(6) kommenttia

Cruisailijoita la-illassa – riittävätkö Prisman 850 parkkipaikkaa?

Viime elokuussa KNC-porukka viihtyi Prisman edessä pimenevässä illassa. Kuva: Jesse Kainulainen

Kirkkonummen suurimmaksi vuosittaiseksi tapahtumaksi muodostunut Kirkkonummi Night Cruising koettelee taas Prisman parkkipaikan rajoja. Nyt myös kattoalue on käytössä.

Ensi lauantaina (27.6.) yhdettätoista kertaa järjestettävä cruising-tapaaminen ei ole varsinainen tapahtuma. Sitä ei suoranaisesti järjestä kukaan eikä mitään ohjelmaa ole. Kutsu kiirii vain Facebookin kautta.

- Tänä vuonna saimme luvan käyttää myös Prisman kattoparkkipaikkaa. Viime vuonna parkkipaikat alhaalla maantasossa täyttyivät kokonaan. Facebookin osallistumisilmoitusten perusteella näyttäisi, että porukkaa on tulossa selvästi viime vuoden tapahtumia enemmän, toinen cruisingin alullepanijoista Joakim Nurmi kertoo.

Prisma ilmoittaa, että alueella on yhteensä 850 parkkipaikkaa. Yleensä harva cruisalijoista tulee autollaan yksin, joten ihmisiä odotetaan paikalle pitkälti yli tuhatta.

Cruising-iltaan olisi tulossa Nurmen mukaan myös yrityksiä myymään tai esittelemään jotain, ja tänä vuonna on ollut myös live-musiikin esittäjiä tarjolla.

- Emme tietysti voi estää ketään tulemasta. Se on heidän asiansa. Mutta mitään tapahtumajärjestelyjä ei parkkipaikalla ole, eikä voisikaan, sillä silloin olisi kysymys tapahtumasta ja siihen olisi oltava viranomaisluvat, Nurmi sanoo.

Kirkkonummi Night Cruising eli KNC on ilmoitettu alkavaksi lauantaina kello 20.

Parin tunnin hengailun jälkeen autoletka lähtee kohti Vihtiä, missä pysähdytään isolle rekkaparkille. Jonkun ajan kuluttua tullaan takaisin tai kuka menee minnekin.

KNC ”järjestetään” myös syksyllä 15.8. samalla paikalla.

> Lue miten kaikki alkoi - Viisykkönen (12.6.2014)
> KNC Facebookissa


(6) kommenttia
Kommentit (6)

Kommentit (6)

Mistä näitä kukkahattuja sikiää valittamaan aina? Eikös tämä ole parempi kun se että kokoonnutaan torille ryyppäämään ja tappelemaan?

Ja eihän knc edes ole joka viikko ja teidän elämä on silti pilalla..

ja kuminpoltto ei ole "järkkärin vika jos joku idiootti pelleilee..
just joo
Jos nuoriso tekee jotain muuta kuin istuu kotona tietokoneella tai ördää baarissa niin heti on kukkahatut sekä kotipoliisit tietysti netissä anonyymisti itkemässä asiasta. Esimerkki siitä kun mikään ei ole hyvin vaan kaikesta pitää valittaa, paitsi jos kyseessä olisi fillarikokoontuminen, sauvakävelyn 5000 metriä tai ulkoilmabingo.
WRX STi
Tapahtumaa pidetään harmittomana, mutta ovatko järjestäjät miettineet seurauksia? Joka ikinen kerta kun "autoilijat" ovat palanneet turneeltaan jää kymmeniä autokuntia ajelemaan pitkin kylänraittia kumia polttaen - ja tämä loppuu vasta aamulla. Esitän järjestäjille, koska niitä kuitenkin on, kysymyksen: Miksi ette voi lähteä sieltä Vihdin rekkaparkista ja palata sinne? Vastaus lienee näyttämisen halu. No, voinen vastata omasta, edellisen kommentoijan ja monen muun puolestaa: suurta yleisöä ei kiinnosta turhanpäiväinen pelleily.
ValojaPäälle
Ja taas koko keskusta kärsii... Muutamana edellisenä vuonna bassot ovat jyskyneet muutaman kilometrin päähän autoista joissa stereot maksavat enemmän itse menopeli! Se, että tapahtuma on viety Prisman parkkipaikalle Venäläisen kentän sijaan ei juuri normikansalaisia lämmitä eikä elämä helpotu tippaakaan. Kukaan ei ota vastuuta, tieto leviää "puskaradion" kautta ja järjestäjiä ei mukamas ole - kukas ne sivut on Facebookin luonut? Ehdotankin, että viette ensi vuonna kokoontumisenne sinne missä pippuri kasvaa.
LadaMies
"Mutta mitään tapahtumajärjestelyjä ei parkkipaikalla ole, eikä voisikaan, sillä silloin olisi kysymys tapahtumasta ja siihen olisi oltava viranomaisluvat, Nurmi sanoo."

-tyypillistä nykyajan ajattelua, pidetään vähän hauskaa, mutta kun vastuuta pitäisi ottaa, niin kädet ilmaan.

Toivottavasti viranomaiset ovat varautuneet riittävillä resursseilla.
Joppe Joutomies
Muistakaa käyttäytyä hyvin ja kerätkää roskat parkkipaikalta. Kiitoksia jo etukäteen
kekekekeekk

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä