(6) kommenttia

5G-verkkoa rakennetaan kilpaa – Kirkkonummella löytyy kahden operaattorin palvelua jo varsin laajasti

Operaattorit laajentavat ja parantavat mobiiliverkkoa kaiken aikaa. (kuva: Elisa)

Teleoperaattorit parantavat kilvan mobiiliverkkoaan ja laajentavaan uuden sukupolven 5G-palvelua. Urakka on iso, sillä tukiasemia tarvitaan tiheästi.

Kirkkonummen alueella löytyy kuuluvuuskarttojen mukaan 5G-verkkoa varsin kattavasti isojen maanteiden varsilta ja taajamista.

Elisalla ja Telialla on 5G:n rakentaminen hyvässä vauhdissa, DNA:n 5G:tä ei yhtiön kuuluvuuskartan mukaan löydy vielä Kirkkonummen alueelta. DNA:n verkkoa on lähimmillään Siuntion keskustassa ja Espoossa.

Elisan ja Telian 5G kattaa isot alueet Masalasta Jorvaksen kautta keskustaan. Lisäksi Veikkolassa on molemmilla operaattoreilla 5G-tukiasemia.

Elisa kertoo parantaneensa ja laajentaneensa mobiiliverkoaan alkuvuoden aikana muun muassa Masalan, Jorvaksen ja Bron alueilla. 

– Kun korona-aika alkoi, ihmisten elämä kokonaisuudessaan siirtyi koteihin. Verkossamme tapahtui valtakunnallisesti merkittävä, yli 30 prosentin kasvu mobiilidatan käytössä. Kasvu on jatkunut Uudenmaan alueella tasaisesti koko koronavuoden ajan, kertoo Elisan Uudenmaan aluejohtaja Sanna Sarpila.

Suurin osa uusista puhelimista on Elisan mukaan varustettu 5G-yhteydellä.

(6) kommenttia
Kommentit (6)

Kommentit (6)

KCM eli Cittari on keskustassa, ei Överbyssä tai Nummitien lähelläkään. Cittarin lähetin palvelee Knummen ydinkeskustaa. Aikataulua en tiedä, mutta luvat on kunnossa ja kesälomien päättymistä odotellaan. "Huonosti toimii meilläkin", ehkä toimii vastakin jos olet keskustan ulkopuolella...??
Anonymous
Ihmettelijälle voin kertoa, että se kenttä on siellä radan varressa, Nummitien mutkassa.
Tietäjä
Cittarin katolle on tulossa uusi 5G lähetin, tiesi eräs asentaja kertoa.
Anonymous
Ainakin Kirkkonummen ydinkeskustassa yhteysnopeus ei tule olemaan toivotun kaltainen. Tarvitaan ainakin yksi uusi tukiasema Finnsbackan paikkeille ja toinen ehkä Vilhonkummun paikkeille.
Näillä main ei toimi nykyinen 4g kunnolla. Yhteysnopeudet eivät täyty edes nyt.
Tämä selviää helposti tutkimalla Elisan kattavuusalueet Kirkkonummen keskusta-alueella.
https://elisa.fi/5g/5g-verkko
Huonosti toimii meillä
Olis mukava jos toimisi keskustassakin eikä vain mainosteta
Anonyymi
5g:ssä sama asia kun parhaimmissa 4g yhteyksissä. Kirkkonummen keskusta-alueella ei ole yhtään lähetintä. Esim. Överbyntien ja Nummitien risteyksessä ei ole kentää.
Ihmettelen

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä