(0) kommenttia

Alokasaika jäi taakse Upinniemessä

Vala vannotaan ulkona valakentällä, vakuutus elokuvasalissa.

Upinniemessä tehtiin perjantaiaamuna jälleen vajaa tuhat uutta matruusia ja tykkimiestä. Alokkaita tuli tammikuussa sisään yli 1 100.

Upinniemen varuskunnan vahvuus on ollut joukko-osastojen lakkautusten myötä kasvussa. Nyt valan tehnyt saapumiserä oli ennätyssuuri moniin vuosiin.

Upinniemessä katseltiin jo loppiaisen aikaan varasänkyjä. Mutta jo tuolloin joukko-osastossa arveltiin, että lopullisesti saapumiserän koko asettuu noin tuhanteen.

Palveluksen keskeytyksiä on tiedottaja Tiina Uusimäen mukaan ollut aika tavallinen määrä. Vakuutuksen ja valan antajia oli perjantain tilaisuudessa runsas 970.

Valatilaisuutta oli jälleen seuraamassa ainakin yli tuhat omaista. He pääsivät tutustumaan myös kasarmeihin ja Suomenlahden Meripuolustusalueen toimintaan.

Valan esilukijana oli Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Veli-Pekka Ihamäki.

(2.1.) Upinniemeen yli 1 100 alokasta ensi viikolla 

(0) kommenttia
Kommentit

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä