(0) kommenttia

Tori ei synny eikä elä väkisin

Kuten tiedettyä Kirkkonummella on torien kanssa tiettyä kitkaa. Kirkon naapurissa oleva vanha tori uhkaa kuihtua autioksi. Kuntalaisten olohuoneeksi suunniteltu Limnellin aukio K-citymarketin edessä on puolestaan jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi. Itse aukiolla ei ole mitään.

Toriproblematiikan kanssa Kirkkonummi ei ole yksin. Se on kymmenien ellei satojen kuntakeskuksien ja taajamien ilmiö. Kauppakeskukset ovat imeneet ihmiset toreilta ja torien ympäristöistä.

Pienillä paikkakunnilla puhutaan myös ABC-ilmiöstä. Valtatien varteen noussut liikenneasema on kuihduttanut monta kuntakeskusta.

Kirkkonummen toria on ehostettu, ja se on ihan kelpo kuosissa. Mutta elämä sieltä puuttuu. Keskusta on hiipunut ja valunut etelään päin. Torin lähellä on liikehuoneistoja tyhjänä, eikä uusia asukkaitakaan ole sille suunnalle tullut vuosikymmeneen.

Ideat ovat varmasti itse kullakin vähissä. Uusia asuinalueita suunnitellaan, ja keskustan pohjoisosiin muuttaa jossain vaiheessa arviolta 8 000 uutta asukasta, mutta se on vuosien päässä.

Torialueen elävöittäjäksi toivottu kirjaston laajennus ja jonkinlainen vapaa-ajantalo on jäänyt kunnan alijäämien jalkoihin. Mitään suunnitelmia ei tällä hetkellä ole.

Viitisen vuota sitten uuden Cittarin pihalle valmistui kaava-arkkitehtien hieno luomus Limnellin aukio. Työnimenä oli kuntalaisten olohuone. Ajatus on jäänyt kuitenkin pahasti kesken, osin siksi, että suhdanteiden takia ympäristön tyhjiä tontteja ei ole saatu rakennettua.

Muttei ole aukioillekaan löytynyt elo eikä ideaa. Varsinaista toritoimintaa siellä ei sallita, koska halutaan suojella vanhaa toria. Yleisten huhujen mukaan aukiolla ja sen viereisessä tunnelissa ei käydä muuta kauppaa kuin huumekauppaa.

Nyt näyttää siltä, että jonkinlaista terassi-ja kauppatoimintaa oltaisiin sallimassa Limnellin aukiolla. Palvelutuotannon lautakunta pohtii asiaa 24.4.

Kannattaisi ehkä tässäkin asiassa ottaa niin sanotusti lusikka kauniisti käteen ja sallia Limnellin aukiolla perinteistä toritoimintaankin ja ylipäätään suhtautua ennakkoluulottomasti uusiin ideoihin, jos niitä syntyy.

Jos ajatellaan vanhaa toria, kunnallisilla päätöksillä se ei pysy pystyssä. Toisaalta kuntapäättäjät voivat kyllä estää uutta toimintaa. Helposti käy niin, että vanha kuolee, mutta mitään uutta ei synny tilalle.

Kirkkonummella 16.4.2014

Paavo Rantalainen

Kuntalaisten olohuonetta raotetaan toritoiminnalle

(0) kommenttia
Kommentit

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx