(17) kommenttia

VN: Naapurit valittavat sotilaskoirien kouluttamisesta talon pihalla – Omistaja: Kotona tämä on vain harrastus

Siuntiossa on naapureiden kiista koirien kouluttamisesta omakotitalon pihalla edennyt viranomaisten ratkaistavaksi. Naapurit haluaisivat kieltää koirien koulutuksen.

Evitskogissa Siuntion puolella asuvan puolustusvoimien koirakouluttajan koirista on valitettu kuntaa jo viime syksynä.

Naapurit ovat häiriintyneet koirien haukunnasta ja väittävät, että suojelu-ja sotilaskoiria koulutetaan talon pihalla.

Koirakouluttaja kiistää Västra Nylandissa jyrkästi, että koulutustoimintaa harjoitettaisiin kotona. Hänen mukaansa ammattimainen koulutus tapahtuu muualla.

Kouluttaja sanoo VN:ssa, että kotona Siuntiossa hän treenaa vain oman sotilaskoiransa kanssa harrastusmielessä ja toisaalta hänellä on velvoite pitää koiran taitoja yllä myös vapaa-aikanaan.

Kouluttaja muistuttaa lisäksi, että sotilaskoirat koulutetaan hiljaisiksi, koska ne eivät saa paljastaa ”työssään” joukkojen sijaintia.

Naapureiden valitukset ovat tiistai-iltana Siuntion rakennus-ja ympäristölautakunnan käsittelyssä.

Ympäristötarkastaja ja valvontaeläinlääkäri ovat käyneet paikalla päällä tutustumassa tilanteeseen, eikä heillä ole huomautettavaa.

Siuntion ympäristötarkastaja esittää lautakunnalle, että koirien koulutuskieltoon ei ole perusteita.

> Hundskall ledde till grannbesvär som förkastas av kommunen (VN 13.6.)

(17) kommenttia
Siinä mielessä ymmärrän, että on riski jos tuollainen koira karkaa naapurin pihalle ilman ohjaajaa - miten se käyttäytyy ?

Muuten ok
raja
ymmällään kiittää nyt selkis ei aina tiedä mitä mikäkin tarkoittaa :)
jakeluauto myöhässä
Ymmällään. Pointti oli se että sillon hän ei koulua koiraan siinä pihassa ammattimielessä koska koira ei oikeassa koulutuksessa hauku. Valittamisen ilosta taas joku valittaa. Turhiksi todetuista valituksista pitäisi ottaa valittajalta maksu
Mie vaan.
Nimimerkille Ymmällään:
Sillä on sitä tekemistä tämän jutun kanssa että kun koira on koulutettu hiljaiseksi siitä ei lähde ääntä joka voisi häiritä naapureita.
Parre
onpa kurja juttu että mennään tämmöseen toivottavasti oma naapuri tulee kertomaan jos joku mättää eikä tee tollasta selän takana tsemppiä kohteeksi joutuneelle ei ainakaan paranna naapurivälejä tuntuu tosi kurjalta tempulta
fear play

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx