(10) kommenttia

Budjetista syntyi sopu: Menoja nostettiin 0,5 milj. euroa – koulut saivat lisärahaa, Kirkkonummi-lisä säilyy

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Timo Haapaniemi sanoo, että ensi vuoden budjetin valmistelu on ollut poikkeuksellisen haastavaa.

Kirkkonummen valtuustoryhmät ovat sopineet kunnan ensi vuoden talousarviosta. Kunnanhallitus hyväksyi talousarvioesityksen maanantai-iltana, ja valtuusto käsittelee sen 11.11.

Kunnanjohtajan talousarvioesitystä on puitu kunnanhallituksessa ja yhteisissä palavereissa muutamaan otteeseen. Muutokset alkuperäiseen esitykseen olivat lopulta aika pieniä.

Kirkkonummen veroprosentit säilyvät ensi vuonna ennallaan. Tuloveroprosentti on 19,75 ja kiinteistöverot samat kuin nyt.

Budjettineuvotteluissa sovittiin, että koulujen määräaikaisten sijaisten palkkoihin ja materiaalihankintoihin lisätään 250 000 euroa.

Kunnanjohtaja oli esittänyt kunnan omaan lastenkotihoidontukeen leikkauksia. Neuvotteluissa päätettiin pitää kuitenkin Kirkkonummi-lisä ennallaan. Siihen tarvitaan noin 200 000 euroa lisää kunnanjohtajan talousarvioesitykseen verrattuna.

Kunnan yhdistyksille ja seuroille myöntämät avustukset pidetään tämän vuoden tasolla eli karsintaa ei tehdä.

Liikuntapaikkojen korjausmäärärahaa nostettiin 90 000 eurolla budjettiesityksestä, ja lasten puistoruokailu loma-aikoina palautettiin.

Lisämäärärahan tarve on 492 000 euroa, mikä lasketaan paikattavan lähes kokonaan tonttien ja tarpeettomien tilojen myynnillä.

Kunnanjohtajan talousarvioesityksen loppusummiin ei lopulta puututtu. Esitys on edelleen noin 3 miljoonaa euroa alijäämäinen.

− Neuvotteluihin lähdettiin poikkeuksellisen haastavista taloudellisista lähtökohdista, kertoo kunnanhallituksen puheenjohtaja Timo Haapaniemi (kok.).

Tälle vuodelle ennustetaan jo lähes 20 miljoonan euron alijäämää kunnan taloudenpidossa. Ensi vuonna kaikki edellisten vuosien pääomat on näillä näkymin syöty.

− Haastetta lisää se, että verotulojen kasvu on hiipunut ja menojen kasvu kiihtynyt. Väestörakenteen muutokset ja yhä liian suurena jatkuva nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyys syövät kunnan resursseja ja aiheuttavat inhimillisiä ongelmia, myös Kirkkonummella.

Lisäksi Haapaniemi muistuttaa, että koulujen ja muiden tilojen sisäilmaongelmat sekä kunnallistekniikan korjaus- ja perustyöt vaativat noin 200 miljoonan euron investoinnit lähivuosien aikana.

− Vakavan lähtötilanteen edessä neuvottelijat osoittivat vastuullisuutta ja malttia. Aiempien vuosien miljoonien eurojen menojen lisäysehdotuksista pidättäydyttiin ja keskityttiin kuntalaisten palveluiden turvaamiseen sekä pahimpien ongelmakohtien korjaamiseen, Haapaniemi kiittelee talousarvion valmistelua.

Investoinneista on laadittu ohjelma, josta on neuvoteltu viime keväästä lähtien ja josta on valtuustoryhmissä laaja yksimielisyys.

Neuvotteluissa sovittiin, että Kantvikissa Sokeritehtaantielle rakennetaan ensi vuonna koulun kohdalle liikennevalot.

Lue lisää:

> Heikko silta, huonoja koulurakennuksia ja pitkä lista investointeja – näin sumaa aiotaan purkaa (Viisykkönen 11.10.)

> Kirkkonummen budjetti: Verot ennallaan, menot tämän vuoden tasolla ja valtavat investoinnit (Viisykkönen 11.10.)

(10) kommenttia

Kommentit (10)

Sivut

Hyvä kun saatu numerot paperille, kiitos kaikille asianosaisille. Nyt pitäisi sitten tarkasti vahtia menoja jotta pysytään budjetissa. Tärkein asia tähän liittyen on siirtyä ennaltaehkäisemään mm koulujen ym rakennusten sisäilmaongelmien syntyä. Ongelmahan ei ole ”ilmassa” vaan siinä miten se saadaan huonoksi ja ongelmalliseksi. Rakennuksia hoitava organisaatio on uusittava radikaalisesti tai ulkoistettava kokonaan ja asetettava taloudelliset sanktiot toiminnasta jotka pilaavat rakennukset ja niiden sisäilman.
Tähän on nyt ryhdyttävä, rahaa ei voi jatkossa käyttää yhtä leväperäisesti kun viimeiset n. 15 vuotta on tehty. Työnteko kunnan palveluksessa on tehtävä houkuteltavammaksi, jotta motivoitua työntekijöitä saadaan palkattua ja jotta yleensäkin saadaan palkattua. Muutos on vihdoin tehtävä sisältä.
Nykymenolla ei voi jatkaa
Ompa kerrankin selkärankaista toimintaa päättäjien taholta, eihän ole kuitenkaan vitsi...eihän?
Anonyymi
Mitenköhän tekstiosuuden yllätykset tänä vuonna? Ne, jotka ovat vähän kuin rivien välissä... Viime vuonna kirjattiin vaivihkaa jopa 600-700 euron nostot varhaiskasvatusmaksuihin vuositasolla joidenkin perheiden osalta, ilmeisesti ilman että moni päättäjä huomasi. Aiempina vuosina viattomilla tekstikirjauksilla on lakkautettu päiväkoti ja koulu. Budjettikirja on usein ollut tehokas kabinettipolitiikan väline.
joko avoimuus toteutui?
Lisää vaan turhia pyöräparkkeja ja koirapuistoja! Kunnon veronmaksajat lähtevät kunnasta, tilalle vaan lisää elätettäviä, voi, voi.
Voita
Ymmärrystä talousasioista..omissa vai kunnan?
Pitkään seurannut

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx