselemaan uutta kirjastoa myös sisältä – tässä esimakua, katso kuvat! (Viisykkönen 5.10.)

(36) kommenttia
Kommentit (36)

Kommentit (36)

Sivut

Olen järkyttynyt avajaispäivän illan tilanteesta kirjastossa. Miten on mahdollista et työntekijät sallivat sellaisen määrän ihmisiä? Musiikkisali oli täynnä ihmisiä. Turvarajoista ei tietoakaan! Maskeja hyvin harvalla. Samaan aikaan oli tiedotettu 20 hengen kokoontumisrajotuksesta.
Vessat kamalassa kunnossa. Ei käsipaperia. Lasten leikkipaikka täynnä lapsia. Kahvila epäsiisti ja likainen. Henkilökunta kireänä ja tiuski nuorisolle. Kysyisin, että mitä te luulette, että nuoriso tekee kirjastossa? Istuu hiljaa paikoillaan ja lukee kirjoja? Tuskin.
Onko tämä kunnan linjaus koronan hoitoon? Kunnan tartuntataudeista vastaavan lääkärin kannattais pitää koulutus kirjastolle ja pistää rajoitukset.
Jos eilinen ei ollut korona-linko, voimme kiittää hyvästä tuurista.
Kirjasto oli ahdistava paikka ja sieltä piti poistua nopeasti.
Järkyttynyt
Tuo nimi Fyyri on kyllä ihan hanurista. Mistä se on saanut alkunsa.
Ei kerro mitään.
Kammottavan näköinen ruostuneen ruumisarkun näköinen laatikko.

Tällaiseen kunnalla on varaa ja vielä varaa ostaa sinne ruma kallis kattovalaisin!
Ja samaan aikaan vanhuksilta ja omaishoitajilta vähennetään rahoja!

Kunnan johdon sietäisi hävetä!!!!!
Koska tuokin homehtuu?
Jee, onneksi tänään perjantai, aionkin olla ihan fyyriksessä koko viikonlopun.
Stadin kundi
Hieno juttu. Tätä pitää myös osata markkinoida vetovoimatekijänä
Anonyymi
Upea talo. Hienointa mitä Kirkkonummella tapahtunut. Hyvä, että paljon tiloja järjestöjen ym. kokoontumisiin. Toivottavasti tilojen käyttöä ei hinnoitella niin, että yhdistysten rahat eivät riitä vuokriin.
Järjestökonkari

Järjestökonkari

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx