(2) kommenttia

Hallitus patistaa rakentamaan tehokaupungin Etelä-Espooseen

Viime viikon minihallitusneuvotteluissa tehtiin Kirkkonummenkin kannalta merkittäviä päätöksiä. Stubbin hallitus lupasi Espoolle metrorahoja, jotta metron rakentaminen voisi jatkua jo tänä vuonna Iso Omenan kupeesta kohti Kirkkonummen rajaa ja Kivenlahtea, jonne saatetaan ajaa metrolla jo – kuvitelkaa – kahdeksan vuoden kuluttua.

Espoon metrorahoille laitettiin ehto, että asuntoja pitää rakentaa kovastikin paljon enemmän kuin nyt. Espoo aikoo ottaa haasteen vastaan. Teknisentoimen johtaja Olavi Louko sanoo HS:ssa (24.6.), että metron jatkeen varteen Matinkylän ja Kivenlahden välille pystytään 20 vuodessa tekemään asunnot 70 000 asukkaalle. Nyt alueella asuu 55 000 espoolaista.

Siis ison maakuntakaupungin verran uusia asukkaita Kirkkonummen rajan tuntumaan.

Juuri sopivasti Kirkkonummen kunnanhallitus päätti (23.6.) hyväksyä omat kasvutavoitteensa. Sen mukaan Kirkkonummella valmistaudutaan 20 000 uuden asukkaan tuloon vuoteen 2040 mennessä eli 25 vuodessa.

Jos kehitys on kaavaillunlainen, tilannetta Länsiväylän ja 51:n varrella on vaikea mieltää. Muuttuukohan missään muualla Suomessa asuinympäristö ja kaupunkirakenne niin paljon kuin tällä kasvuväylällä? Tuskin.

Kirkkonummella on ajateltu, että pääpaino asuntorakentamisessa on Masalan seudulla ja keskustassa. Tiiviistä rakentamista ei ole suosittu, ja muutenkin näiden kahden kunnan keskuksen suunnittelu on varmasti laahannut 20 vuotta jäljessä Helsingin seudun yleisestä kehityksestä. Ei ole montaa vuotta siitä, kun kunnan keskustassa parhaalla paikalla oli pelto.

Paine rakentaa Kirkkonummelle uusia asuntoja ja varsinkin vuokra-asuntoja kasvaa koko ajan. Metropolialueella ei hyväksytä sitä tilannetta, että Espoonlahden silloilla tiivis kaupunkirakenne loppuu kuin seinään. Näin varsinkaan, kun Kivenlahteen saakka rakennetaan lähes miljardin euron metron jatke.

Yksi merkittävä asia Etelä-Espoon paisumisessa on kaupalliset palvelut. Kymmenet tuhannet uudet asukkaat tuovat uusia liikekeskuksia, jotka imevät asiakkaita Hankoa myöten.

Se on iso haaste yrittäjille ja kaupalle Kirkkonummellakin. Moottoritie vie molempiin suuntiin yhtä joutuisasti.

Kirkkonummella 24.6.2014

Paavo Rantalainen

Arkisto (19.6.) Metron jatkolle Kivenlahteen näytettiin vihreää valoa 

(2) kommenttia
Kommentit (2)

Kommentit (2)

Kyllä, Kirkkonummi voi kilpailla vain peruspalvelujen laadulla ja saatavuudella.

Yrityksille Kirkkonummen tilanne on ollut jo nyt haasteellinen. Kaupalliset palvelut on haettu isommista kaupungeista, usein työmatkoihin liittyen.
Peesaaja
Peruspalveut on saatava Kirkkonummelle kuntoon. Eli siis TÄYTYY keskittyä olennaiseen, että kuntaan mahdollisesti muuttavat veronmaksajat saavat hyvät perupalvelunsa.
Siis koulut, päivähoito, terveydenhuolto, kunnallistekniikka yms tärkeä sektori kuntoon.
peruspalvelut kuntoon

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx