(2) kommenttia

Emilia Kanerva viidenneksi EM-kisoissa Ateenassa

Emilia Kanerva kilpailee viikonvaihteessa judon EM-kilpailussa Ateenassa.

Kirkkonummen Judoseuran Emilia Kanerva sijoittui lauantaina viidenneksi judon nuorten Euroopan mestaruuskisoissa Ateenassa.

Emilia oli Suomen kuuden hengen joukkueen ainut tyttö. Myös viime vuonna hän saavutti EM-kisoissa viidennen sijan.

Tällä kertaa Emilia oli siirtynyt painoluokassa ylemmäksi 57 kiloon. Vastus on kova, mukana ovat suurten judomaiden parhaimmisto. - Tiedän, että voin voittaa kisoissa kenet tahansa, totesi Emilia ennen kilpailuja.

Kotimaassa Emilia on saavuttanut kevätkaudella oikeastaan kaiken mahdollisen: Suomen mestaruus tuli paitsi omassa ikäluokassa, myös alle 21-vuotiaissa, aikuisissa ja joukkuekisassa.

Pohjoismaiden mestaruuskisoista tuli kultaa ja alle 21-vuotiaista hopeaa. Emilia osallistui myös kahteen Eurooppa Cupin osakilpailuun.

Lue tästä lisää eilisestä kilpailusta Ateenassa 

(2) kommenttia
Kommentit (2)

Kommentit (2)

Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa.
Jorma Kanerva
Onnea ja menestystä Emilialle kisoihin!
Tsemppaaja

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx