(35) kommenttia

Asukkaat nousivat vastustamaan kivenmurskausta − rekkarallia, melua ja pölyä pelätään

Alue, jolla kiven -ja betoninmurskaus tapahtuisi, on kartassa ympyröity.

Suunnitelmat aloittaa laaja kivenmurskaustoiminta Strömsbyn teollisuusalueella on nostattanut koviakin tunteita lähiseudun asukkaissa. Hanketta vastustetaan noin 400 nimen adressilla.

Gyprocin tehtaan naapuriin on kalliorakennukseen erikostunut yhtiö hakenut lupaa kivilouheen ja ylijäämäbetonin murskaukseen neljäksi vuodeksi.

Yhtiön on vuokrannut tontit toimintaa varten Helsingin kaupungilta ja Kirkkonummen kunnalta.

> Kivenmurskaukseen haetaan lupaa Strömsbyssä − louhetta ajettaisiin alueelle työmailta myös yöllä (Viisykkönen 3.1.)

Lupahakemusta vastustamaan on kerätty adressia, jossa on nyt noin 400 allekirjoitusta.

Adressissa kiinnitetään huomiota erityisesti pölyhaittoihin, lisääntyvään liikenteeseen Upinniementiellä ja meluun.

Kallio- ja betonilouheen murskaaminen aiheuttaa runsaasti kivipölyä, joka raskaampien jakeiden osalta laskeutuu nopeasti, mutta leviää myös kauemmaksi, adressissa todetaan.

Lisäksi hankkeen vastustajat muistuttavat, että kuljetukset Ojangontien varrella sijaitsevalle murskaamolle ja sieltä pois tapahtuvat Upinniementietä pitkin, joka kulkee Bron, Kolsarin, Kantvikin sekä Sepänkannaksen asuinalueiden välittömässä läheisyydessä.

Jo nyt Upinniemen tie on runsaasti kuormitettu koko matkaltaan. Upinniementien vaikutusalueella asuu lähes 5 000 kirkkonummelaista, adressissa todetaan.

Myös meluhaittoihin kiinnitetään huomiota. Melua syntyisi myös yöaikaan, koska luvanhakija haluaisi, että kuljetuksia voisi tehdä tarvittaessa ympäri vuorokauden.

Adressin allekirjoittajat vaativat, että haettua ympäristölupaa murskaamotoiminnalle ei myönnetä, ja jos lupa myönnetään, siihen kirjataan riittävän tiukat ehdot, joita myös valvotaan kunnolla.

Lupa-asia tulee Kirkkonummen rakennus-ja ympäristölautakunnan ratkaistavaksi.

 

(35) kommenttia
Oikein hyvä, että tätä vastustetaan. Ei ole tuolle alueelle ihan järkevin ratkaisu
Tero St
Kaavan mukaan tontille ei ole mahdollista pystyttää
toimintaa ilman suojaavia rakennuksia

nyt tätä suunnitellaan kuin Talvivaaraa taivas alle !

- ei tiemelua kiitos
-ei riskiliikennettä lisää
-ei polyä ja kiviä kiitos

veronmaksajanin ja kunnan etu on että lupaa ei anneta
kaava ei sall tätä
Hakijayhtiö on kirjoilla Nurmijärvellä
verot menee sinne
Kirkkonummi saa hankkeesta pelkät haitat
ja asukkaat asuntojen arvon menetystä

Tieliikennemelu on paha asia

Herätkää jo kunnassa !
ei melua kiitos
Toivottavasti kunta huomioi haittojen/hyötyjen kannalta myös Strömsbyn/Kantvikin alueelle kaavoitusohjelmassa olevan uuden Prikinrannan asuinalueen rakentamisen ja viihtyvyyden päätöksenteossaan.
Eräs
Ei kait nyt väki ole tosissaan perustamassa vastarintaliikettä moisen asian takia, sillä tuosta työmaasta liikenteineen lienee yhtä paljon haittaa kuin kärpäsistä kesällä? Turha ja perusteeton vastustaminen tuntuu lähinnä naurettavalta....
Anonyymi

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx