(9) kommenttia

Ensi yönä tulee pitkästä aikaa oikea talvimyräkkä – jos suinkin pysy kotona!

Liikenneolosuhteet voivat olla tiistaiyönä tällaiset.

Etelä-Suomeen ennustetaan ensi yöstä alkaen voimakasta lumipyryä, jollaista ei viime talvena koettu ollenkaan.

Ilmatieteen laitoksen ennustuksen mukaan alkuviikon aikana keskiviikkoon saakka lumipeite saattaa karttua etelässä jopa puoli metriä.

Seuraava lumisadealue saavuttaa sadetutkan mukaan Länsi-Uudenmaan maanantaina puolen yön aikoihin.

Suurimmat lumikertymät saadaan ennusteiden mukaan Rauma-Lahti-linjan eteläpuolella, jossa voi sataa lunta tiistaivuorokauden aikana 20–30 senttiä.

Kolmen vuorokauden kokonaislumikertymä maanantaista keskiviikkoon voi olla samalla alueella 30–40, paikoin 50 senttimetriä.

Ajokeli muuttuu erittäin huonoksi laajalti etelässä ja lounaassa.

Esimerkiksi Helsingin pelastuslaitos kehottaa välttämään ylimääräistä liikkumista autolla.

− Lumi sataa voimakkaan tuulen kera, ja keliolosuhteita vaikeuttaa kinostuvan lumen lisäksi sakean lumisateen ja pöllyävän lumen heikentämä näkyvyys, sanoo meteorologi Antti Kokko Ilmatieteen laitokselta.

Lisäksi varsinkin lounaassa lumisade voi olla märkää ja herkästi puihin tarttuvaa, jolloin puiden taipumisesta sähkölinjoille voi koitua sähkökatkoja.

Torstaille sää kylmenee -10...-15 asteeseen.

(9) kommenttia
Kommentit (9)

Kommentit (9)

Nyt vois loppuu vinkuna miksi ei pääse sisätiloihin harrastamaan mihin monilla näkyy olevan kova hinku koronasta riippumatta.
Hiihto,luistelu,pulkkamäki,lumileikit,kävelyretket!!
Nautitaan kerrankin "oikeasta"talvesta,lumesta ja kauniista maisemista.
Ihana talvi
Olaan tyytyväisiä .Lumenluonista hyötyliikuntaa ja lapset nauttii talvi leikeistä. Ollaan joskus edes tyytyväisiä.
Marsa
Kesärenkaita näkyy vielä mutta varmaan taitavat kuljettajat eikä näy poliisiauton sisälle
Anonyymi
Olisiko parempi suositella turhan yksityisautoilun välttämistä?
Joppe joutomies
Normaali talvikeli, miten se nyt yht`äkkiä on muuttunut niin vaaralliseksi että pitää pysyä kotona.
Talvikeli
Jep ja sateen päälle -20. Outoa on.
Paikallinen
Toisaalta voisi jo nyt tervata sukset sekä pakata makkarat ynnämuut eväät reppuun ja lähteä heti aamutuimaan liikkeelle...
Sepänkankaan takametsistä
Moniko uskoo että lunta tulee. Huomenna taas jotkut lähtevät kesäaikataululla töihin tuhatta ja sataa ja huonosti siinä käy.
Nastat alle ja hiljaa.
Ilmastonmuutos on totisinta totta.. Kesällä kovat helteet ja talvi joko epänormaalin lauha tai sitten iskee lunta tupaan kerralla metri:(
Entisajan normaalit vuodenajat historiaa..
Ei kiva

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä