(0) kommenttia

Budjetti: Kirkkonummi velkaantuu maltillisesti

Kirkkonummen ensi vuoden talousarvioehdotus on rakennettu nykyiselle veroprosentille, eikä velkaakaan aiota ottaa kovin paljon.

Kunnanjohtaja Tarmo Aarnio ehdottaa, että ensi vuonna Kirkkonummen veroprosentti on entinen eli 19,5. Talouden sopeutusta jatketaan, sillä ensikin vuonna budjetti on näillä näkymin noin kaksi miljoonaa euroa alijäämäinen.

Kunnan taloudenpito on Aarnion mukaan sujunut tänä vuonna suunnitellusti. Budjetissa on pysytty ja saattaa olla, että talous on vuoden lopussa ennakoitua paremmalla tasolla.

Tälle vuodelle oli budjetoitu 2,6 miljoonan euron alijäämä, mutta Aarnio veikkaa, että alijäämää syntyy ennustettua vähemmän ja jopa nollatulos saattaa syntyä.

Näillä näkymin Kirkkonummi ei ota tänä vuonna ollenkaan lisälainaa. Ensi vuodeksi on talousarvioon kirjattu lisälainatarpeeksi noin 8,5 miljoonaa euroa.

Lainanottoon vaikuttaa suurelta osin se, että suunnittelut investoinnit ovat viivästyneet.

Budjettiehdotus ei Aarnion mukaan merkitse ensi vuonna lomautuksia eikä irtisanomisia.

– Mitään väkivaltaisia toimia ei henkilöstökuluihin sisälly. Sen sijaan kunnassa on mietittävä koko ajan ovatko resurssit oikeissa paikoissa myös henkilöstön osalta, Aarnio sanoo.

Esimerkiksi vanhustenhuollossa aiotaan vuodeosaston paikkoja vähentää kymmenellä. Toisaalta vanhusten kotona jaksamista tuetaan satsaamalla kotisairaanhoitoon.

Kirkkonummi investoi ensi vuonna 23 miljoonalla eurolla. Siitä rakentamisen osuus on runsaat 18 miljoonaa.

Investoinneissa ensi vuosi on jonkinlainen välivuosi, kunnes keskustan kaksi suurhanketta alkavat toteutua. Ne ovat uusi pääterveysasema ja keskustataajaman uusi koulu. Niihin pitäisi löytyä rahaa yhteensä 55 miljoonaa euroa.

Aarnion budjettiehdotus: Lasten kotihoidontuki kokonaan pois

Budjetti: Kirjaston laajennus sittenkin ohjelmaan

Budjetti: Veikkolaan uusi lähiliikuntapaikka

Kirkkonummen talousarvioehdotus 2015 

(0) kommenttia
Kommentit

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä