(0) kommenttia

Eero Aarnion töitä on esillä ja kosketeltavissa kotikylässä Veikkolassa

Eero Aarnion töitä on ollut vuosia esillä Veikkolan kirjastossa. (arkistokuva)

Veikkolassa baarin ja VPK:n välissä sijaitsevaan taloon perustetussa uudessa galleriassa on esillä töitä myös Eero Aarniolta, joka on pitkään asunut lähistöllä.

Erityisesti huonekaluista ja varsinkin tuoleista tunnettu Aarnio tuo näyttelyyn jotain vanhaa, mutta myös uutta ja uniikkia. Esineitä saa myös kosketella.

Näytteillä oleva Pastilli-tuoli on hyvin tunnettu ja uutta tuotantoa edustaa Luolamiehen tuoli.

Luolamiehen tuoli nähtiin ensimmäistä kertaa viime vuonna messuilla Tukholmassa.

–  Se oli ensimmäinen tuote, joka sieltä myytiin. Eräs ruotsalainen herra halusi ostaa tuolin, joten lupasin tehdä hänelle tuolin numero 2. Niin tein ja signeerasinkin tuolin. Myöhemmin sain valokuvan hänen Tukholman kodistaan, kun herra istuu tuolillaan, Eero Aarnio kertoo Länsiväylässä.

Taidegalleria Etsivätoimiston näyttely esittelee Aarnion yhdessä kuvataiteilija Komugi Andon kanssa.

Heidän teoksiaan yhdistää leikkisyys, huumori, ja materiaalien ja tekniikoiden tutkiminen.

Näyttelyssä on esillä teoksia, jotka ovat syntyneet ikiaikaisista materiaaleista ja tekniikoista, puusta ja savesta, galleristit toteavat.

Taidegalleria Etsivätoimisto toimii Veikkolassa osoitteessa Turuntie 561.

Uusin näyttely on avoinna päivittäin 26.7-7.8. kello 13-19 ja sinne on vapaa pääsy.

> Eero Aarnio somisti kotikylänsä kirjastoa (Viisykkönen 24.1.2014)

(0) kommenttia
Kommentit

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx