(27) kommenttia

Entistä tarttuvampi muuntovirus näyttää rantautuneen Kirkkonummelle – hoivakodeissa on ensimmäinen kierros rokotettu

Myös Kirkkonummella on havaittu ensimmäiset entistä ärhäkämmäksi kerrotun muuntoviruksen tartunnat. Varmuus asiasta saadaan parin viikon sisällä.

Epäilyjä muuntoviruksen tartunnoista on Kirkkonummella kaksi. Ainakin toiseen tapaukseen liittyy useita jatkotartuntoja lähikunnissa.

- Uusien, muuntuneiden koronavirusten tartuttavuus on merkittävästi tehokkaampaa kuin aiempien virusmuotojen. Siksi kansalaisten toiminnan merkitys tartuntojen ehkäisyssä on entistäkin tärkeämpää, sanoo johtava ylilääkäri Kaija Hannula.

Suositus on nyt, että julkisilla paikoilla noudatetaan vähintään kahden metrin turvaväliä ja käytetään maskia käytännössä kaikkialla, missä on muita ihmisiä läsnä.

Lisäksi on erittäin tärkeää mennä testiin, mikäli on pienimpiäkin koronaan viittaavia oireita, Kirkkonummi kunta toteaa tiedotteessaan.

Kirkkonummella koronatilanne on pysynyt viime aikoina maltillisena. Uusia tartunta on ollut päivittäin 0-3.

Viimeisen vuorokauden aikana on THL:n rekisterin mukaan todettu 3 tartuntaa. Tähän mennessä tartuntoja on yhteensä 295.

Ilmaantuvuus (tartunnat/100 000 asukasta) on Kirkkonummella viimeisen 14 vuorokauden jaksolla runsaat 37. Espoossa vastaava luku on noin 113 ja Uudellamaalla 109.

Kirkkonummella on saatu rokotettua sekä omien että alueen yksityistenkin ikäihmisten hoivakotien asukkaat. 

Myös henkilöstön osalta rokotusjärjestyksen mukaisesti ensilinjassa rokotettavat on pääasiassa saatu rokotettua. Lähiviikkoina annetaan näille ryhmille vielä tehosterokotteet.

Rokottamisessa edetään rokotteiden saatavuuden mukaan ja siitä tiedotetaan rokotusajanvarauksen aukeamisesta erikseen.

Joukkoaltistumisia on viime aikoina todettu Kirkkonummella yhdessä koulussa ja Upinniemen varuskunnassa.

Kirkkonummen tartuntatautiyksikköön on tullut tieto kirkkonummelaisessa koulussa olleesta henkilöstä, jolla on todettu koronavirustartunta. Altistuminen on tapahtunut 18.1.2021 ja altistuneita on yhteensä 34.

Tilanteesta ja karanteenista on tiedotettu oppilaita ja oppilaiden huoltajia Wilman välityksellä. Lisäksi rehtori on tiedottanut koulun henkilökuntaa ja vanhempia yleistiedotteella.

Lisäksi Kirkkonummen tartuntatautiyksikköön on tullut tieto joukkoaltistumisesta koronavirukselle Upinniemen varuskunnan kantahenkilökunnan keskuudessa.

Altistuminen on tapahtunut 18.1.2021 ja altistuneita on kymmenen. Varuskunta on ohjeistanut altistuneita karanteenista ja testauksesta.

(27) kommenttia
Kommentit (27)

Kommentit (27)

Ei ole olemassa mitään järkevää syytä ettei voi käyttää maskia ja jos näin on tulee omat asiat hoitaa sitten muuta kautta ei ole muuta vaihtoehtoa jotta suojelemme itseämme ja läheisiämme tältä useinkin tappavalta taudilta. Eikä tosiaan maskin käyttämättömyys ole pelkästään oma asia se koskee AINA KAIKKIA kanssaihmisiä jotka liikkuvat julkisissa paikoissa. Ei muuta kuin maski päähän tai käynnit ulkopuolella julkisissa tiloissa jäihin. Käytän maskia vaikka sairauteni vuoksi se on hankalaa siitä huolimatta teen sen muiden ja itseni takia. Muualla maailmassa se on jo sakotettu jos ei käytä maskia sama tänne.
Maskipakko vaikka sakon uhalla
Ei mene jakeluun just asiaa ei MITÄÄN TEKOSYITÄ MASKIN KÄYTTÖÖN vaan maski päälle ja sillä siisti jos ei imago kestä tai on muu syy tilaa tavarat jne. tai pysy poissa julkisista paikoista. Silloin kun on kyse näin vakavasta taudista pitää normaalijärjellä tajuta että ei ole mitään oikeutta vaarantaa toisten henkeä tai terveyttä.
MASKIPAKKO SAKON UHALLA
Mihin koronapelko on kadonnut? Tauti leviää ja tappaa edelleen älkää nyt hyvät ihmiset luovuttako yritetään taltuttaa tämä kauhea tauti että se ei ole pitkäaikaista ja tapa itseämme ja läheisiämme me jaksetaan kyllä olemmehan suomalaisia sisukasta ja fiksua kansaa eikös? Ja välitetään toisistamme
Läheinen
Maskit pilaavat ulkonäköni haluan olla kaunis eikä se meihin nuoriin tartu vain vanhempiin ja me selvitään ihan vaan pienellä oireella käyn kaupassa ilman maskia ja aivastan kun siltä tuntuu ja turvavälit on ihan sama kun jengillä liikutaan näin se menee en mä välitä kuka sairastuu vaikka frendin isoisoisoäiti ihan jees enkä mä ainakaan tartuta enkä saa sitä mä oon immuuni ja mun kaveritkin on vanhukset ja vanhemmat ne saa
Näkökulma
Maskit käyttöön eikä mitään pulinoita ja koululaiset pysyköön koulun alueella ramppaavat laumoissa mölyämässä ja levittämässä koronasanomaa ilman huolta mikä mättää sitten kun ensimmäiset makaa teholla itse se ehkä herättää on jo tarpeeksi ihmisiä kuollut tähän tautiin kovat ukaasit ennenkuin on myöhäistä vai onko jo miksi te nuoret ette tule julkisuuteen joiden isovanhemmat ovat koronaan menehtyneet kertomaan mikä tämä tauti on jotta ymmärrätte
Fakta
Maskia ei ole pakko käyttää mutta meillä jotka yritämme suojata itsemme ja muut mahdolliselta tartunnalta olemme vastuullisia ja toivon että vältymme virukselta nuoret palloilee ilman huolen häivää ja ne ketkä eivät käytä en sano ei voi käyttää pysykööt poissa julkisilta paikoilta ja hoitakoon asiansa muuten piste itsekin käytän aina vaikka koen sen vaikeaksi sairauteni vuoksi silti kestän sen
Aivot narikassa

”Voisiko koulu puuttua nuorten maskinkäyttöön? Isot kollilaumat vaeltaa ilman turvavälejä kaupoissa, kenelläkään ei maskeja.
Anonyymi”

Ei voi, paitsi hankkimalla maskeja oppilaiden käyttöön tuntien ajaksi. Vapaa-ajalla käytettävin maskien hankkimisesta huolehtivat nuorten vanhemmat. Yksikään opettaja tai rehtori ei voi maskia nuoren kasvoille asettaa, kukaan ei myöskään kykene pitämään maskia nuoren kasvoilla. Jokaisen vanhemman velvollisuus sen sijaan on kasvattaa jälkikasvu siten, että he teini-iässäkin noudattavat saamiaan ohjeita.
Varpunen
Miten lyhyet koulupäivät nykyään on kun yläkouluikäiset laumat liikkeellä mäkissä ja kaupoissa 11.30 jälkeen? Vai onko koko keskusta alue nykyään koulualuetta? Jos on, niin miten maskisuosituksen noudattaminen?
Eikö nykyään seurata koululaisten velvollisuutta pysyä koulun alueella. Mitä jos tapahtuisi jotain mikä vaatisi välitöntä evakointia, onko mäkissä ja kaupoissa omat oppilaiden evakointisuunnitelmat?
Anonyymi
Jos koululaiset vaeltaa koulualueen ulkopuolella ilman maskeja, ei kai se koulun tehtävä ole puuttua? Ja eiköhän siellä ole valaistu asiasta ihan riittämiin.
Sökö
"Äipän"kanssa samaa mieltä.
Oma lapsi myös aikaisina aamuina yhteisissä tiloissa kaikkien aikaisin hoitoon tulevien kanssa.
Jos altistus osuu kohdalle/tartunta koskee todella isoa määrää aikuisia,lapsia,hoitajia!!
Koronan alkuvaiheessa oli jonkin aikaa lapset omissa ryhmissä heti aamusta sekin unohtui hyvin pian..
Lisäksi varhaiskasvatuksen ja opettajien tulisi saada koronarokote mahdollisimman pian.
Toinen äippä
Ihmettelen, että tässä tilanteessa päiväkodeissa lapset kerääntyvät aamuisin yhteen ryhmään ja paikalla on aikuisia monista ryhmistä. Eikö lapset kannattaisi ensimmäisen puolen tunnin ajaksi (päivystysaika) ottaa vaikka päiväkodin pihalle ja siitä sitten siirtyä omiin ryhmiin, omien aikuisten kanssa? Kuka hoitaa lapsiamme jos päiväkodin aikuiset sairastuu ja altistuu ja joutuu karanteeneihin?
Äippä
Laitoin rehtorille oikein kyselyn, kuinka varmistavat etteivät koululaiset levitä tautia kaupoissa/Mäkkärissä, kun ilman maskeja laumoissa liikkuvat... Arvaatte varmaan sainko vastauksia???
Stop koulukkaiden kokoontumiset
Kuinka suomen laki voi olla niin kankea muissa maissa lyödään kunnon sakot jos ei tottele täällä lakipylä se ja se estää ei terveydellä ole väliä
Pakotteita
Voisiko koulu puuttua nuorten maskinkäyttöön? Isot kollilaumat vaeltaa ilman turvavälejä kaupoissa, kenelläkään ei maskeja.
Anonyymi
Staffan. Ei ole juurikaan hyötyä tietää, mistä joku on viime viikolla saanut tartunnan. Kyllä niitä viruksia pitää varoa ihan joka paikassa. Ei se takaa turvallisuutta että jossain ei tiedetä virusta olevan. Jos ollaan varovaisia vain niissä.paikoissa missä joku on saanut tartunnan, niin varmasti tauti leviää. Kuka vaan voi olla supertartuttaja ja liikkua missä vaan.
Maskillinen
Uusi suositus turvaväleistä 2 metriä. Missähän koulussa tällainen edes voisi teoriassa toteutua?
Maskin takaa
Veonen, summasit sen hyvin: oikeuksia JA velvollisuuksia. Varsinkin nyt korostaen jälkimmäistä.
Kiitos
Kirkkonummi voisi paremmin ilmoittaa missä näitä tartuntoja on todellisuudessa tullut, pelkkä tilastointi ei auta kylällä liikkuvia eli jonkinlainen salailu asian suhteen pitää jättää kokonaan pois..
Staffan
Kuulehan, Suomen laki, meilä on paljon oikeuksia, se on totta. Mutta meillä jokaisella on myös runsaasti velvollisuuksia, joiden noudattaminen tänä aikana korostuu.
Jos maskia ei voi tai halua käyttää, voi tilata ruoat kotiin, jotta myäs velvollisuuksiaan noudattavat voivat turvallisesti toteuttaa oikeuksiaan.
Veonen
Sais tulla maski pakko kuten muualla.. Loppuisi ruikutus!!!
Maskgate
Joopa, joo.. Taas näitä perusoikeuksiin tukeutuvia! Aina parempi olla jotain nassun edessä, jos oikeasti ei voi käyttää maskia! Pysy pois julkisista tiloista, kun selvästi maski kielteisyys on ideologinen juttu..
Qanon?
Ei mene jakeluun olet ihan oikeassa ei todella ole mennyt perille koronan vaarallisuus se on surullista kun kuolee joka päivä ihmisiä koronaan ja sairastuu
Aivot narikassa
Tekemieni havaintojen mukaan koulujen läheisyydessä, joissa päivisin paljon ihmisiä, ei turvavälisuosituksista ole tietoakaan. Vaikea tähän on varmasti puuttua, mutta silti.
Jorma K.
Pääsääntöisesti ovat maskittomia nämä tummaihoiset mutta niillä muutenkin eri säännöt pitäisi lakia kiristää
Anonyymi
Pääasia että Skopjesta voi lentää vapaasti Suomeen ilman testausta ja karanteenia. Nuorten urheilu harrastukset sitten kielletään.
Pölhölä
Sinulle jolle Ei mene jakeluun....

On ihmisiä jotka eivät voi maskia käyttää terveyssyistä. Ja tämä asia on vain ja ainoastaan heidän asia eikä se kuulu kenellekään muulle. Ja jokaisella suomessa on lain mukainen oikeus liikkua ulkona ja käydä ihan itse kaupassa.
Ja tiedoksi sinulle vielä tämä, visiiri ei suojaa yhtään mitään. Tästä on jopa THL tiedottanut julkisesti. Joten, älä anna vääriä ohjeita.

Ja kirkkonummen terveyskeskus rikkoo suomenlakia sekä THL ja Alueviraston ohjeistusta. Siellä henkilökunta tulee sanomaan että kirkkonummen terveyskeskuksessa on pakko käyttää kasvomaskia ja jos ei käytä on oltava muka lääkärin kirjoittama todistus siitä miksi kasvomaskia ei voi käyttää. NÄIN TÄMÄ EI MENE SUOMENLAIN, THL TAI ALUEVIRASTON OHJEISTUKSEN MUKAAN.
Suomen laki koskee myös kirkkonummen terveyskeskusta
Edelleen kaupoissa runsaasti maskittomia ihmisiä!! Pitäisikö ohjeistus laittaa myös muilla kielillä? Jos et pysty käyttämään maskia, laita visiiri tai tilaa ruuat kotiin.
Ei mene jakeluun...

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx