(13) kommenttia

Asvalttityö venyi yön yli siltatyömaalla – keskustassa autojonot olivat pitkiä

Kello 8 aikoihin jonot uluttuivat pitkälle Kirkkonummen keskustaan. (Lukijan kuva)

Siltatyömaan viimeiset päällystystyöt ovat venyneet aiottua pidemmäksi aikaa Munkkullan sillalla ja moottoritien rampeilla.

Aamuliikenteessä perjantaiaamuna on ollut pitkiä jonoja pitkälle Kirkkonummen keskustaan, kun kaistoja ja ramppeja on ollut vielä suljettuna.

Asvalttiurakka piti olla valmis perjantaiaamuna kello 6:een mennessä, mutta työ ei edistynyt suunnitelmien mukaan.

Esimerkiksi Helsingistä päin Kirkkonummen keskustaan nouseva ramppi oli suljettu vielä kello 9 jälkeen.

Risteysten alueella oli eri puolilla viisi liikenteenohjaaja näyttämässä autoilijoille kiertoteitä muun muassa K-raudan risteyksen kautta.

Projektipäällikkö Vesa Savola Ely-keskuksesta kertoo, että paikka paikoin päällystettä piti laskea hyvin paksu kerros ja sen jäähtymistä on odottu, jotta pinta kestää autojen painoin eikä jälkiä tule.

Joihinkin kohtiin asvalttia on yön aikana laitettu jopa 20 senttiä, kun esimerkiksi sadeveden ohjaavia harjanteita on tehty tielle.

Savola kertoi kello 10 aikoihin, että väylät saadaan auki muutaman tunnin sisällä.

− Sen jälkeen hankalimmat työvaiheet ovat ohi, Savola kertoo.

> Moottoritien ramppien liikennevalot valmistuvat – valoissa on älyä, joka seuraa ja säätelee autojonoja koko ajan

 

(13) kommenttia
Kommentit (13)

Kommentit (13)

Tulee olemaan satavarmasti pitkät jonot joka suuntaan, kun liikennevalot laitetaan päälle.
Paikallinen
Moni ajelee Helsinkiin töihin, siellä ne jonot aina odottavat ja kotimatkalle saattelevat. Jos omalla kylällä tulee muutama minuutti jonotusta on se kokonaisuudessa merkityksetöntä.
Keke
Vanhaa Rantatietä ei pääse etelään. Sillan yli on päästävä.
Obbnäs
Vanha rantatie on paras reitti ei tartte jonottaa
Juppi
Mielenkintoisaa:
Tässä kuten edellisen jutun yhteydessä paikalliset "asiantuntijat" kertoivat minkälaiset kaaokset ja sumput tulee olemaan kun saadaan liikennevalot toimimaan. Voisko odottaa ja ensin kokeilla miten toimii ennenkuin tehdään mitään päätöksiä niitten toiminnasta?
Anonyymi
Meniköhän nuo kaistamerkinnät nyt ihan oikein?? Keskustasta Hankoon kääntyville on merkkien mukaan oma kaista, mikä jatkuu liittymän jälkeen kyllä suoraan yli sillan Upinniementielle. Hankoon kääntyviä ei ole jonoksi asti, etteikö suoraan menijät ja oikealle kääntyvät samalle kaistalle mahtuisi. Suoraan jatkavien kaista on kuitenkin sama kuin Helsinkiin kääntyville. Eli Upinniemen suuntaan menevien on oltava Helsinkiin kääntyvien jonossa ja vaihdettava kaistaa vasta sillalla. Aina toivottiin Helsingin suuntaan kääntyville kunnollista omaa kaistaa.
Katsokaapas merkkejä
Varsin sujuvasti pääsi Upinniemen suunnasta fillarilla koko letkan ohi :)
Ei jonoja
Upinniementie suunnalla asuville (mm. Kolsari, Kantvik, Sepänkannas) tämä syksy on ollut piinaava: siltatyömaa ja koko tien päällystys limittäin lomittain. Odottelua on ollut usein monia minuutteja, jopa 8-10. Tulevaisuudessa jonotellaan enemmän kuin ennen, kun tulee liikennevalot. Sitten jonottaa kaikki ja joka päivä.
Vaihtoehtoreitit kiertää yli 10km lyhyimmillään.
No siis tämä on alun perin suunniteltu hevoskärryille. Kuitenkin uudet liikennevalot parantavat risteysalueen liikenneturvallisuutta ja sujuvuutta.
Pk
Ihan kivasti kaikki toimii, pieni odottelu vain piristää arkipäivän rutiineja....
Sepänkannaksen kyylä
Mistä näitä tee se itse-siltainsinööri kommentaattoreita oikein sikiää Kirkkonummella?
Järki Pois
Jos tiedetään että liikenne puuroutuu ja jonoutuu , niin eikö voi ajaa Heikkilän kautta tai muita reittejä, pitääkö tohon sumppuun ajaa??
Jonnet
Kyllä tämä alue on todellinen " Suunnittelun kukkanen". Ei tästä saa millään tavalla toimivaa.
Töistään palaavat Kirkkonummelaiset saavat tottua joka työpäivä viettämään aikaa rampilla jonottamiseen.
Onko tämä joustavaa liikennesuunnittelua ?
Järki Hoi

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx