Nyt yli 2 000 peukuttajaa Facebookissa!
Viisykkösen Facebook-yhteisö saavutti 8.5. yhden merkkipaalun: 2 000 tykkääjän raja meni rikki. Paikallisesti se on iso määrä. Kiitos kiinnostuksesta Viisykköstä kohtaan.
Vertailun vuoksi vilkaisu valtakunnallisiin uutisvälineisiin: Yle Uutisilla on Facebookissa 23 000 tykkääjää ja MTV:n uutisilla 29 000. Hesari on Fecabookissa omassa sarjassaan 75 000 tykkääjällä.
Miksi sitten tiedotusvälineet ovat aktiivisia sosiaalisessa mediassa, joka siis pääsääntöisesti on ollut yhtä kuin Fb. Muistan hyvin viiden kuuden vuoden takaa, kun Facebook-kysymystä pohdittiin ammattikunnan sisällä. Moni oli sitä mieltä, että on jotakuinkin hullua lähteä ilmaiseksi syöttämään sisältöä amerikkalaiselle suuryrityksille.
Mediassa ja muuallakin on kuitenkin nähty ja koettu, että sinne pitää mennä missä ihmiset ovat. Likimainkaan kaikki eivät tietenkään Fb:ssa ole, mutta erittäin merkittävä osuus väestöstä. Useimmat sosiaalisen median käyttäjät ovat myös monella muualla tapaa aktiivisia yhteiskunnassa.
Facebook antaa niin suurillekin kuin pienillekin toimijoille nopean ja tehokkaan tavan saavuttaa yleisöä. Tietenkin pitää muistaa, että Fb:n jatkuva päivittäminen on kaiken A ja O. Se vaatii hyvin tiivistä läsnäoloa ja työtä. Myös Facebookissa kilpaillaan erittäin kovasti ihmisten huomiosta ja ajasta. Peukuttamiset ovat tiukassa.
Sosiaalisen media nopeus ja voima tulivat todistetuksi viikko sitten sunnuntaina, kun julkaisin Viisykkonen.fi:ssä ja Facebookissa erään äidin kirjoituksen poikansa mopon varastamisesta. Kirjoitus oli hyvä ja koskettava, se lähti Facebookissa lentoon. Tähän mennessä sitä on ladattu noin 15 000:lle eri selaimelle. Liikennettä tulee ympäri Suomen ja jonkin verran myös ulkomailta.
Nopeus voi olla myös kavala. Kun jotain lähtee kunnolla liikkeelle Fb:ssa, sitä ei pysäytä mikään, vaikka kuinka haluaisi. Kannattaa muistaa tämäkin puoli.
Monesti olen ihmetellyt, miten vähän loppujen lopuksi yrittäjät, pienyritykset, yhteisöt ja yhdistykset käyttävät hyväkseen sosiaalista media. Se antaa ilmaisen väylän asiakkaan luo, jos vain jaksaa ja pystyy tekemään työtä se eteen. Esimerkkejä on pienyrityksistä, jotka ovat luoneet ja kasvattaneet asiakuntansa Fb:n avulla.
Yksi silmiinpistävä ilmiö Fb:ssa on minun mielestäni myös se, että läheskään kaikki Fb:ssa eivät miellä mikä merkitys peukuttamisella ja jakamisella teknisesti on. Jos haluaa esimerkiksi oman yhdistyksensä sanomaa nostaa esille Fb:ssa, kaikkea siihen liittyvää – kuten vaikkapa viisykkösen Fb-sivulla olevaa juttua – kannattaa tykätä ja jakaa. Se takaa jutun ja asian nousevan yhä usemman ihmisen silmiin. Jo parissa tunnissa voidaan Fb:ssa tehdä ihmeitä.
Valitettavasti sana tykkääminen on vähän huono niin kuin myös like. On paljon asioita joita ei voi oikein tykätä, mutta jakaminen on aina myös mahdollista.
Rehellisyyden nimissä täytyy vielä sanoa, että kyllä jokainen media ensisijaisesti toivoo, että katsojat, lukijat, kävijät menisivät säännöllisesti ja suoraan kyseisille nettisivuille, eikä vain Fb:n kautta.
Klikataan ja tavataan viisykkonen.fi, Facebookin kautta tai suoraan.
Kirkkonummella 12.5.2014
Paavo Rantalainen
Kommentit (1)
Kommentoi